Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Eva Nilsson
Vaikka muualla vaaditaan hallituksen kaatumista, Belgiassa vaaditaan hallitusta.
Sallinette minun tällä kertaa omistaa blogini Belgialle eikä EU:lle. Tässä maassa tehtiin nimittäin viime viikonloppuna pienoista historiaa. Maassa, jossa kansalaiset vaikuttavat olevan harvinaisen vähän kiinnostuneita polittisesta aktivismista verrattuna ranskalaisiin naapureihinsa, oli yli 30 000-päinen mielenosoitus. Ja mitä siinä vaadittiin?
Hallitusta.
Sunnuntaina vietettiin Belgian 224. hallituksetonta päivää viime kesäkuussa pidettyjen vaalien jälkeen. Näin Belgia päihittää kevyesti entisen euroopanennätyksen, jota Hollanti piti nimissään 208:lla päivällä. Eikä enää ole kuin kuutisenkymmentä päivää maailmanennätykseen, jota Irak pitää nimissään 289:llä päivällä.
Mutta siis niin, sunnuntaina Brysselin kaduille kokoontui tuhansia ihmisiä ns. SHAME-mielenosoitukseen, jonka ranskan- ja flaaminkieliset opiskelijat olivat järjestäneet yhdessä nettialoitteella www.230111.be.
Tempaus herätti ihmisissä patrioottisia tunteita. Brysseliläinen pariskunta halusi antaa sunnuntaina syntyneen lapsensa toiseksi nimeksi Belgique (Belgia). Maassa tunnettu koomikko Philippe Geluck kannusti ihmisiä aloittamaan ”simpukoita ja ranskalaisia” vallankumouksen, Tunisian jasmiinivallankumouksen mukaisesti. Eräs tunnettu näyttelijä puolestaan yllytti ihmisiä kasvattamaan partaansa kunnes ”kriisi” on ratkaistu.
Viime kesäkuussa kirjoitin tähän blogiini syistä, joiden takia Belgia on ajautunut nykyiseen jamaansa, joten jääköön niiden asioiden syväanalyysi tällä kertaa. Mainittakoon kuitenkin, että sen seitsemän kuukauden aikana kun maassa on käyty hallitusneuvotteluja, ovat ongelmat vaan syventyneet ja autonomiaa haluavat flaamit ja yhtenäisyyttä haluavat wallonialaiset ajautuneet kauemmaksi toisistaan.
Mutta mielenosoitukseen tulleet ihmiset, joista monet olivat nuoria opiskelijoita, vaativat hallitusta hinnalla millä hyvänsä. Kellään ei kuitenkaan tainnut olla reseptiä siihen, miten sopuun päästään. Monet pelkäävät, että maan maine kärsii, että talous heikkenee, tai että sosiaaliturva on vaakalaudalla. Jotkut ovat ehkä vaan menettäneet toivonsa nykyisiin sisäpiiripolitiikkohin. Hallitusneuvottelut ollaan käyty enimmäkseen suljettujen ovien takana, ja ihmiset eivät ole täysin kärryillä siitä, missä mennään. Niinpä joidenkin mielestä kyseessä on monella tapaa vaan puolueiden välinen kiista, ei niinkään ihmisten.
Mutta kaikkien mielestä mielenosoituksessa ei ollut järkeä. Näiden belgialaisten mukaan hallituksen vaatiminen ei itsessään ole oikea lääke maan vaivoihin. Maan hallintoa ja vaalijärjestelmää pitäisi uudistaa laajalta, kuten myös ihmisten asenteita.
Itse kuulun kieltämättä näihin jälkimmäisiin. Olen vakuuttunut siitä, että Belgia tekee parin kuukauden päästä historiaa hallituksettomuuden maailmanennätyksellä. Siitä on helppo vakuuttua tämän videon katsottuaan.
