Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Satu Taskinen
Jännityksestä maksetaan kovaa hintaa.
Tänä vuonna olen seurannut huomattavasti vähemmän talviurheilua kuin aikaisemmin. Niinpä huomioni on kiinnittänyt vain kaikista isoimpiin urheilu-uutisiin.
Ensimmäinen on se, ettei Itävallan mäkihyppyjoukkuetta voita oikeastaan mikään. Joukkue on kerta kaikkiaan ylivoimainen ja mikäpä siinä. Pojat ovat sympaattisia ja vaikuttavat haastattelujen perusteella terveiltä ja onnellisilta.
Itävaltalaiset pitävät myös kovasti suomalaisista hyppääjistä. He eivät koskaan naureskele suomalaisille, vaan ottavat heidät aina tosissaan. Nytkin, vaikka suomalaiset hyppääjät eivät aivan huipulle ylläkään.
Mäkilegenda Matti Nykästäkään ei ole unohdettu. Tammikuun lopulla yleisradion kulttuurikanavalla esitettiin Matti-elämäkertaan nojautuva kuunnelma Matti, spring (Hyppää, Matti). Rosemarie Poiarkov oli astunut Matti Nykäsen nahkoihin ja tehnyt pitkän käsikirjoituksen lentämisen ihanuudesta ja menestyksen monista puolista.
Kuunnelman alussa Poiarkov kuvaa hyppääjän tunnetta olla ilmassa. Ilmasta, tuulesta ja Matista tulee veriveljet ja liittolaiset.
Sen jälkeen tulee Matti Nykäsen vertaansa vailla ollut menestys. Menestyksen myötä ja sen jälkeen alkoholi ja syöksykierre.
Poiarkovin kuunnelmassa mäkihyppääminen on kuin pirullista ja kiehtovaa viettelyä, viettelyä vaaraan ja hyppyyn, ylimielisyyteenkin. Lentäminen koukuttaa.
”Niin kauan kuin olen ilmassa, mitään ei voi käydä”, sanoo Matti kuunnelmassa.
Mutta mäkihypyssä pituuden lisäksi alastulon tyylikkyys ratkaisee hypyn arvon. Hyppääjän on osattava arvioida, koska on paras hetki tulla alas ja kuinka hän sen tulee tekemään.
*
Myös jokainen loukkaantuminen on aina huomiota herättävä uutinen. Kuvaukset ja videot siitä, kuinka joku hyppääjä on tullut mäestä alas muuten kuin suksilleen. Tai syöksylaskija kaatunut reippaasti yli sadan kilometrin tuntivauhdissa päälleen, hyppinyt ja pomppinut rinteessä kuin räsynukke.
Katkenneet jalat ja leikkaukset keskeyttävät urheilijan uran usein kuukausiksi tai kokonaan. Sen jälkeen ihminen kuitenkin on taas terve. Jos urheilijalta vielä loukkaantumisen jälkeen onnistuu paluu huipulle, hänestä tulee isompi ja ihaillumpi sankari kuin mitä hän koskaan aikaisemmin oli ollut. Näin kävi aikoinaan Hermann Maierille.
Järkyttävin loukkaantumisuutinen näinä viikkoina on ollut itävaltalaisen Hans Gruggerin kaatuminen Kitzbühelin syöksylaskun harjoituksissa. Hengenvaara mieheltä jo on ohi. Mutta muista pysyvistä vammoista ei vielä osata sanoa.
Loukkaantumisia pahoitellaan ja niistä ollaan aina aidosti järkyttyneitä. Loppujen lopuksi kuitenkin tullaan aina siihen tulokseen, että ne ovat ammattiin liittyvä riski ja kuuluvat lajeihin, joissa inhimillisten rajojen ylitys tai nopeus ratkaisee.
Voi olla. Minulta hengenvaaralliset onnettomuudet ovat kuitenkin vieneet ainakin Kitzbühelin kilpailusta maun.
