Ääretön sininen

Teksti Sonja Hyppänen

Vaikka matkaa on kestänyt vain reilun viikon, voi nyt jo bongata miehistötovereiden persoonallisia laivarutiineja.

Tätä kirjoittaessani olemme olleet merillä noin viikon. Ympärillä vellova meri on vaihtanut värinsä Melbournen sataman vihertävästä liejusta valtameren syvänsiniseen. Keväinen Williamstown on muuttunut yllättävän kaukaiseksi muistoksi. Merenkäynnin arki ja rutiinit ovat löytyneet nopeasti. Aurinko nousee ja laskee loputtomaan horisonttiin. Pilvet vaihtuvat tähtiin.

On helppo hukata itsensä keinuvaan siniseen maailmaan, jossa viikonpäivällä ei ole merkitystä. Laivalla ei tunneta vapaapäiviä merellä. Aamu alkaa kansiväen osalta kahdeksalta. Päivä jatkuu kahvitaukojen ja lounaan siivittämänä iltaviiteen. Valaanpyyntilaivaston kökkiessä vielä kotisatamassaan työpäivämme koostuvat vanhan korjaamisesta, uuden tekemisestä ja oppimisesta sekä laivan siistinä pitämisestä.

Vaikka matkaa on kestänyt vain reilun viikon, voi nyt jo bongata miehistötovereiden persoonallisia laivarutiineja ja alkavia tapoja. Muutama on jo löytänyt lempituolinsa messistä. Jonkun muun löytyminen tuolilta aiheuttaa eksyneen katseen sen ”omistajassa” ja alakuloisen laahustamisen naapuripöytään. Monella on mieltymyksensä parhaan mukin ja haarukkamuodon suhteen.

Kahvinkeitosta käydään aina vääntöä. Kahvinkeitin, espressokone, pressopannu vai puosun outo Amerikan tuliainen: kemianluokan tislauslaitteelta näyttävä lasikannu? Valmiit porot vai pavut? Porot saavat yleisesti osakseen buuausta. Entäs pavut sitten? Tumma paahto tietenkin. (Tämä on ehkä ainoa kahviin liittyvä yksityiskohta, josta laivalla ollaan samaa mieltä.) Käsin vai sähkömyllyllä jauhatus? Jonkun toisen jauhamat pavut ovat aina liian pulveria. Kofeiinittomasta tai pikakahvista julkisesti puhuminen tuomitaan.

Tällä hetkellä tunnelma laivalla on vielä varsin rentoutunut. Työpäivän jälkeen on aikaa ja energiaa puuhata. Lukeminen ja kuntoilu ovat vapaa-ajanvieton kestohittejä. Pitkän merimatkan riski on niin älyllisen kuin fyysisen kunnon laskeminen. Tänä vuonna laiva on lastattu ties millä kuntovempeleillä ja painoilla. Kansiväen Steve Irwin bootcamp on kokoontunut laivan takakannella työajan jälkeen. Meille fyysisesti rankin osuus alkaa kun kohtaamme valaanpyyntilaivaston, jolloin yli 12-tuntiset työpäivät kumiveneiden parissa eivät ole harvinaisuus.

Minulle tämä on toinen Etelämantereelle suuntautuva kampanja. Tiedän suurpiirteissään, mitä odottaa valaanpyyntilaivastolta ja säältä. Ajatus jäävuorista ja jäälautoista saa minut kaipaamaan Etelämantereen villiyttä ja autiutta, vaikka toivonkin että meidän ei tänä vuonna tarvitse häiritä pingviinien rauhaa.

Aikaisemmin tänä vuonna laiva seilasi ympäri Australian Kimberleyn rannikolle. Herätimme huomiota siellä lisääntyvien ryhävalaiden puolesta ja kampanjoimme paikalle suunniteltua kaasunjalostuslaitosta vastaan. Näimme siellä toista sataa uhanalaista valasta päivässä. Näky, jollaista en ollut koskaan kohdannut.

Pian nämä valaat suuntaavat ruokailemaan alas Eteläisen jäämeren valaidensuojelualueelle, harppuunoiden ulottuville. Kimberleyssä seurasin, kuinka valasäidit huolehtivat poikasistaan ja pidätin henkeäni bussin kokoisten nuorten urosvalaiden uidessa kumiveneemme alta. Toivon, että Etelämantereella en näe yhtään näistä valaista harppuunalaivan keulan alla, räjähtävä harppuuna selässään.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä