Teksti Antti Rautiainen

Doku Umarov ehti sotia lähes kaksikymmentä vuotta.

Pohjois-Kaukasian islamistitaistelijoiden Kavkaz Center -sivusto ilmoitti emiiri Doku Umarovin, Kaukasian emiraatin johtajan kuolemasta tiistaina. Tiedote ei tarjoa yksityiskohtia kuolemasta, siinä mainitaan vain, että Umarovista on tullut šahid eli marttyyri. Tämän perusteella Umarov on voinut kuolla taistelussa, mutta voi myös olla, että hän menehtyi aikaisempien haavoittumisten aiheuttamiin vaivoihin.

Umarovin kuolemasta on ilmoitettu usein aikaisemminkin, venäjänkielinen Wikipedia listaa peräti kahdeksan ennenaikaista uutista. Tälläkään kertaa ei voi olla lopullista varmuutta ennen kuin ruumis ollaan löydetty, minkä vuoksi Tšetšenian presidentti Kadyrov ilmoitti että “ruumiin löytäjä on sankari”, ja Venäjän federaation viranomaiset eivät ole halunneet varmistaa uutista kuolemasta. Voi kuitenkin olla, ettei ruumista koskaan löydetä. Venäjän lakien mukaan “terroristien” ruumiita ei luovuteta sukulaisille. Mikäli Umarovin ruumis on jäänyt hänen tovereidensa käsiin, he ovat haudanneet hänet merkkaamattomaan hautaan, jonka sijainnin he haluavat pitää harvojen tiedossa.

Näyttää siltä, että tällä kertaa Umarov on oikeasti kuollut. Keksin muutamia syitä, miksi Kavkaz Center voisi levittää väärää tietoa, esimeriksi sille on tarkoituksellisesti välitetty valheita, tai Umarov on päättänyt vetäytyä eläkkeelle, mutta molemmat vaihtoehdot tuntuvat epätodennäköisiltä.

Viimeisin Umarovin videoviesti julkaistiin Ingušetian islamistitaistelijoiden sivustolla 16. tammikuuta, mutta voi olla että hän oli tällöin jo kuollut.

Umarovin kuolema on varmasti yksi syy siihen, ettei Sotšin olympialaisissa tapahtunut islamistien iskua. Turvatoimet olivat toki mittavat, mutta yhden itsemurhapommittajan sieppaaminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Sotšin piti olla suljettu myös oppositioaktivisteilta, mutta Pussy Riotin entiset jäsenet Nadežda Tolokinnikova ja Maria Aljohina pääsivät sinne myös. Umarov ilmoitti helmikuussa 2012 pidättäytyvänsä iskuista siviilikohteisiin, mutta ennen olympialaisia hän ilmoitti peruvansa lupauksen.

Umarov ehti sotia lähes kaksikymmentä vuotta, taukoa oli ainoastaan ensimmäisen ja toisen Tšetšenian sodan välinen ajanjakso 1996–1999. Tšetšenia on Pohjois-Savon maakunnan kokoinen maapläntti, mutta sissit toimivat miltei pelkästään sen eteläisillä vuorilla, joiden ala on tästä kolmasosa – puolikas Uudestamaasta. Naapurissa oleva Ingušetia, josta Umarovia myös aika ajoin etsittiin, on vielä tätäkin pienempi. Tällä pienellä alueella Umarov ehti taistella lähes viisitoista vuotta, vuorilla ja piilossa liittolaisten asunnoissa. Saavutus on melko uskomaton, ja on myös ruokkinut lukuisia salaliittoteorioita.

Said Burjatialaisen, vuonna 2010 tapetun karismaattisen islamistitaistelijan mukaan 1990-luvulla Umarov eli keräämällä suojelurahoja Venäjällä.

Novaja Gazetan toimittaja Vjatšeslav Izmailov on useasti sanonut epäilevänsä, että Umarov tekee yhteistyötä FSB:n kanssa. Onkin varmaa, että Umarov oli läheisissä tekemisissä Venäjän turvallisuusviranomaisten kanssa ensimmäisen ja toisen sodan välisenä aikana. Izmailov oli tuolloin yksi neuvottelijoista, joiden päämäärä oli sopia mahdollisimman monen Tšetšeniassa kidnapatun vapauttamisesta. Izmailovin mukaan Umarov oli aktiivisesti mukana järjestämässä kidnappauksia ja ihmiskauppaa, mikä on ilmeisesti syy, miksi silloinen Tšetšenian presidentti Aslan Mašadov antoi hänelle potkut kansallisen turvallisuusneuvoston sihteerin paikalta vuonna 1998. Ensimmäisen ja toisen Tšetšenian sodan välillä Tšetšeniassa pidettiin panttivankeina satoja ihmisiä, joiden joukossa oli etnisiä tšetšeeneitä, muiden Venäjän alueiden asukkaita, ulkomaalaisia toimittajia ja humanitääristen järjestöjen työntekijöitä. Niitä, joiden sukulaisten rahat eivät riittäneet, lunnaisiin pidettiin orjina.

Izmailovin mukaan Umarov haavoittui vakavasti vetäytyessään Groznyistä toisen sodan aikana tammikuussa 2000, Izmailovin mukaan häntä lääkittiin Naltšikissa Venäjän sisäministeriön suojeluksessa. Hoitoa vastaan Umarovin oli tarkoitus vapauttaa panttivankeja, ja Izmailovin mukaan hän myös piti lupauksensa ainakin osittain.

Oli miten oli, on vaikeaa uskoa, että Umarov olisi tehnyt minkäänlaisia sopimuksia Venäjän viranomaisten kanssa enää silloin kun liittovaltio ryhtyi käymään lähinnä paikallisin voimin. Aslan Mašadov sopi kiistansa Umarovin kanssa pian toisen sodan alettua, mutta seuraajakseen hän nimitti Umarovia vähemmän tunnetun Abdul-Halim Sadulajevin, kenties Umarovin kyseenalaisen maineen takia. Sadulajev eli vain vuoden kauemmin kuin Mašadov, hänet tapettiin Argunissa kesäkuussa 2006. Sadulajev oli nimittänyt Umarovin varapresidentikseen, ja näin Umarovista tuli Itškerian tšetšeenitasavallan viimeinen presidentti.

Seuraavan vuoden lokakuussa Umarov ilmoitti tšetšeenitasavallan lopettaneen olemasaolonsa, koska siitä oli tullut osa Kaukasian emiraattia. Itškerian tšetšeenitasavallan maanpaossa asuva parlamentti ja ulkoministeri Ahmed Zakajev protestoivat päätöstä vastaan, mutta sissien valtaenemmistö hyväksyi sen. Nykyään sekulaarilla nationalismilla ei enää ole jalansijaa vastarintaliikkeessä.

Pohjois-Kaukasian väkivalta on usein ollut myös väkivaltaa islamin salafistisen ja suufilaisen suuntauksen välillä. Venäjällä salafismia kutsutaan usein wahhabismiksi 1700-luvun Saudi-Arabiasta kotoisin olevan islamin suuntauksen mukaan, mutta nykyisen muotonsa salafistiliike saavutti vasta 1900-luvulla. Kaukasiaan suuntaus tuli 90-luvulla. Suurin osa alueen muslimeista on kuitenkin suufilaisia, ja esimerkiksi nykyisen Tšetšenian presidentin Ramzan Kadyrovin isä oli suufilaista islamia tunnustanut mufti, joka loikkasi separatistien leiristä liittovaltion puolelle salafistien yritettyä murhata hänet. Umarov on kiistänyt olevansa salafisti, mutta hänen seuraajansa tulevat tuskin olemaan mitään muuta. Umarovin seuraajaksi on islamistien sivuilla ilmoitettu Ali Abu Muhammad (syntyjään Aliashab Kebekov), Dagestanin avaari ja uskonoppinut. Hän hyväksyi tehtävänsä vastentahtoisesti, koska hänellä ei juurikaan ole kokemusta taistelutoiminnan johtamisesta. Umarovin jälkeen toisen Tšetšenian sodan alusta asti toimineita taistelijoita on jäljellä enää hyvin vähän, heitä on esimerkiksi Aslambek Vadalov, jolle Kebekov olisi halunnut sysätä emiraatin johtajan paikan.

Miten Doku Umarovin kuolema sitten tulee vaikuttamaan Pohjois-Kaukasian väkivaltaan? Ainakaan se ei tule loppumaan lähiaikoina. Umarov tuskin osallistui yksittäisten paikallisten iskujen toteuttamiseen, hänen roolinsa on ollut strateginen ja symbolinen. Suurimmat iskut hän on varmaankin hyväksynyt, esimerkiksi vuoden 2011 Domodedovon lentokentän pommin jälkeen hän julkaisi videon väitetyn itsemurhapommittajan kanssa.

Ihmisoikeusjärjestö Memorialin mukaan vuonna 2013 Pohjois-Kaukasian konflikti vaati 527 kuolonurhia, vuosina 2010, 2011 ja 2012 uhreja oli vastaavasti 754, 750 ja tasan 700. Väkivalta on siis laskenut tasaisen hitaasti, mutta vaikka trendi jatkuisi samanlaisena, se tulee jatkumaan vielä vuosia. Ne sosiaaliset syyt, jotka pitävät väkivaltaa yllä, ovat edelleen läsnä.

Neuvostoliiton loppuvuosina tasavaltojen korkein johto oli paikallista eliittiä, mutta virkakoneisto ja muu keskiluokka oli pääosin etnisesti venäläistä. Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena Pohjois-Kaukasian vuorille on ensimmäistä kertaa syntynyt kansallinen huippurikas eliitti. Räjähdysmäisesti kasvaneet luokkaerot ovat muuttaneet alueen perinteistä egalitaristista yhteiskuntaa ylläpitäneen heimorakenteen korruptoituneeksi nepotismiksi, jossa kiipeäminen on mahdollista vain sukulaisuussuhteiden avulla. Levottomuudet ja korruptio pitävät investoinnit poissa alueelta, ja muuta Venäjää korkeampi syntyvyys takaa sen, että koston kierre pysyy yllä ja islamistiseen vastarintaan löytyy vapaaehtoisia näköalattomia ihmisiä, vaikka rivijäsenten odotettavissa oleva elinikä lasketaan kuukausissa.

Suosittelen lukemaan myös neljä vuotta sitten Fifissä julkaistun Novaja Gazetan Olga Bobrovan kolmiosaisen kirjoitussarjan Kaukasian emiraatista, joka on yhä ajankohtainen:

Kaukasian emiraatti, valtio jota ei ole olemassa

Kuka kukin on ja kuka tappaa kenet

Sissileirin murkinaa ja poliisin aseita