Omistusoikeuskysymyksestä tuli ihmisoikeuskysymys

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Fanny Malinen

Irlantilaiskiertolaisten Dale Farm häädetään, mutta se sai myös paljon tukea.

Viime viikolla suunnittelin, että tämä kolumni kertoisi aktivismin hyvistä hetkistä. Liian usein järjestötoiminta on väsyttävää ja suora toiminta jopa vaarallista, ja maailma tuntuu silti toimivan oikeistopoliitikkojen ja pääoman ehdoilla. Dale Farmilla vastarinnan rankkuus oli kuitenkin sen arvoista.

Kaksi viikkoa sitten yhteisön häätö näytti varmalta. Viimeiseksi luullun oikeuskäsittelyn piti olla pelkkä muodollisuus, mutta yllättäen tuomarin päätös antoi leirille lisäaikaa. Asukkaille päätös oli tietysti suuri voitto, ja jokainen kotona vietetty päivä arvokas. Tukijoille se oli konkreettinen osoitus siitä, että aktivismi ei aina ole taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Kirjoitan tätä kuitenkin maanantai-iltana 3. lokakuuta, ja tämänpäiväinen oikeuden päätös antoi kunnalle luvan häätää suurimman osan asumuksista. Viisi asuntovaunua sekä ne pysyvät rakennelmat, jotka olivat paikallaan ennen oikeusprosessin alkua, saavat jäädä. Se, mikä on muutaman aidan merkitys kun kokonainen yhteisö häädetään, on hyvä kysymys.

Häätöpäätös (jota oikeus ei antanut lupaa panna täytäntöön ennen kuin käsittely oli lopullisesti saatettu päätökseen) on pettymys, mutta se ei ole yllätys. Siksi on syytä kääntää katseensa niihin ylimääräisiin viikkoihin, jotka Dale Farm sai.

Yhteisö oli odotetun häätöpäivän ajan Britannian ykkösuutinen. Kun häätöä ei tullutkaan, tiedotusvälineiden edustajat joutuivat kaivamaan esiin syvempiä uutisaiheita kuin odotetut yhteenotot virkavallan ja aktivistien välillä. Yhtäkkiä oikeusprosessi ja sen epäoikeudenmukaisuudet olivat uutinen: Dale Farm -solidaarisuuskampanja julkaisi kunnan dokumentteja, joiden mukaan leirin rasistinen ja väkivallalla uhkaillut naapuri oli itsekin saanut rakennusluvan jälkikäteen. Guardian raportoi, että Britannian hallitus oli kieltäytynyt YK:n tarjouksesta toimia välittäjänä kiistassa. Kun yhden etnisen ryhmän edustajia syrjitään kaavoitusprosesseissa neljä kertaa todennäköisemmin kuin valtaväestöä, on vaikea kieltää kyseen olevan institutionaalisesta rasismista.

Vaikka media, minä mukaanlukien, puhuu erikseen ”asukkaista” ja ”aktivisteista”, on raja käynyt ajan myötä yhä häilyvämmäksi. Moni aktivisti on viettänyt leirissä tarpeeksi aikaa oppiakseen todella tuntemaan irlantilaiskiertolaisten elämäntavan, ja yhteiskunnasta enimmäkseen syrjäytetty yhteisö on saanut tukea ja ystäviä.

Poliitikotkaan eivät ole voineet sivuuttaa asiaa. Meneillään olevassa konservatiivipuolueen konferenssissa kunnista vastaava ministeri Eric Pickles piti puheen, jossa hän vakuutti otettavan entistä paremmin huomioon viheralueeksi kaavoitetut kaupunkien reuna-alueet – jollainen Dale Farm siis asemakaavassa on, vaikka onkin ollut joutomaata ja asfalttia ennen kuin kiertolaiset ostivat maan.

Picklesin kommentit ovat käsittämätöntä luettavaa: ”Ihmisoikeuksista puhutaan nykyisin paljon. Oikeudet ja velvollisuudet kulkevat kuitenkin käsi kädessä. On aika kunnioittaa näiden laittomien asumusten naapureiden oikeutta perhe-elämään. On aika kunnioittaa lainkuuliaisten kodinomistajien omistusoikeutta.” Mutta kun ihmisoikeuksia vähättelevä konservatiivipoliitikko puhuu samassa lauseessa ”hämärien YK-virastojen kynänpyörittäjistä” ja ”äärivasemmistolaisista aktivisteista”, voi kai aktivistina todeta tehneensä jotakin oikein. Yhteiskunnan moraalista kertoo lopulta paljon, miten se kohtelee heikoimpiaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Kommentoi Facebookissa
Fanny Malinen