Venäläinen tarina

Teksti Veli Itäläinen

Jumala ei aina kuule vastausta kutsuunsa.

Tuttavani Roman Dobrovenski tekee työkseen pörssiohjelmistoja. Hän asuu kommunalkassa kuten Venäjällä pitääkin. Tämän lisäksi hän pitää blogia, joka käsittelee muun muassa antifasismia, yliopistomatematiikan popularisointia ja maksullista seksiä. Näistä antifasismi ja matematiikka on lähellä sydäntäni, huorissa käyminen taas ei ole, mutta siitä lukeminen on sekä ahdistavaa, surullista että kiinnostavaa.

Toisinaan Roman käsittelee myös muitakin aiheita. Erityisesti pidin tästä kertomuksesta, koska siinä on monta hyvän perinteisen venäläisen tarinan elementtiä: päihteiden väärinkäyttöä, eksistentiaalista kriisiä, yliluonnollisia tapahtumia ja väkivaltaa, ja päätin kääntää sen Fifin lukijoille, tekijän luvalla.

***************

Miten menin ottamaan kasteen

Kaikki tapahtui kauan aikaa sitten, en ollut vielä edes täysi-ikäinen. Tuolloin dokasin tauotta, ja kerran join itseni siinä määrin sikamaiseen tilaan, että kuvittelin jumalan puhuvan minulle. En muista tarkkaan mitä hän minulle sanoi, mutta ääni pääni sisällä ilmoitti, että minun on aloitettava uusi elämä. Ja uuden elämän tulisi alkaa kasteen ottamisella, minkä pitäisi tapahtua välittömästi.

Olen koko elämäni ajan ollut ateisti, suorastaan raivoisa antiklerikalisti. Mutta kun kolmen aikaan aamuyöstä kävelin kotiin Moskovan Kurskin asemalta, ja pääkallon sisällä kaikui jumalainen ääni, oli hyvinkin mahdollista tulla uskoon. Ja uskokaa tai älkää, vaikka olinkin ateisti, tuolla hetkellä halusin todellakin aloittaa uuden elämän, tunnustaa kaikki syntini ja tulla oikeamieliseksi ihmiseksi. Enkä kiistä, etteikö silloinen olemiseni olisi ollut melko syvältä. Ja riitely jumalan kanssa on vaarallista – häntä ei parane toivottaa painumaan vittuun, jos hän itse otti yhteyttä, tai voi käydä huonosti. Ja kaiken lisäksi heti keskusteltuani jumalan kanssa näin edessäni jonkun kirkon tai kappelin (en tajunnut kumpi oli kyseessä), se oli selvästi pyhä merkki. Ja suuntasin sitä kohti.

Vaikea sanoa, kuinka kauan hakkasin kirkon ovea – vähintään puolen tunnin ajan, ehkä pidempään – mutta lopulta se tuotti tulosta, joku tyyppi kirkollisessa kaavussa avasi ovin. Olin juuri avautumassa siitä, miten jumala puhui minulle ja pyytämässä välitöntä kastetta, kun pappi purkautui:

“Voi vittu, mitä helvettiä sä tänne tunget, vitun hinttari? Vittu etkö tiedä mitä kello on saatanan urpo! Painu runkkari helvettiin, ennen kuin saat pataan!”

Ja odottamatta vastausta, hän alkoi huitomaan minua jollain puisella kepillä. Muistan, että minusta vaikutti että kimpussani oli itse Saatana ihmisen hahmossa, niin paljon kohtaaminen kirkonmiehen kanssa erosi siitä, mitä odotin.

En osaa sanoa millä hän minua hakkasi, silloin luulin että se olisi ollut oven salpa. Mutta salpa olisi arvatenkin vienyt henkeni. Mutta vaikka kylvin omassa veressäni ja naamastani tuli veristä jauhelihaa, kaikki luuni jäivät ehjiksi.

Tulin tajuihini jossain vieraassa lähiössä, makasin asfaltilla tien vieressä. En muista miten päädyin sinne tai mitä tapahtui sen jälkeen kun tapasin kirkonmiehen, mutta päätin että jumalaan en uskoisi enää koskaan, vaikka hän olisikin olemassa.

***************

Kommentoi Facebookissa
Route Couture
Migration Comics