Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Vastarinta saarivaltiossa voi hyvin, ja nyt marssivat muutkin kuin opiskelijat.
Kaksi viikkoa sitten kirjoitin, että maaliskuun 26. päivän mielenosoitukseen odotettiin jopa kahtasataatuhatta ihmistä. Kirjoittaessani mietin, pitäisikö sittenkin heittää kehiin varovaisempi arvio, satatuhatta, ettei jälkeenpäin tuntuisi typerältä kun on odottanut liikoja. En odottanut liikoja: virallinen, uutisissa ilmoitettu luku on viisisataatuhatta. Itse seisoin vielä lähtöpaikalla, Embankmentilla, kun twitter-päivitykset kertoivat kilometrien päässä olevan Hyde Parkin alkavan täyttyä, ja ainakin silloin ilmaan heiteltiin vieläkin suurempia arvioita.
Hallituksen vastustus vain kasvaa, kun korkeakoulutuksen jälkeen ollaan leikkaamassa julkisen terveydenhuollon rahoitus. Myös eläkeikää ollaan nostamassa. Inflaatio laukkaa yli neljän prosentin vauhtia, eivätkä palkat pysy perässä.
Puoleen miljoonaan mielenosoittajaan mahtuu monta tapaa ilmaista tyytymättömyyttä. Sillä aikaa kun ammattiyhdistysväki ja perheet vauvasta vaariin kerääntyivät Hyde Parkiin, joka oli marssin virallinen päätepiste, kerääntyi vaihtoehtoinen leiri Trafalgar Squarelle lähemmäs parlamenttia. Staattisten päätepisteiden lisäksi ympäri keskustan ostoskatuja tapahtui: julkisten menojen leikkausten vastustus on yhä näkyvämmin saanut rinnalleen liikkeen, joka suuntaa huomiota yritysten veronkiertoon. Viime syksynä perustettu, väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta harjoittava UK Uncut –ryhmä on pitkin talvea tehnyt flashmob-iskuja Vodafonen, Topshopin ja pankkien myymälöihin. Ryhmä toimii korkealla profiililla ja organisoituu netissä, se on avoin ja hierarkiaton ja saanut tähän asti olla suhteellisen rauhassa poliisilta. Lauantaina nelisensataa Uncut-aktivistia käveli sisään yhteen Lontoon keskustan hienoimmista tavarataloista ja istui alas. Fortnum & Masonin punaisilla kokolattiamatoilla syötiin piknik-eväitä, eikä aineellista vahinkoa aiheutunut. Poliisi lupasi aktivisteille päästää nämä kävelemään rauhassa ulos, mutta toisin kävi: lähes kaikki vietiin yöksi putkaan, ja 138:aa syytetään laittomasta tunkeutumisesta (aggravated trespass). UK Uncut on nostanut haloon pidätysten ilmeisen poliittisesta luonteesta.
Samaan aikaan kun Uncut-ryhmä söi voileipiä ja luki kirjoja Fortnum & Masonilla, oli ulkopuolella aivan toisenlainen tunnelma. Musta blokki ja vähän heikomminkin naamioituneet mielenosoittajat heittelivät maalipommeja ja rikkoivat ikkunoita, kohteenaan pitkälti samat yritykset ja pankit kuin UK Uncutilla. Vahingossa kyytiä sai myös espanjalaisen Santander-pankin ikkuna, mitä oikeisto ja media on käyttänyt aseena ”järjettömiä” riehujia vastaan – mutta onko vika kansalaisissa, jos pankki kuin pankki nähdään vihollisena?
Kuten niin monta kertaa kuluneen puolen vuoden aikana, on julkisuudessa käynnissä kova yritys tehdä ero ”väkivaltaisten” ja ”väkivallattomien” mielenosoittajien välille. Jaottelu ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, vaan protestoimisen keinot ovat jatkumo; jatkumo marssimisesta ikkunoiden rikkomisen kautta todelliseen väkivaltaan. Se, mihin kohtaan kukin janalla asettuu, saattaa vaihtua hetkessä ja riippua täysin tilanteesta.
Lisäksi väkivaltakeskustelusta jää helposti se kuva, että väkivalta olisi yksipuolista. Maaliskuun 26. jäin Trafalgar Squarelle illan pimetessä, kun poliisi löysi olympialaisiin aikaa laskevaan kelloon heitetystä maalipommista hyvän syyn rynnistää tyhjentämään aukio. Facebookissa oli organisoitu leiriytymistä aukiolle, mutta iltakymmeneltä käynnissä olivat lähinnä pitkän päivän iltabileet.
Kun kymmenet poliisit täysissä mellakkavarusteissa juoksivat aukiolle ja alkoivat työntää ihmisiä pois, ei kai ollut ihme jos useampikin provosoitui. Silti virkavallan otteet vaikuttivat suhteettoman kovilta: en voinut kuin katsoa kauempaa, kun keskeltä mellakkaa raahattiin portaille nuorta tyttöä, jonka kuntoa oli kauempaa mahdotonta arvioida. Turhauttavaa? Etenkin jos vyöllä on ensiapupakkaus, muttei silti pääse poliisirivistön toiselle puolelle. Hyvä ystäväni oli vielä päiviä myöhemmin silminnähden järkyttynyt siitä, että meidät pakotettiin suoraan lasipullosateeseen keskelle mellakkaa. Minua kirpaisi enemmän se, ettei BBC ollut paikalla: seuraavan päivän uutisissa olimme tietysti kaikki väkivaltaisia ja järjettömiä huligaaneja.
Median silmissä tapahtui siis mielenosoitus, josta irtaantui pieni väkivaltainen joukko. Mutta kun erilaisiin kansalaistottelemattomuuden ja suoran toiminnan muotoihin osallistuu tuhansia ihmisiä, on kai perusteltua sanoa, ettei pankkien ikkunoiden rikkominen ole päämäärätöntä riehumista. Ja vaikka keinoista ollaan liikkeen sisälläkin hyvin eri mieltä, on yksi asia selvä: puoli miljoonaa ihmistä Lontoon kaduilla on tämän vastarinnan uusi alku.
