Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Tuuli Hakulinen
Pala anarkistista historiaa.
90 vuotta sitten Pietarin edessä sijaitsevalla Kronstadtin saarella oli kuumat tunnelmat. Bolševikkien autokraattiseen hallitsemistyyliin ja yleiseen köyhyyteen tyytymättömät matruusit kääntyivät anarkistiselle kannalle. Vielä 3 vuotta aikaisemmin bolševikkien kanssa yhdessä lokakuun vallankumoukseen osallistuneet matruusit nousivat kapinaan bolševikkivaltaa vastaan.
Anarkistiset kapinalliset vaativat valtaa neuvostoille, maanviljelijöille oikeutta maahansa ja karjaansa, sananvapautta, kokoontumisvapautta ja poliittisten vankien vapauttamista.
Toisin kuin nykyään, anarkismin kannatus levisi helposti 1920-luvun Venäjällä. Kronstadtissa kansan valtaa ja vapautta kannattivat kaikki: matruusit, sotilaat, kenraalit ja myös tavalliset kansalaiset, joita oli saaren 24 000 asukkaista noin kolmasosa. Kapinaa johti Stepan Maksimovits Petrichenko, taistelulaiva Petropavlovskin vanhempi kirjuri.
Bolševikkivalta kieltäytyi jyrkästi kaikista neuvotteluista kronstadtilaisten kanssa ja vastasi heidän vaatimuksiin ankarasti: bolševikkien kanssa neuvottelemaan saapuneet matruusit pidätettiin, Kronstadtin väliaikaisen vallankumouksellisen hallituksen jäsenten sukulaisia lähetettiin Siperiaan. 8. maaliskuuta puna-armeija hyökkäsi Kronstadtiin kukistamaan vallankumousta.
Oli päivien kysymys, ehtisikö Suomenlahden jää sulaa ajoissa, ja näin vaikeuttaa bolševikkien hyökkäämistä jäätä pitkin. Osa puna-armeijan sotilaista kieltäytyi ampumasta kapinallisia, sillä he kannattivat kapinallisten anarkistisia vaatimuksia. Kapinalliset toivoivat vallankumouksen mitä pikimmiten leviävän myös Pietariin, ja odottivat apujoukkojen liittyvän kapinaan mantereelta käsin.
Aikaa oli kuitenkin liian vähän. Vaikka kansa oli mantereellakin tyytymätöntä nälkään ja diktatuurin yksinvaltaan, kapina ei ehtinyt levitä sinne asti. Myöskään jää ei ehtinyt sulaa ja eristää Kronstadtia puna-armeijan hyökkäyksiltä. Trotski joukkoineen kukisti kapinalliset verisesti, noin 6 000–8 000 kapinallista onnistuivat pakenemaan jäätä pitkin Suomen puolelle.
Niin venäläisille, kuin ulkomaalaisillekin anarkisteille Kronstadtin kapina on tuttu aihe. Yksi jos toinen on vaellellut Kronstadtissa haistelemassa vallankumouksen tuulia ja kuvittelemassa itsensä matruusien asemaan talviselle saarelle. Itsekin kävelen saarella ja mietin: mitä jos jää olisi sulanut muutama viikkoa aikaisemmin? Olisiko kapina ehtinyt levitä mantereelle ja koko Venäjälle? Eläisimmeköhän nyt anarkistisessa yhteiskunnassa?
Mutta jää oli kestävä, ja bolševikit voittivat. Kronstadtin anarkistisesta yhteiskunnasta jäi jäljelle vain muisto. Tosin Kronstadtissa tuntuu, ettei jäänyt sitäkään. Muistomerkkejä kapinallisille saarelta on turha etsiä. Jos jonkinmoisia patsaita Leninistä Aivasovskiin löytyy kyllä pilvin pimein. Kaupungin pääaukiolla palaa ikuinen tuli Kronstadtin kapinassa menehtyneille… puna-armeijan sotilaille, kuinka ollakaan. Kronstadtin vallankumoukselliset on haudattu mantereelle, veljeshautaan Aleksanteri Nevskin luostarin hautausmaalle.
