Jättiläisiä tapaamassa

Teksti Pertti Laesmaa

Enkeleitä onko heitä? En tiedä. Jättiläisiä ainakin on…

”Mites Erik Lindström?” ”On parhaillaan keikalla.”

Jukka Haaviston kanssa tavattiin viimeksi yli vuosi sitten. Luonnollisesti keskustelumme alkoi tuon illan muistelusta. Vasta tämän illan kuluessa tajusin, kuin kuinka luonnollinen tuo Jukan vastaus itse asiassa olikaan.

Pari päivää sitten käytin Saksasta käymässä olevaa tytärtäni Koko Jazz Clubissa. Soli upee ilta.

Nyt Sturessa esiintyi Andalusian Swing Band: Jukka Haavisto, Kaarlo Kaartinen, Timo Seppänen, Pekka Sarmanto ja Pekka Sarras. Lottovoitto! Eiku taas Mäklärille ja sinne!

”Haluatko hyvät paikat?” kysyi Olle Ekman sisälle päästyämme. ”Tietysti!”, vastasin vaatimattomasti.

Olle vei meidät esiintyjien pöytään. Ihan paras paikka. Eivät esiintyjät siinä esityksen aikana tietenkään istu. Magdakin oli siellä. ”Moi!”

Bändi aloitti. Mikä meno, meininki ja osaaminen!

Soolonsa jälkeen Kalle tuli kostuttamaan suutaan olutlasistaan. Kertoi samalla, kun vuosia sitten joku rouvashenkilö oli tehnyt samanlaisessa tilanteessa valituksen ravintolan johdolle: Orkesteri soittaa humalassa! Herravarjele! Kyllä meidän suomalaisten jos kenen pitäisi tunnistaa, kuka on kännissä ja kuka ei.

Kalle on varsinainen foni- ja klarinettikunkku. Oli sitä jo Mäyränkolon (Old House Jazz Club) aikaan. Kaikki hänet tuntee. Muukin kuin jazzjengi ainakin TV-mainoksista ”Ajatar on Forumissa” ja ”Raid tappaa talossa ja puutarhassa”.

Ohjelma rakennettiin lavalla. ”Otetaaks se ja se kappale?” ”Mikä ettei, vedetään hitaana.” ”Joo, se on kiva niin.”

Jukka johti soittoa. Nyökkäsi välillä aina seuraavan solistiin, mahdollisesti ohjeistaen: teema tai vedä pitkänä.

Jumalaut jätkät soitti hyvin! Nää osaa. Jokaiselta irtosi komee soolo ihan koska vaan. Ammattilaisten työskentelyä on ilo katsella ja kuunnella. Ja hyvä, että Jukka otti myös kurttunsa messiin.

Timo Seppänen on ”Young Django” kuten Philip Catherinekin. Kyllä Django Reinhardtin vaikutuksen kuulee soitosta. Pekka Sarras taas on monissa liemissä keitetty rumpali.

Bill Evans?! Settien välillä Pekkis ja Kalle puhuivat jotain Bill Evansista. ”Mitä, mitä?!”

Olen kuvitellut olevani kovakin Evans-mies. Vielä mitä. Pekkis on! Pekkis oli lämppäämässä Evansia tämän Suomen vierailuilla 60-luvulla. Sillä lailla. Omistamani ja Evansin nimikirjoituksella varustetun Trio 64:n arvo putosi kolahdellen mielessäni.

Jukka kertoi välikuulutuksessaan, kun Pentti Lasanen ja hän saivat Imatralla Suomen Jazzlegenda palkinnon samana vuonna. Haavisto järjestykseltään numeron 11 ja Lasanen numeron 12.

Imatran kadulla Lasasen hiukka ruotsia murtava vaimo oli tullut sankareilta kysymään: ”Miltäs tuntuu olla Elvana ja Tolvana?”

Nyt heinäkuussa Pentti Lasanen Big Swing soitti Jazz Espalla solistinaan Annimaria Rinne. Siellä riitti legendoja sekä soittajissa että yleisösssä.

Esityksen päätyttyä tarkoitukseni oli mennä moikkaamaan Pentti Mutikaista, mutta juutuinkin pari metriä ennen määränpäätä juttuihin Lasasen Penan kanssa.

Yhdessä muisteltiin aikaa, jolloin kävin teinihipoissa Lauttasaaren yhteiskoulussa. Tietty minä sen aloitin. (Mitähän Luokan runotar nyt mahtaa tehdä?) Ronnie Krankin yhtye esiintyi siellä. Bändi oli sen ajan paras. Lasanen ja Lill-Jörgen Petersen muodostivat yhtyeen voimakaksikon. Penakin sanoi, että ne olivat hyviä aikoja. Samoin sain kuulla, että arrit olivat jo silloin pitkälti Lasasen päästä.

Illan päätyttyä Sturessa Olle kiitti esiintyjiä, tärkeitä esikuviaan. Sanoi rupeavansa melkein itkemään. Melkein? Itki se…

Muuten Lady Be Good on Johnny B Gooden lady. Sekin varmistui illan aikana.

Andalusian Swing Band lavalla.

Kommentoi Facebookissa
Route Couture
Migration Comics