Madagaskarin tiede pyörii korruptiolla

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Tuomas Aivelo

Ulkomaalaisilta lypsettävä raha pyörittää tutkimuksen suojatyöpaikkoja.

Kehitysmaassa korruptio ei jätä rauhaan tiedemaailmaakaan. Madagaskarilla tilanne on paha, koska korruptio on syvällä rakenteissa. Siellä se myös pysyy, sillä ulkomaalaiset tutkimusryhmät pyörittävät isoja rahamääriä, joista kyllä riittää voitelurahaa myös paikallisille, jotta kaikki toimii viranomaisten kanssa ongelmitta.

Jokainen tutkija joutuu ottamaan itselleen suojatiksi malagassiopiskelijan. Paperilla oleva syy on paikallisten opiskelijoiden kouluttaminen, mutta todelliset syyt ovat aivan muut: nepotismi ja suojatyöpaikat. Opiskelijalle on maksettava päivärahaa, joka on joskus suurempi kuin valmistuneen maisterin kuukausipalkka. Oma kisällini ei edes ollut opiskelija vaan jo valmistunut, jolle laitoksen johtaja halusi muutaman kuukauden suojatyöpaikan. Opiskelijaa ei voi valita itse, vaan yliopistolta annetaan joku – motivaatiosta tai taidosta ei ole takeita.

Ennen tutkimuksen aloittamista jouduin maksamaan sievoisen summan ”laboratoriomaksua” opiskelijan kotilaitokselle. Syy jäi epäselväksi, mutta ainakin minulle tehtiin selväksi, että voin tulla käyttämään Antananarivon yliopiston paleontologian laitoksen laboratoriota milloin vain. Ei siitä paljon iloa geneetikolle ole.

Joka vuosi olen toimittanut tutkimuslupahakemuksen useita kuukausia etukäteen, mutta koskaan se ei ole ollut valmiina odottamassa kun saavun maahan. Parin päivän patistelun jälkeen sen yleensä saa. Myöhästymisen syy on aina sama: ”Henkilö, joka näitä allekirjoittaa, ei ole tänään paikalla.” Tutkimuslupien jakaminen on enemmän tai vähemmän sattumanvaraista: näytemäärät rajoitetaan mielivaltaisesti ilman että hakemuksien perusteluilla on väliä. Oma suojani on ennen kaikkea hyvät suhteet paikalliseen tutkimusasemaan, jolla on puolestaan hyvät suhteet paikallisiin viranomaisiin.

Madagaskarin yliopistolaitos ei tuota oikeastaan lainkaan tutkimusta: professorit ovat asemassaan, opettavat ja pyörittelevät papereja, mutta heillä ei ole resursseja tutkimuksen tekoon. Harvaa tutkimus edes kiinnostaakaan – he tyytyvät nauttimaan asemastaan. Malagassitiede on ulkomaalaisten tutkimusryhmien käsissä, jotka palkkaavat paikallisia tutkijoiksi. Monet nuoret lähtevät tekemään väitöskirjaansa ulkomaille, koska maasta ei löydy resursseja tutkimuksen tekemiseen.

Koko järjestelmä vaikuttaa klassiselta kehitysmaa-asetelmalta: joka portaalla yritetään nyhtää niin paljon rahaa ulkomaalaisista kuin on mahdollista. Tässä on kaksi suurta uhkaa: jossain vaiheessa ulkomaiset tutkijat eivät enää jaksa toimia lypsylehmänä ja paikallinen tiedeyhteisö ei tule ikinä kehittymään kun todellista yhteistyötä ei synny.

Lisäksi herää moraalinen huoli: onko oikein tukea tämänkaltaista järjestelmää tekemällä tutkimusta Madagaskarilla?

Kommentoi Facebookissa
tuomas aivelo

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu