Parempaa kuin alkuperäinen

Teksti Hanna Kuusela

Mitä luin tänään: Jorge Luis Borgesin novelleista

Viime blogissani kirjoitin siitä, miten ihmiset puhuvat ja kirjoittavat postmodernismista. Viitisen tuhatta ihmistä luki tekstini, moni tuli baarissa kiittelemään ja muutama haukkumaan. Tänään kirjoitan novelleista, joita lähes poikkeuksetta pidetään postmoderneina. Odotan lukijamäärän olevan jossain 30 ja 150 välillä, enkä usko kenenkään kommentoivan. Sellaista on kirjallisuuden- ja kulttuurintutkijan elämä.

Nämä Jorge Luis Borgesin novellit ovat jo pitkään riivanneet minua – tein ensimmäisen yliopistollisen tutkielmanikin niistä. Borges on älykkään mielikuvituksen mestari. Novellit koettelevat tiedon ja kokemuksen rajoja arkisen käsityskyvyn tuolla puolen ja luovat maailmoja, joita et uskonut olevan olemassa. Näin Borges tekee teksteillään sen, mistä tiede usein vain unelmoi – ja enemmänkin. Silti joka kerta alkaessani lukea Borgesia petyn. Yritän saavuttaa kiinnostukseni kohteen, sen mitä olin hakemassa, innostukseni ja älyllisen hurmion, mutten koskaan onnistu. Novellit ovat aina tylsempiä kuin muistinkaan. Useimmiten en jaksa lukea niitä loppuun.

Muistini pettää minut, koska oikeastaan olen aina ollut enemmän kiinnostunut Borgesin novellien synnyttämistä kommenteista kuin itse novelleista. Tämä on poikkeuksellista: suurin osa kirjallisuustieteellisestä analyysista, kommentoinnista tai tutkimuksesta kun ei ole alkuperäistekstiä kiinnostavampaa. Borgesin kohdalla on toisin: vasta hänen teksteistään kirjoitetut kommentit herättävät ne mielessäni eloon, sillä niin kuin Borges kirjoittaa: ”se mikä on hyvää ei ole kenenkään omaisuutta vaan elää kielessä ja perinteessä”.

Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että Borges on oikeastaan jo kirjoittanut siitä, mitä ehkä yritän sanoa. Tämän huomasin palatessani Borgesin esseisiin tätä blogia kirjoittaessani. Esseessään Lukijan taikauskoisesta etiikasta Borges puolustaa ajatusta, jonka mukaan kirjallisuudessa tärkeintä ei ole se, mitä olemme alkaneet kutsua tyyliksi. Päinvastoin hän kirjoittaa: ”Tuskin on niin avutonta, niin joutavaa kirjailijaa ettei hän olisi (hänelle itselleen rakasta verbiä käyttääksemme) veistänyt täydellistä sonaattiaan, pikkuruista muistomerkkiään joka takaa hänen mahdollisen kuolemattomuutensa ja jota Ajan uudistaessaan tai hävittäessään on pakko kunnioittaa. Kyseessä on tavallisesti sonetti jossa ei ole turhaa täytettä mutta joka on itsessään turha, toisin sanoen hyödytön täyte.”

Borges ei totta tosiaan sonetteja kirjoittele, sillä hänen mukaansa: ”Täydellinen teksti, kirja jossa sanaakaan ei voi muuttaa vahingon tapahtumatta, on kaikista luomuksista haurain.” Borgesin novelleja voisi muokata paljonkin – ja moni on ajatuksissaan muokannutkin. Siksi hänen novellinsa ovat parhaimmillaan, kun niitä lukee muiden kautta.

Tai oikeastaan, ollakseni rehellinen, kyllä minä muutaman Borgesin novellinkin lukemisesta nautin varauksetta, sellaisten kuin Borges ja minä. Se on hieno sellaisenaan. Borges-harrastus kannattaa aloittaa siitä.

Kommentoi Facebookissa
Route Couture
Migration Comics