Teksti Kristiina Koivunen

Ketkä ovat kansainvälisen katastrofiavun arvoisia?

Viime vuosikymmenen alussa tekemäni väitöskirjani aiheena oli maan sisäisten pakolaisten tilanne Turkissa. Turkin armeija tuhosi 1990-luvulla yli kolmetuhatta kurdikylää ja pakotti noin kolme miljoonaa ihmistä muuttamaan suurkaupunkien slummeihin ilman toimeentulon mahdollisuuksia. Tuolloin Turkki esti ulkomaalaisia humanitaarisia järjestöjä toimittamasta apua pakolaisille.

Lasten kuolleisuus oli Kaakkois-Turkissa korkeampi kuin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Jopa Saddam Hussein toimi turkkilaisia paremmin kun hän tuhosi oman maansa kurdikylät: vartioituihin leireihin viedyille ihmisille jaettiin ruoka-avustuksia. Euroopan unioni ei nähnyt Turkin valtion toimissa juurikaan huomauttamista kun se teki vuosittain raportteja EU:n jäseneksi pyrkivästä Turkista.

Tilanne näyttää olevan edelleen sama vanilaisten valmistautuessa talveen 23. lokakuuta olleen maanjäristyksen jälkeen. Maa tärähteli siellä pari viikkoa sitten 7,2 richteriä. Järistys tuntui myös Irakin Kurdistanin pääkaupungissa Hewlerissa ja Dohukissa, mutta niissä vältyttiin henkilö- ja aineellisilta vahingoilta.

En ollut uskoa silmiäni, kun luin Ylen nettisivulta heti järistyksen jälkeen, että Turkissa on niin hyvä katastrofivalmius, ettei se tarvitse ulkomaista apua. Yle uutisoi samana päivänä kuin järistys tapahtui:

Kansainvälinen yhteisö on rientänyt turkkilaisten avuksi järistyksen uhrien auttamiseksi, ja useat maat ovat tarjonneet humanitaarista ja muuta apua Turkille.

Joukossa on viime vuonna tapahtuneen avustuslaivahyökkäyksen jälkeen Turkin kanssa huonoissa väleissä ollut Israel. Turkin viranomaiset torjuivat avun sanoen, etteivät he toistaiseksi tarvitse sitä.

Kun 7,6 richterin järistys iski Izmitiin, turkkilaisten asuttamaan osaan maata elokuussa 1999, ulkomainen apu kelpasi Turkille. Jopa kreikkalaiset riensivät auttamaan ja Kreikan ja Turkin tulehtuneet välit paranivat maanjäristysdiplomatian seurauksena.

Turkin hallitus hyväksyi katastrofiavun toimittamisen Vanin maanjäristyksen uhreille kaksi päivää järistyksen jälkeen, mutta turkkilaisten ja kurdien välillä ei ole nähty maanjäristysdiplomatiaa. Päinvastoin. Turkkilaisissa tiedotusvälineissä pohditaan ovatko Vanissa kotinsa menettäneet ihmiset (joita on 40 000) avustamisen arvoisia. Kurdinuorethan kivittävät poliiseja ja valittavat kaikesta.

Helsingin Sanomat kertoi Turkin yleisestä mielipiteestä:

ATV-tv-kanavan kuuluttaja totesi kurdien pyytävän nyt apua poliiseilta ja sotilaita, joita he ovat jahdanneet ”vuorilla kuin lintuja”. Habertürk-uutiskanavan ankkuri puolestaan sanoi olevansa pahoillaan ”siitä huolimatta”, että uhrit olivat kurdeja.

Kurdien vastaiset kommentit levisivät myös sosiaalisessa mediassa.

”Jumalan raivo on iskenyt Vaniin… Jumala tekee sen, mihin Turkin tasavalta ei ole pystynyt”, yksi nimimerkki kirjoitti Twitterissä.

Pari vuosikymmentä sitten, kun pakkosiirretyt talonpojat yrittivät pysyä hengissä turkkilaisissa slummeissa, heidän pelastukseksi koitui avustusjärjestöjen sijasta omat sukulaiset ja muut kurdit. Näin on nytkin. Kun isot, kansainväliset järjestöt ovat odottaneet Turkin hallitukselta lupaa toimia, kurdijärjestöt ovat keränneet rahaa ulkomailla asuvilta kurdeilta. Myös Kurdistanin aluehallitus teki tuntuvan lahjoituksen. Eräs maanjäristyksen uhreille apua toimittava järjestö on Kurdistanin Punainen Puolikuu, joka toimii Saksasta käsin.

Vanilaiset valmistautuvat viettämään talven telttailemalla (jos he saavat telttoja). Kaupunki ei ole mitään Välimeren lomailurannikkoa, vaan 1 600 metrin korkeudella sijaitsevaa vuoristoa, jonne lumi tulee aikaisin:

Van sijaitsee vuorten keskellä. Kuva: Kristiina Koivunen

Väitöskirjatutkimukseni johtopäätös oli, että Turkissa käydään näkymätöntä sotaa kurdisiviilejä vastaan. Viranomaiset käyttävät kaikkia keinoja heitä vastaan. Aseellisissa yhteenotoissa on kuollut ainakin 35 000 ihmistä, mutta kukaan ei ole tilastoinut lapsia, jotka ovat kuolleet näennäisesti luonnollisen kuoleman aliravitsemukseen, tuhkarokkoon tai keuhkokuumeeseen – tai niiden yhdistelmään, varsinaista kuolinsyytä ei tiedä kukaan. Näitä hiljaisia uhreja tulee ensi talvenakin paljon, jos ”hyvän katastrofivalmiuden omaavaa Turkkia” ei pakoteta hyväksymään sekä kiireellistä että pitkäaikaista apua maanjäristysalueelle ja tilanteen perusteellista seurantaa.

Maanjäristyssokin varjossa kurdien oikeuksia ajavan kansanliikkeen tukahduttaminen, erityisesti pidätykset, jatkuu Turkissa entiseen tapaan. Perjantaina 28. lokakuuta pidätettiin kustantaja Ragip Zarakolu, joka on tuttu niin minulle kuin monelle muullekin Turkin tilannetta seuraavalle suomalaiselle. Rauhanomaisin menetelmin Turkin demokratisoimista usean vuosikymmenen ajan ajanut Zarakolu ei ole kansallisuudeltaan kurdi, vaan turkkilainen.

Elämä oli vaikeaa Vanissa jo ennen maanjäristystä. Vietin siellä viime vuosikymmenellä usean matkan aikana yhteensä kolme kuukautta. Kerron Vanista kirjassani Serhildan, kurdien kansannousu Vanissa.

Kurdistanin Punaisen Puolikuun toimintaa voi tukea saksalaisen pankkitilin kautta:

Kurdish Red Moon Headquarters/Heyva Sor a Kurdistanê e.V.

Pankin nimi: Stadtsparkasse Neuwied

Osoite: Schäfer str. 4 / 53859 Niderkassel / Germany

Tilinumero: 186098

BLZ: 57450120