Voitto tulee vaivihkaa

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Veli Itäläinen

Onko Venäjä anarkistin paratiisi?

Moskovan esikaupungista Himkistä heinäkuun lopussa alkanut tapahtumakierre on vierinyt eteenpäin sellaisella nopeudella, että perässä pysyminen on työlästä. Viimeksi poliisit innostuivat vaatimaan lähdesuojan purkamista Venäjän arvostetuimman päivälehden Kommersantin toimittajilta, ja kidnappaamaan junasta ja viemään kuulusteluihin Novaja Gazetan toimittajan Aleksandr Litoin. Samaan aikaan Kremlin äänitorvet “Nuori kaarti” -järjestöstä ehtivät jo vaatia ”petturitoimittajien päätä vadille”. Vuotta 1937 ikävöivien sydäntä varmasti lämmittää, että kansanvihollisia etsitään ja löydetään Venäjällä vieläkin! Maanalaisten ryhmien videojulistusten genreä seuranneet saavat myöskin hyvät naurut tästä Kremlin imagonrakentajien väsäämästä videosta, jossa antifasisti uhkaa muka polttaa Moskovan pormestarinviraston (pahoittelut että joudun linkittämään natsien sivustolle, alkuperäinen on jo deletoitu Youtubesta enkä sitä muualtakaan löytänyt). Loistavaa parodiaa, jossa kaikki on tehty juuri niin kämäisesti kuin mahdollista – tekijöillä on varmasti ollut hauskaa! The Moscow Timesia tämä kaikki ei tosin naurata

Koska on liian aikaista arvailla mihin tämä kaikki johtaa, voi muistella mistä kaikki alkoi. Himkissä aktivistit ilmoittivat protestileirin aloittamisesta 14. heinäkuuta, mutta ympäristöprotestin muotona leirit ovat perintöä jo perestroikan ajoilta.

Ja jos listaa ympäristöprotestileirejä entisen Neuvostoliiton alueella viimeisen yhdentoista vuoden ajalta, voi vain ihmetellä kuinka monen voi ainakin kuvitella johtaneen tuloksiin. Mutta toisinkuin tappiot, joilla selvä ajankohta kuten ydinvoimalan käynnistäminen tai öljyputken avajaisjuhlat, voitot tulevat usein niin vaivihkaa, että monet aktivistitkaan eivät huomaa niitä.

Viime kesänä Ukrainan Sevastopolissa järjestettiin leiri kaupunkiin suunniteltua kivihiilen rahtausterminaalia vastaan, joka olisi vienyt ison siivun kaupungin rantaa ja täyttänyt läheiset kaupunginosat mustalla pölyllä.

20. heinäkuuta tänä vuonna Avlita-yhtiö kuitenkin ilmoitti luopuvansa projektista. Ympäristöprotestien lisäksi tähän tosin varmasti vaikutti myös se, että Janukovitšin voitto mahdollisti tälle häntä tukeneelle yhtiölle terminaalin rakentamisen parempien yhteyksien päähän Odessaan.

Samaten tänä keväänä varmistui, että fenoliformaldehydiä Rjazanin alueen Sasovossa valmistanut laiton tehdas on vihdoin saatu suljettua. Tätä tehdasta kesällä 2008 vastustanut protestileiri jäi tammikuussa 2009 murhattujen Stanislav Markelovin ja Anastasia Baburovan viimeiseksi.

Jäissä on myös uraanin rikastamislaitoksen rakentaminen Siperian Angarskiin, jota vastaan protestoitiin kesällä 2007. Tämä tosin johtuu arvatenkin siitä, että Iran ei ollutkaan kiinnostunut rikastamaan tarvitsemaansa uraanian ulkomailla – mutta pistetäänpä nyt tämäkin voitto reteästi aktivistien piikkiin. Tätäkään voittoa ei ole päästy julistamaan minään erityisenä päivänä – hanke ei yksinkertaisesti ole edennyt mihinkään. Oikeudenkäynti Angarskin protestileiriin hyökänneitä ja anarkisti Ilja Borodaenkon tappaneita natseja vastaan alkoi muuten vasta menneen viikon keskiviikkona.

Tätä edeltävä voitokas leiri oli Azovissa, jossa leireiltiin vuonna 2003 – lopulta muutama vuosi sitten aktivistien vastustamassa terminaalissa päätettiin rahdata metanolia vaarattomampia tuotteita. Tästä kampanjasta on vapaassa levityksessä Vadim Ligatšjovin mielenkiintoinen dokumentti No Pasaran. Samaten voitettiin Votkinskissa vuonna 2001, missä ei lopulta koskaan alettu purkamaan käytöstä poistettavien mannertenvälisten ohjusten polttoainesäiliöitä, ja voitto tuli myös Kasimovissa jossa leireiltiin kesinä 1998 ja 1999….

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Kaikkien näiden voittojen laittaminen protestileirien piikkiin on tietysti hieman epärehellistä myös siksi, että voitokkaan kampanjan takana on aina pitkäaikainen, pääosin paikallisten aktivistien pyörittämä kampanja, jolle protestileiri on vain jäävuoren huippu. Tosin ulkopaikkakuntalaisten anarkistien huomionkipeys ei välttämättä häiritse paikallisia – päinvastoin, he olevat yleensä iloisia kun joku sekopää tulee ottamaan poliiseilta, vartijoilta, mafialta, natseilta ja yms. turpaansa heidän puolestaan. Viimeisen 12 vuoden ajalta mieleeni tulee vain neljä tappioon päätynyttä tai yhä ratkaisematonta kampanjaa (Nižni Novgorod 2008, Samaran alueen Otradni 2005, Perm 2004, Taman 2002), ja yleensä tappion tai pattitilanteen syynä on ollut riittämätön tuki protesteille paikan päällä.

Kymmenen protestileiriä ja vain neljä tappiota tai ratkaisematonta kamppailua – tämä on aivan järjettömän hyvä hyötysuhde käytetyille resursseille. Milloin Suomessa on edes viimeksi järjestetty selvästi voittoisa protestileiri, Talaskankaalla yli 20 vuotta sitten? Entinen Neuvostoliitto on siis anarkistin paratiisi. Aktivismi ei välttämättä ole mikään piknikki, siinä voi saada nenuun ja myös päästä hengestään, kuten pääsivät Anastasia, Ilja ja moni muu. Mutta missään muualla toiminta ei ole yhtä palkitsevaa, missään muualla tällä koko yhteiskunnan mittakaavassa täysin marginaalisella liikkeellä ei ole esittää saavutuksistaan näin vakuuttavaa portfoliota.

Tosin yhä useammin tuntuu siltä, että suoran toiminnan menestys on vain toinen puoli kolikossa, jonka toinen puoli on valtiokoneiston toimimattomuus. Suuri osa näistä kumotuista hankkeista rikkoi siinä määrin kaikkia mahdollisia lakeja ja määräyksiä, etteivät ne länsimaissa olisi päässeet edes alkumetreille – paradoksaalisesti anarkistiliike entisessä Neuvostoliitossa on siis sairastavan valtiokoneiston laastari.

Kommentoi Facebookissa
Veli Itäläinen