Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Jenni Jarventaus
Strauss-Kahnin tapaus ei ole osoitus amerikkalaisten puritanismista vaan jostain ihan muusta.
Lähiaikoina olen epäuskoisena seurannut joitain kommentteja, jotka koskevat Kansainvälisen valuuttarahaston Dominique Strauss-Kahniin kohdistuvaa raiskaussyytettä. Moni eurooppalainen toimittaja ja kommentoija sosiaalisessa mediassa niputtaa DSK:n tapauksen yhteen amerikkalaisten poliitikkojen seksiskandaalien kanssa ja pitää kaikkia niitä esimerkkeinä siitä, miten estyneitä moralisteja täällä lätäkön länsirannalla ollaan: Voi niitä amerikkalaisraukkoja! Aina niin seksinpelkoisia!
The Atlantic -lehti keräsi DSK:n tapausta käsitteleviä otsikoita eurooppalaisista lehdistä. Niiden joukossa oli muun muassa helmi: ”Strauss-Kahn, ura vaarassa naisten takia”. Jaha. Että kyseisen äijän urako tässä olikin avainasemassa, ja naiset sitä väkisin pilaamassa?
Osataan sitä Suomessakin. Toukokuun lopun Suomen kuvalehdessä kolumnisti Helena Petäistö vertasi DSK:n tapausta ranskalaispoliitikkojen naisseikkailuihin: ”[Ranskassa] hotellisiivoojalla ei tulisi mieleenkään lähteä poliisilaitokselle – jos ei välttämättä halua tulla naurunalaiseksi tai pahimmassa tapauksessa joutua vielä itse syytetyn penkille, kun toisen osapuolen korkea asema paljastuu.”
Ja Petäistö jakoi seuraavan vertauksen: ”Puritaaninen, kaksinaismoralistinen Yhdysvallat on siis valovuosien päässä katolisesta, seksuaalisesti vapaamielisestä Ranskasta”, jossa ”kansan mielestä hallitsijoille kuuluu etuoikeuksia”.
Pardonnez-moi, Madame Petäistö. Tarkoitatteko siis, että Ranskassa on asiat paremmin koska siellä arvovaltaisen henkilön raiskaama uhri tajuaa pysyä hiljaa? Ja että ”hallitsijoiden etuoikeuksiin” kuuluu oikeus hyökätä hotellihuonetta siivoamaan saapuneen naisen kimppuun ja pakottaa tämä sukupuoliyhteyteen?
Jos näin on, niin sanon non merci ja jään oikein mielelläni asumaan tänne estoisten puritaanien keskelle.
On totta, että Yhdysvallat on maa missä presidentti melkein erosi suuseksin takia. Täällä myös avioliiton ulkopuolinen suhde voi kaataa poliittisen uran. Tuoreimmassa tapauksessa kongressiedustaja Anthony Weiner on ajettu eron partaalle, koska hän lähetti Twitterin kautta eräille naispuolisille kannattajille kuvia kalsareiden verhoamasta peniksestään. Ja kyllä, amerikkalaiset osaavat olla seksin suhteen puritaaneja.
Mutta DSK on New Yorkissa syytetyn penkillä, koska hänen epäillään syyllistyneen rikokseen eli seksuaaliseen väkivaltaan. Tässä on tärkeä ero. DSK:n tapauksen peilaaminen poliitikkojen ihmissuhdesotkuihin on puuron ja vellin sotkemista, tai kuten täällä sanotaan, omenien ja appelsiinien vertailua. Ensinmainitussa on kyse rikoksesta, jälkimmäisissä arvostelukyvyn puutteesta, vallasta, seksistä ja ehkä keski-iän kriiseistäkin – mutta ei rikoksesta.
Saattaa olla, että DSK todetaan syyttömäksi ja että newyorkilaisessa hotellihuoneessa tapahtuneeseen suuseksiin oli molempien osapuolten suostumus. Kaikkihan on mahdollista. Mutta ottaen huomioon, että vain neljä kymmenestä uhrista koskaan raportoi raiskauksen poliisille, ja että tämän tapauksen raportoinut nainen, ghanalaista alkuperää oleva yksinhuoltajaäiti, ei poliisit paikalle pyytäessään tiennyt kuka hotellihuoneen asukas edes oli, näyttää todennäköiseltä että syyte on perusteltu.
Joka tapauksessa olisi aika nastaa, että DSK:n tapausta voitaisiin käsitellä julkisuudessa ilman viittausta amerikkalaisten – tai sen puoleen ranskalaisten – seksuaalinormeihin. Raiskauksessa on aina kyse enemmän vallasta ja väkivallasta kuin seksistä. Ja DSK:a syytetään raiskauksesta, ei syrjähypystä tai typeristä Twitter-viesteistä. Se, että eurooppalaiset syyttävät amerikkalaisia puritanismista on yhtä rakentavaa kuin amerikkalaisten käsitys, että kaikki ranskalaiset tekevät syrjähyppyjä. Seksuaalinormit voivat vaihdella, mutta raiskaus on rikos Atlantin molemmin puolin.
