Kaamos dot com

Henkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Laura Rantanen

Ei tässä auta kuin liimautua kiinni kirkasvalolamppuun?

En ole pystynyt moneen päivään ajattelemaan kunnolla muuta kuin valoa ja lämpöä. Minä istumassa auringonpaisteessa rakkaideni ympäröimänä. Olisin hyväntuulinen. Hän olisi hyvätuulinen. He olisivat. Hiekkaa jalkojen alla. Ystävällisiä kasvoja. Herkullisia ruokia nautittuna tyynyjen päällä rantahietikolla. Naurua. Loistavia silmiä. Kirkas taivas. Haleja. Kunnon yöunia. Sanoinko jo sanat rantahietikko, aurinko ja lämpö? Entä hyväntuulisuus?

Lentäminen on epäekologista. Ei saisi. Ei, ei ja vielä kerran ei. En ole varannut lentolippuja, vaikka hyvä ystäväperhe houkuttelee Kuubaan, jossa on kuulemma noin kolmekymmentä astetta lämmintä, rannalla on oltu ja sillai. Kuuba on perheen isän kotimaa ja tyypit ovat siellä nyt puoli vuotta. Siellä soi salsa. Rakastan salsaa. Enkä ole koskaan käynyt Kuubassa. Siellä saattaisi olla ihanaa.

Koetan katkaista haaveilultani kärjen ajattelemalla kaikkia kuulemiani ikäviä asioita Kuubasta. Se auttaa hieman. Ajattelen silti lentolippuja keskimäärin 30 kertaa päivässä. – Enkä siis todellakaan pidä lentämisestä. Eikä siis todellakaan olisi varaa. Mutta aurinko. Mutta salsa. Mutta ystävät. Mutta lämpö. Argh, pelastakaa minut marraskuulta ja itseltäni.

Tämä taitaa olla se kaamosmasennus. Lähinnä ärsyttää kaikki ja väsyttää ja suklaata on syötävä jatkuvasti. Normaalisti tajunnanräjäyttävää iloa tuottavat asiat eivät juuri liikauta. Uskon vakaasti positiiviseen psykologiaan, mutta tässä mielentilassa ymmärrän hyvin, miksi joitakin ihmisiä raivostuttaa ajatus kielteisten ajatusten kääntämisestä positiiviseksi ja ”saat kaiken mitä haluat”-mantrat. Mitä jos on niin väsynyt, ettei jaksa haluta mitään? Entä jos ajatus kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisesta herättää angsteja enemmän kuin toiveikkuutta? Saati sitten, että olisi energiaa hankkia tyhjä vihko ja tarttua kynään.

Negistelykin voi olla terapeuttista, vaikka muuta väittäisivät. Kehittelimme perjantaina kaverini kanssa ohjelmaideaa nimeltä Sadventures. Inhorealistinen matkaohjelma, jossa ainaisen auringonpaisteen ja herkkuaterioiden sijaan näytettäisiin kolikon kääntöpuoli. Hotellin työntekijöiden röttelömajoitus luksushotellin takapihalla. Ruokamyrkytykset. Lapsiprostituoidut. Juopot turistit palaneine nahkoineen. Kaatopaikat paratiisisaarten keskellä. Huumatut apinat ja suitsukkeita käsin tekevät kolmevuotiaat.

Sekä kaikki se muu ahdistava, joka on yhtä totta kuin toisten selkänahasta nyhdetty kolonialistinen onni. Ok, ruokamyrkytys ja jalat suussa itäeurooppalaisessa bussissa matkustaminen koettelevat matkustajan omiakin ruumiinosia, mutta silti. Tällaista matkailuohjelmaa emme ole nähneet. Jopa hiukan vaihtoehtoisemmissakin ohjelmissa lennetään suhteellisen surutta toiselle puolelle maapalloa ja ollaan hiukan muita ylempänä, kun tajutaan chillata oravanpyörän sijaan. Sadventuresissa podettaisiin syyllisyyttä ja turistiripulia. Tultaisiin ryöstetyksi ja järkytyttäisiin milloin mistäkin.

Sadventures – elämäsi paskin loma! – Hmmm. Löytyisiköhän masentavalle ohjelmallemme katsojia?

Kommentoi Facebookissa
laura rantanen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu