Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Riina Yrjölä
Hongkongissa saat hoitaa terveyttäsi miten haluat.
Käyn Hongkongissa kiinalaisen lääketieteen tohtorin luona kaksi kertaa kuukaudessa. Ei, minulla ei ole sairautta tai sen ihmeellisempää syytä siellä käymiseen. Ajattelin kuitenkin laumasieluisesti: jos täällä kaikki muutkin käyvät, niin miksen minä myös?
Loppujen lopuksi kiinalainen lääketiede pyrkii ylläpitämään terveyttä ennaltaehkäisevästi, eikä niinkään hoitamaan sairautta oire kerrallaan. Periaate on niin vahva, että entisaikaan perhelääkäreille maksettiin nimenomaan siitä, että he pitivät ihmiset terveinä. Kun sairastuttiin, hoito oli ilmaista. Kuinka yleistä tämä on nykyään, en tiedä. Itse ainakin olen lääkärikäynneistäni aina maksanut – tosin voihan olla, etten ole ollut vielä tarpeeksi sairas. Kiinalaisella lääkärillä käynti on mielenkiintoinen kokemus. Länsimaalaisena olen tottunut siihen, että menen lääkärin luokse ja kerron vaivani. Tämän jälkeen lääkäri kuuntelee hiukan keuhkojani, mittaa verenpaineeni ja ruumiinlämpöni. Tutkii ehkä korvani ja katsoo kurkkuun. Sitten jutellaan elämäntavoistani. Juonko, kuinka paljon? Poltanko? Urheilenko? Olenko lääkityksellä? Seuraa kenties verikokeita tai kuvauksia. Lisäkysymyksiä. Lopuksi ripittäydyn, pyydän anteeksi huonoja elämäntapojani ja vannon käsi ja pillerikassi sydämellä, että olen valmis muuttumaan.
Kun länsimaalainen lääketiede perustuu testeihin ja tuloksiin, potilaan kertomukseen ja niiden kaiken tämän kirjaamiseen, kiinalaisessa lääketieteessä tarkkailu ja kuuntelu ovat keskiössä. Kun saavuin lääkärini vastaanotolle ensimmäistä kertaa, hän aloitti keskustelun kysymällä työstäni. Sitten juteltiin. Missä asun, mitä mieltä olen Hongkongista, mitä teen viikonloppuisin? Luulin että nämä kysymykset olivat kohteliaisuuksia, kunnes ymmärsin, että lääkäri teki diagnoosia terveydestäni. Liikkeitäni, kaulaani, silmiäni ja ryhtiäni tarkasteltiin puhuessani niitä ja näitä, kuten myös ilmeitäni ja käsieni asentoa. Tämän jälkeen seurasi kielen tutkiminen sekä pulssin otto molemmista ranteista. Minua nauratti. Pulssi kuin pulssi, ei kai se ranteesta toiseen muutu? On tämäkin touhua, ihan oikeasti, mietin itsekseni.
Keskustelumme aikana minulta ei kysytty perheeni sairauksista tai elintavoistani. En myöskään kertonut mitään omista terveydellisistä ongelmistani. Vasta pitkän tarkastelun jälkeen seurasivat kysymykset. Nukutko huonosti? Syötkö epäsäännöllisesti? Onko sinulla mahavaivoja? Onko suvussasi reumaa tai verenkierron häiriöitä? Yhtäkkiä minua ei enää naurattanut, ei sitten ollenkaan.
Mikään ei ole niin vaikeaa, kuin hyväksyä se, ettei tiedä tai ymmärrä. On niin paljon helpompi väheksyä, nauraa tai kieltää, kuin kyseenalaistaa ja rikkoa oman maailmankatsomuksen uskomuksia ja totuuksia. Vaikka loppujen lopuksi kaikki totuudet ovat tästä maailmasta – oli sitten kyse kiinalaisesta tai länsimaalaisesta lääketieteestä.
Olen viime aikoina pohtinut usein sitä, milloin olisimme Suomessa valmiita rakentavaan keskusteluun siitä, että on vaihtoehtoisia tapoja ja keinoja hoitaa tai ylläpitää omaa terveyttä. Ilman sitä, että kiinalainen lääketiede leimataan ”vaihtoehtoiseksi viihteeksi” tai ”poppamieshoidoiksi”, kuten jotkut lääkärit ovat sitä Suomessa tituleeranneet. Taikka sitä, että näihin hoitoihin turvautuvat ihmiset nähdään avuttomina yksilöinä: lohtuun turvautuvina hörhöilijöinä, jotka hakevat raikasta ja mukavaa oloa ”uskomus- ja hemmotteluhoitojen” uhreina. Hairahtuneina raukkaparkoina, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan.
Sillä toisin kun Suomessa, Kiinassa länsimaalainen ja kiinalainen lääketiede elävät rauhaisaa rinnakkaiseloa. Sairaaloissa saa hoitoa molempiin ”oppeihin” nojaten. Ei ole myöskään ollenkaan harvinaista, että lääkäreillä on kaksoistutkinto länsimaalaisesta ja kiinalaisesta lääketieteestä. Täällä eivät lääkärit seiso etusormi ojossa syyttelemässä kollegoitaan uskomushoidoista. Vielä vähemmän heitä kiinnostaa luennoida potilailleen siitä, miten heidän tulisi elämäänsä elää tai kenen oppeja kuunnella. Jo se, että yksityinen sairasvakuutukseni korvaa lääkärikäyntini – oli se sitten länsimaalaista tai kiinalaista lääketiedettä harjoittavan lääkärin luona – lienee esimerkki siitä, kuinka hyväksyttyä tämä ”vaihtoehtoinen” ja ”viihteellinen” lääketiede täällä on.
Voi harhaanjohdettua minua ja miljardia tietämätöntä kiinalaista.
Olisikohan jotakin pilleriä, joka parantaisi meidät harhaiselta todellisuudeltamme?
