Maalta kaupungille – vai kaupungilta maalle?

Teksti Tuuli Hakulinen

Digitaalielämä ei houkuttele Venäjälläkään kaikkia.

Tuskin missään päin maailmaa on vältytty kaupunkien ja maaseudun väliseltä kuilulta, ei myöskään Venäjällä. Siinä missä Pietarin ja Moskovan digitaalielämä on jo huomattavasti edellä kehityksestä verrattuna vaikka Helsinkiin, uinuu maaseutu edelleen jossain 1960–70-luvun tuntumassa. Keskikokoisissa kaupungeissa meno taas on tänäkin päivänä villiä 90-lukulaista.

Suurin maaseudun ja kaupunkien eroavaisuus on – odotettavasti – elintasokuilu. Yhä edelleen lähes kaikki kynnelle kykenevät lähtevät maaseudulta kaupunkeihin ja pikkukaupungeista Moskovaan. Mutta tätä on vaikea edes ihmetellä, jos huomioi, että moskovalainen palkka on noin 5–10 kertaa suurempi, mutta tuotteiden ja palveluiden hinnat ovat lähes samat, kuin maalla.

Maalla ja pikkukaupungeissa vallitsee kateudensekainen suhtautuminen moskovalaisiin ja pietarilaisiin. Tätäkään on varmaan turha ihmetellä, varsinkaan omasta etuoikeutetusta näkökulmastani Pietarista. Muutto maaseudulta kaupunkiin ei ole yhtä helposti sanottu, kuin tehty. Siinä missä moskovalainen tai pietarilainen voi laittaa kämppänsä vuokralle ja muuttaa mihin tahansa toiseen kaupunkiin, ei pikkukaupungin laitamien perusasuntoon, hrustsevkaan, tahdo löytyä asukkaita edes ilmaiseksi. Puhumattakaan hirsimökistä jossakin Jenisei-joen takana.

Näin ollen muuttaaksesi suurkaupunkiin, maalaisen tai pikkukaupunkilaisen on löydettävä ensin hyvin palkattu työ, jotta rahat riittäisi vuokraan ja asumiseen.Vasta sen jälkeen voi muuttaa. Ja onko tarvetta lisätä, että megapolisten työnantajat syrjivät ulkoapaikkakuntalaisia. Lopputulos on, että näin isossa maassa asuinpaikan valinnan vapaus on toisille enemmän totta, kuin toisille.

Mutta miten sitten elävät suurkaupunkilaiset? No mites muutenkaan kuin haikaillen maaseudun rauhaan! ”Olisinpa mökillä! Haluan kitkeä kasvimaata omin käsin. En näpyttää tietokonetta, palvella asiakkaita ja kuunnella autojen hurinaa ikkunan takana”, sanoi tänään 23-vuotias työkaverini, joka ei todellakaan ole mitään perinteisen maalaismummon tai datsatädin tyypiä.

Hyvä ystäväni muutti juuri Pietarista pikkukaupunkiin. 50 kilometrin päässä megapoliksesta on ilma raikkaampaa, piha turvallisempi ja kadulla hiljaisempaa. Tämä oli lapsiperheelle tärkeämpää, kuin hyvä nettiyhteys, tiheä metroverkosto, kymmenet elokuvateatterit ja tuhannet muut palvelut.

Maaseudun rauhaan vetää virta myös vaihtoehtosempaa porukkaa. Jo kolme vuotta sitten kaksi tuttuani muuttivat totaaliselle maaseudulle Pihkovan alueelle, kylään, josta on 12 kilometriä lähimmälle bussipysäkille. Katselin heitä kuin mitäkin friikkejä, ja ajattelin roudan ajavan porsaat kotiin.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, talo on kunnostettu, omalla kasvimaalla kasvaa perunaa, aitassa asuu naapurin lahjoittamia vuohia. Talvisin pojat kunnostavat kyläläisten taloja vihannes- ja suolasienipalkalla. Rahaa tässä kaupattomassa kylässä ei saisi paljoa tuhlattua missään tapauksessa. Poikien idylli on alkanut houkuttelemaan puoleensa useampiakin kaupunkilaisia tuttavapiiristäni. Saatettuani pari ystävää Pihkovan junaan, alkoi minunkin tehdä mieli maaseudun hiljaisuuteen ja yksinkertaisuuteen.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta & Anarkiaa 2019
Etnosoi 2019