Katseet Sveitsiin, mars!

Teksti Eekku Aromaa

Puolustusvoimissa ollaan ylpeitä yleisestä asevelvollisuudesta. Siksi luemme nykyisin uutisia Sveitsistä, emme enää Ruotsista.

Raportti Suomalainen asevelvollisuus vuodelta 2010 – eli kavereiden kesken Siilasmaan raportti – toteaa asevelvollisuuden olevan esimerkiksi: ”Puolustuksen perusta, yksilöä motivoiva ja myönteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia korostava”.

Työryhmältä odotettiin radikaaleja avauksia ja mahdollista avausta eurooppalaiseen suuntaan, asevelvollisuuden keventämiseen. Tällä kokoonpanolla työryhmällä olisi ollut mahdollisuus niin tehdä, sillä siihen ei kuulunut kannatustaan vartioivia poliitikkoja eikä erityisen montaa hallinnon edustajaa.

Näin ei kuitenkaan käynyt ja nyt näyttää siltä, että asevelvollisuus on lukittu Suomen puolustuksen ratkaisuksi pitkäksi aikaa, vaikka tämä kaikki suomalaisen asevelvollisuuden pitkitetyiltä kuolinkorahduksilta kuulostaakin.

Asevelvollisuuden kannatus on laskenut – enää puolet suomalaisista ajattelee, että järjestelmä tulisi säilyttää entisellään. Järjestelmän tukemiseksi puolustusvoimilla on tehokas propagandaosasto, joka tarjoilee asevelvollisuuden säilyttämistä tukevia uutisia. Aiemmin luimme kertomuksia Ruotsin armeijasta ja Saksasta.

Hankalasti tältä kannalta Ruotsin valtiopäivilla kuitenkin mentiin päättämään, että Ruotsissa siirrytään ammattiarmeijaan ja laki yleisestä asevelvollisuudesta jätettiin lepäämään. Myös Saksa teki vastaavan päätöksen ja siirtyi vapaaehtoiseen ja ammattiarmeijaan.

Nyt tarjolla on sitten uutisia Sveitsistä. Esimerkiksi viimeviikkoinen Ruotuväki-lehti kertoo Sveitsin järjestelmästä Maapuolustuskorkeakoulussa vierailleen sveitsiläisen ammattiupseerin, Andreas Suppigerin kautta. Suppiger kertoo muun muassa, että ”on historiallisia syitä, jotka kumpuavat maailmansodista. Haluamme olla heti valmiudessa kaikkia reserviläisiä myöten, mikäli jotain sattuu.”

Historialliset syyt näyttävätkin olevan keskeinen selittävä tekijä asevelvollisuudelle, niin Suomessa kuin Sveitsissäkin.

Sveitsin armeija on silläkin tavalla jännä, että yli 32-vuotiaat riittävän määrän kertauspäiviä suorittaneet säilyttävät aseitaan kotona. Lisäksi Suppiger kertoo, että nykypäivän Euroopassa ei juuri ole ulkoisia uhkia, mutta siksi armeijan aiempaa keskeisemmäksi tehtäväksi onkin tulossa sisäisestä turvallisuuden huolehtiminen.

Jäämme odottamaan lisää tarinoita Sveitsin armeijasta, niitä on varmasti tulossa.

Kommentoi Facebookissa
Volter Kilpi 2019
Vocapeople