Natsit tuomiolla

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Veli Itäläinen

Radikaalin asianajajan ja Novaja Gazetan toimittajan murhaoikeudenkäynti alkoi.

Oikeudenkäynti toimittaja Anastasia Baburovan ja asianajaja Stanislav Markelovin murhista epäiltyjä Nikita Tihonivia ja Jevgenia Hasista vastaan alkoi Moskovassa 15. helmikuuta. Näkemykseni Tihonovin ja Hasisin syyllisyydestä esitin jo toissa vuonna, enkä halua käsitellä tässä yhteydessä sitä, mitä näille tyypeille pitäisi mielestäni tehdä. Nastja oli kaverini, Stas vähintäänkin hyvä tuttu ja entinen alivuokralaiseni, joten kysymys on minulle henkilökohtainen. Monet tuttuni seuraavat oikeudenkäyntiä herkeämättä, jotkut jopa käyvät jokaisessa istunnossa ja päivittävät sieltä twitteriin reaaliajassa. Heille on tärkeää, että oikeus tapahtuisi. Minulle taas valtion langettamaa tuomiota tärkeämpiä ovat ne johtopäätökset, joita yhteiskunta tekee, mutta niiden suhteen minulla ei ole mitään syytä optimismiin.

Oikeutta on yritetty käydä jo kahdesti. Kahdella ensimmäisellä kerralla tammikuussa ei onnistuttu löytämään tarpeeksi valamiehistöä, vaikka Venäjällä kutsutaan kerrallaan ehdolle 60 kandidaattia, joista valitaan 12 varsinaista valamiestä ja yhdeksän varalle. Valamiehistön löytämisen vaikeus johtuu varmasti osittain siitä, että langettavan tuomion tapauksessa natsien kosto on hyvin mahdollinen – tap?ttiinhan Moskovassa useita natseja pitkiin vankeusrangaistuksiin tuominnut tuomari Eduard Tšuvašov viime huhtikuussa, eikä ketään tästä murhasta epäiltyä ole vielä saatu kiinni. Voi olla, että myös Tihonovin ja Hasisin jutun alkuperäinen tuomari Ljubov Nikolenko pelkäsi liikaa, ja siksi hänet vaihdettiin juttua nyt hoitavaan Aleksandr Zamašnjukiin.

Jo nyt on selvää, että prosessi tulee muistuttamaan monista Venäjän oikeuslaitoksen erityispiirteistä. Suomessa molempien tuomio olisi läpihuutojuttu – murha-ase löytyi Tihonovin kotoa eikä hän edes kiistä laittoman aseen hallussapitoa. Lisäksi tutkinta-aineistoon liittyy useita Tihonovin ja Hasiksen asunnossa tehtyjä nauhoituksia, joissa pariskunta keskustelee murhasta sen jälkeen, kun virkavalta oli saanut heidät jujutettua palaamaan aiheeseen levittämällä natsipiireissä huhua, että joku on antanut heidät ilmi.

Venäjällä oikeudenkäynnin lopputulos ei kuitenkaan ole läheskään yhtä selvä, koska teknisellä tutkinnalla on paljon vähemmän merkitystä kuin todistajanlausunnoilla ja tunnustamisilla. Tämä on oikeastaan perintöä Neuvostoliiton oikeusjärjestelmästä, jota myös käsittelin jo aikaisemmin. Vaikka parlamentarisessa diskurssissa kaikki totalitäristiset järjestelmät usein rinnastetaan keskenään, suhteessa syyllisyyteen Stalinin Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa oikeastaan edustivat kahta vastakkaista ääripäätä akselilla, jonka keskivaiheille nyky-Suomen käytäntö asettuu. Natseille syyllisyys oli usein aivan toisarvoista, valtaosa tuomituista lähetettiin keskitysleireille joko syntyperän tai ”epäsosiaalisen käytöksen” perusteella. Syntyperää saatettiin tutkia tarkasti, mutta ”syytetyn” oma näkemys tilanteestaan ei välttämättä kiinnostanut ketään. Toisin kuin NKVD, Gestapo kidutti saadakseen sellaista tietoa, jota sillä ei vielä ollut.

Stalinistiselle järjestelmälle sen sijaan syyllisyys, tai tarkemmin sanottua sen todistaminen, oli pakkomielle. Ja ainoa tapa todistaa syyllisyys uskottavasti oli tunnustaminen tai todistajanlausunto. Komentohierarkia piti huolen siitä, että molemmat hankittiin hinnalla millä hyvänsä. Tärkeimpien pidätettyjen kidutukseen sekä Jagoda, Ežov että Berija osallistuivat vuorollaan henkilökohtaisesti. Niitä itsepäisiä, jotka eivät tunnustaneet edes kuolemantuomion antamisen jälkeen, kidutettiin vielä minuutteja ennen teloitusta.

Nykyinen Venäjän oikeusjärjestelmä on eräänlainen light-versio stalinistisesta, ja siksi tutkijoilla on usein kovat paineet pusertaa esiin tunnustuksia vaikka aihetodisteitakin olisi riittämiin. Erityisesti valamiesjärjestelmä on Venäjällä uusi ilmiö, ja suoraan sanoen se ei sovellu venäläiseen mentaliteettiin. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Venäjällä sekin osa väestöstä, joka pitää valtiota välttämättömänä pahana, on aina yrittänyt pysytellä siitä mahdollisimman kaukana. Siinä, missä Yhdysvalloissa ankarampien rangaistusten ajaminen on nykyään edellytys äänestäjien tuelle, Venäjällä kansa on aina säälinyt rikollisia, kuten jokainen Dostojevskin ”Muistelmia kuolleesta talosta” lukenut varmasti muistaa. Ja joskus asianomistaja voi olla valamiehille syytettyä vastenmielisempi. Esimerkiksi mielestäni 1990-luvun neoliberaalien uudistusten symboliksi nousseen Anatoli Tšubaisin parin vuoden takaisesta poliittisesta murhayrityksestä epäiltyä Vladimir Kvatškovia vastaan oli uskottava määrä todistusaineistoa, mutta ensimmäisellä kierroksella valamiehet vapauttivat hänet siitä huolimatta. Pohjois-Kaukasiassa valtiovalta haluaa ylipäänsä luopua valamiesoikeudenkäynneistä – sen mielestä valamiehet ovat päästäneet terrori-iskuista epäiltyjä liian usein menemään, ja erityisesti Naltšikin suureen terroristi-oikeudenkäyntiin oli vaikeuksia löytää valamiehiä, jotka eivät olisi jonkinasteisia sukulaisia joko syytetyille tai uhreille.

Voi kysyä, miksi Venäjän oikeusjärjestelmää on ylipäätänsä lähdetty uudistamaan amerikkalaiseen suuntaan. Varmaankin siksi, että Amerikkaa pidetään Venäjällä jotenkin uskottavampana suurvaltana kuin hajanaista ja epäselvää Euroopan Unionia. Ja monissa muissa suhteissa Venäjällä onkin paljon enemmän yhteistä Yhdysvaltojen kuin Länsi-Euroopan kanssa, mutta siitä enemmän joskus toiste.

Veikkaisin kuitenkin, että ainakin Tihonov tulee saamaan tuomionsa, tosin lähinnä siksi, että hän itse tunnusti murhat ensimmäisissä kuulusteluissa vaikka myöhemmin kiistikin kaiken ja ilmoitti, että tunnustus oli saatu ankaran painostuksen ja kiristämisen avulla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Suurin osa Venäjällä viime vuosina pidätetyistä ja tuomituista sadoista natseista on lievästi vajaamielisen oloisia teinejä. Esimerkiksi Aleksandr Degtjarev tappoi Nizhni Novgorodissa neljä ihmistä, mukaan lukien professorinsa, koska pelkäsi ettei muuten pääse liikenneoikeuden tentistä läpi. Tästä joukosta Tihonov ja Hasis erottuvat, koska he ovat aikuisia, fiksuja ja elämässään pärjänneitä ihmisiä, joten uskoin että Venäjän laaja mutta riitainen ja hajanainen kansallissosialistinen liike olisi saanut mobilisoitua heille laajaa tukea. Toisin kuitenkin kävi, natsien omien edesottamusten takia.

Ensimmäiseksi kriisiin joutuivat Yhtenäinen Venäjä -puolueen kansanedustajan Maksim Mištšenkon lemmikkinatsit Russki Obraz (myös heistä kirjoitin täällä). Esitutkinta-aineiston tultua julki kävi ilmi, että järjestön johtaja Ilja Gorjatšev ja Oikea koukku -yhtyeen laulaja Sergei Jerzunov molemmat todistivat vanhaa ystäväänsä Tihonovia vastaan, ja Gorjatšev on tällä hetkellä jopa todistajiensuojeluohjelmassa. Tämä tuskin estää Russki Obrazia nauttimasta Kremlin suosiota jatkossakin, mutta natsipiireissä tällä viime marraskuussa 5000 osanottajaa keränneen ”Venäläisten marssin” pääorganisaattorilla ei tule enää olemaan mitään uskottavuutta. Pikantti yksityiskohta on tutkijoiden vuotama uutinen Gorjatševin kovalevylle varastoidusta homopornosta, mutta tämä tuskin varsinaisesti yllättää ketään Venäjän natseja seurannutta.

Seuraavaksi julkaistiin nauha, jossa Hasis itse rupattelee tutkijoiden kanssa ystävälliseen sävyyn natsiliikkeen johtajista. Esitutkinta-aineisto ei muutenkaan anna Evgeniasta kovin tasapainoista kuvaa – Novaja Gazetan mukaan pariskunta riiteli, koska hän vaati Tihonovilta saada tappaa jonkun omakätisesti.

Kremlin taktiikka äärioikeiston suhteen on jo kauan ollut luoda laillisia, kontrolloituja organisaatioita, joille tarjotaan pieniä myönnytyksiä. Kymmenen vuotta sitten tällainen oli ”Slaavilainen liitto”, joka ajautui viime vuosina epäsuosioon ja kiellettiin viime keväänä. ”Laittoman Siirtolaisuuden Vastainen Liike” DPNI oli nationalistien itsensä piiristä lähtenyt liike, joka pyrki vallanpitäjien suosioon omaehtoisesti. Syksyllä 2009 Kreml päätti syrjäyttää sen Russki Obrazin avulla sekä DPNI:n että Slaavilaisen liiton osoittauduttua liian omaehtoisiksi. Mutta viimeaikaisten skandaalien jälkeen Russki Obrazin kaikki uskottavuus on mennyt, ja sitä mukaa ainakin vähäksi aikaa koko idea ”kontroloidusta nationalismista”. Osa natseista on toki kiivaasti vastustanut kaikkea liennytystä alunalkaenkin, ja Venäjän oppositiota seuraavan kannattaakin seurata esimerkiksi ”Kansallissosialistinen tribunaali” -blogia, jossa loka lentää Kremlin lellikkien lisäksi myös liberaalin opposition kanssa veljeileviä natseja vastaan.

Liberaali oppositio lähestyi natseja erityisesti maneesiaukion tapahtumien jälkeen, ja 31. joulukuuta monet äärioikeuston aktivistit toivotettiin tervetulleiksi perinteiseen Strategia 31:n mielenosoitukseen. Putkaan päätyivät Solidaarisuus-liikkeen johtaja Boris Nemtsovin ja Toinen Venäjä -puolueen johtajan Eduard Limonovin lisäksi myös Laittoman Siirtolaisuuden Vastaisen Liikkeen Vladimir Tor ja kielletyn Slaavilaisen liiton johtaja Dimitri Demushkin Kaikille tuomittiin kymmenen päivän vankeusrangaistus laittoman mielenosoituksen järjestämisestä. Slaavilaisen liiton sivusto http://www.demushkin.com ei tunnu toimivan, mutta googlen cachen kautta saa käsityksen siitä, minkälainen porukka on kyseessä. Oma tuntumani on, että joka toinen Moskovassa murhista ja pommi-iskuista viime vuosina tuomituista natseista on tullut liikkeeseen Slaavilaisen liiton kautta, ja muistan liiton jäsenten hyökänneen puukkojen kanssa punk-konserttiin Reutovossa joulukuussa 2005.

Demushkin kertoi viettäneensä aikaa putkassa pelaten shakkia Nemtsovin ja Limonovin kanssa, ja vapauduttuaan Nemtsov paheksui sitä, että Amnesty International oli tunnustanut mielipidevangiksi vain hänet eikä natsi Vladimir Toria. Jabloko-puolue on perinteisesti ollut hieman muuta liberaalioppositiota periaatteellisempi, mutta 15. tammikuuta sekin järjesti yhteisen mielenosoituksen äärioikeiston kanssa joulukuussa tapetun jalkapallohuligaanin Egor Sviridovin muistolle.

Näin siis idän ihmemaassa, mutta loppuun, ilman keinotekoisia aasinsiltoja, pari päivitystä taidemaailmasta.

Sota-ryhmän Oleg Vorotnikov ja Leonid Nikolajev pääsivät taannoin vapaiksi takuita vastaan, mutta kieltäytyivät valtion Innovaatio-nykytaidepalkinnon ehdokkuudesta, jonka ”lyhyelle listalle” heidät oli laitettu. Artjom Loskutov on muuten myös ehdolla saman palkinnon saajaksi, mutta toisessa sarjassa. Aleksandr Volodarski taas sai tempauksestaan Kiovassa lopulta vuoden verran avolaitosta. Hän lähti kohti vankilaa tänään, toivottavasti esitutkintavankeudessa vietetty aika lyhennetään tuomiosta. Aleksandr Volodarski lupasi yrittää järjestää laitoksessa nykytaidenäyttelyn. Projektista kiinnostuneet voivat seurata uutisia tukijoiden sivustolta täältä.

Kommentoi Facebookissa
Veli Itäläinen