Vihreimmän oksan vihaiset linnut

Teksti Nina Sarell

Ovatko maailman onnellisimman maan ihmiset onnellisia?

Suomi on unelmien lomakohde: kaikki toimii, tekemistä riittää ja luonto salpaa hengen. On korkeakulttuuria ja alakulttuuria ja ruumiinkulttuuria ja urheilullakin omat määrärahat valtion kassassa. Suomessa on pyöräteitä ja metroja, järviä joiden jäällä kävellä ja vaikka mitä paikallisia herkkuja: gefilus-piimää, mustaherukoita, hapankorppuja ja rahkapiirakkaa.

Tiedät olevasi Suomessa, kun alat törmäillä toinen toistaan sivistyneempiin keskustelukumppaneihin, joilla on kaikilla tosi mielenkiintoinen elämä. Parisuhdekeskustelut muuttuvat tasavertaisiksi, kypsiksi ja rakentaviksi. Pääset todistamaan jätkien shoppailupäiviä ja vaunulenkkejä ja luet naisista, joille oman vauvan imettäminen on alentavaa lypsykoneena olemista. Suomalaiset mies- ja naistodellisuudet ovat niin omaa luokkaansa, että niitä voi kertoa toisella puolella maailmaa kuin vitsejä. Nainen lähtee lauantaina miespuolisten kavereidensa kanssa baariin, ja poikaystävä jää yksin kotiin katsomaan telkkaria. Nyt saa nauraa!

Lasten väkivaltainen kurittaminen on lailla kielletty, mutta tästä huolimatta päiväkoti-ikäiset lapset syövät Suomessa tom kha -keittoa ja merilevää, koska ovat niin fiksuja. Suomalaisuutta on turvallinen liikenne, koti-isät, loputtoman kokoiset einestiskit, kivat poliisit, ympäristötietoisuus, sekä se, että ihmiset tilaavat kotiinsa aikakauslehtiä ja sitten vielä lukevatkin niitä.

No joo. Olen nyt oleskellut Nicaraguassa yhteensä pari vuotta. Ja sen kyllä huomaa.

***

Kun loman alkaessa putoaa keskelle Suomen höyhenenpehmeää kotipesää, ensimmäinen tunne on epäusko. Kaikki on jotenkin täydellisesti mietitty. On helppo unohtaa, millaista yltäkylläistä, turvallista huolettomuutta se on, suomalaisuus. Mutta kun katselen ympärilleni, huomaan olevani käenpoika. Minua mulkoilevat linnunpoikaset eivät ole mitään pirteitä pääskysiä, jotka tulevat pakkasten hellitettyä lörpöttelemään puhelinlangalle, vaan säänkestävää, kotoperäistä lajia. Angry Birds. Olen vapaamatkustaja, hetkeksi varastetun pesän lämmössä öhöttävä käki. Ruskettunut turisti, joka ei onnistu jakamaan suomalaisten huolta siitä, että melkein kaikki asiat ovat täällä joko huonosti tai huononemaan päin.

Suomalaiset ovat esimerkiksi hurjan kansainvälisiä. Kävin juuri Ruotsin-risteilyllä osana suomalais-kuubalaista seuruetta. Suomalaiset puhuivat neljää kieltä vuoronperään ja päivittelivät huonoa kielitaitoaan; kun ei noita kieliä tarvitse käyttää, niin heti ne unohtuu. Kuuntelin matkakertomuksia Thaimaasta, Kap Verdestä ja Berliinistä. Kaikki ovat joko matkustamassa johonkin tai palanneet matkalta. Osaavat käyttäytyä seisovassa pöydässä, käyttää veistä ja haarukkaa, iPadia ja lentokenttien check-in-koneita. Mutta jos kysyt suomalaisilta, niin Suomessa asuu pelkkiä juntteja, rasisteja ja perussuomalaisia.

Syön kippokaupalla mämmiä ja kehun sitä suureen ääneen suurenmoisen autenttiseksi ja herkulliseksi perinneruoaksi. Oikeat suomalaiset eivät syö mämmiä, koska se näyttää paskalta. Niin näyttää suklaamoussekin, mutta kun se ei ole sama asia. Suomalaisia hävettää mämmi. He puhuvat silti mämmistä koko pääsiäisen. On tärkeää kysyä varsinkin ulkomaalaisilta, ovatko he maistaneet sitä ja mitä mieltä he ovat. Ainoa oikea vastaus kysymykseen on: ”Olen maistanut, mutta en erityisemmin pidä siitä.”

Ja kaikkein eniten suomalaisia harmittaa oma luonnevika. Perusnegatiivisuus. Miksi Suomessa aina valitetaan kaikesta? Suomen-vierailuni aikana julkaistiin taas yksi tutkimus, jonka mukaan Suomi on yksi maailman onnellisimmista maista. Buddhalaiset sanovat, että kaikilla maailman ihmisillä on yksi yhteinen piirre: haluamme olla onnellisia ja välttää kärsimystä. Onnellisuus on meille maailman tärkein asia. Miksi sitten kukaan velloo tieten tahtoen onnettomissa ajatuksissa, jos kerran Suomessa on kaikki niin täydellistä?

***

Suomalaisilla on toden totta monta syytä olla onnellisia, ja ehkä monet jopa ovat sitä. Ehkä suomalaisten onnellisuus vain näyttäytyy ulospäin erilaisena kuin se hyväntuulinen kurjuus, jonka keskellä elän Keski-Amerikan köyhimmässä maassa.

Mutta entä jos suomalaisilla ei olekaan kaikki hyvin? Jospa me vain vähättelemme sekä toistemme että itsemme reaktioita hyvinvoinnin ilmiselviin rakennevikoihin? Koska Suomi on maailman paras maa, ei saa valittaa mistään. Paitsi pikkuasioista. Poliisihevosten jätöksistä, parveketupakoinnista ja sepelistä pyörätiellä. Voisiko vihaisten lintujen piipitys tekstiviestipalstalla olla yritys kertoa jotain siitä, miltä suomalaisista oikeasti tuntuu?

Elämästä on tullut epävarmaa, pelottavaakin, sanovat suomalaiset, mutta kukaan ei kuuntele. Ei ainakaan reagoi. Talouskasvua pitäisi tehdä ja Kreikkaa tukea, euro kaatuu kohta. Suomalainen ymmärtää sen, tekee ylityönsä, maksaa veronsa ja menee kuumeessa töihin. Yrittää päättää, mihin kaikkialle ryntäisi ennen kuolemaansa. Sillä välin, kun ponnistelet kohti omaa unelmaasi, suomalaisuuden jumalainen autopilotti tekee lapsistasi kunnon kansalaisia, hoitaa vanhempasi palvelutalosta vanhainkodin kautta vuodeosastolle ja ruumiit pois näkyvistä.

Pelottaa, että jokin jää elämättä. Hyvät, pienet arjen hetket huomaamatta. Mihin pitäisi keskittyä? Parisuhteeseen, uraan vai itsensä toteuttamiseen? Pelottaa, että ei osaa kasvattaa lapsia oikein. Suomalaisuus on kovia arvoja, kilpailua ja vatsansuojalääkkeitä. Jossakin on niin toisenlaista. Jossain rennossa maassa sitä aina osaa itsekin ottaa hetken rennommin. Ehkä jossain muussa maassa olisi lastenkin kanssa parempi.

Pitäisikö vihaisia lintuja kuunnella toisenlaisella korvalla? Sydämellä? Tehdä jotain? Mitä pitäisi tehdä ja minkä muuttua, jotta maailman onnellisimman maan ihmiset tulisivat itsekin onnellisiksi?

En minä vaan tiedä. Jostain syystä minunkin tuntuu olevan helpompi hymyillä paluulippu taskussa.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Etnosoi 2019