Suomi-ilmiöitä

Teksti Ada-Maaria Hyvärinen

Kirjoittaja yllättää itsensä Kreikassa ostamalla hapankorppuja.

Menneen itsenäisyyspäivän kunniaksi, jota toki vietimme asiallisesti myös Xylokastrossa Maamme-laulua laulaen ja letkajenkkaa tanssien, aloin pohtia, miten usein Suomeen liittyviin asioihin loppujen lopuksi törmää. Kreikan luulisi olevan kaukana Suomesta. Silti vaikka kaikki nähdyt ja kuullut Nokiat jättäisi pois laskuista, Suomi tuntuu muistuttavan olemassaolostaan juuri silloin, kun sitä vähiten odottaisi.

Ensimmäisen kerran, kun kävin kreikkalaisessa kaupassa, vastaan tuli hapankorppuja. Ostin, vaikka olinkin hiukan hämmentynyt omasta toiminnastani. Tarkoitushan oli päästä kauas pois kotoa ja Suomesta. Olin ajatellut, että Kreikkaa paljon kauemmas ei Euroopassa kulttuurisesti tai maantieteellisesti pääse, mikä ehkä onkin totta. Mikään suuri himo hapankorppuihin ei herännyt, söin niitä samanlaiseen tahtiin kuin kotonakin.

Suomen kielen pitäisi myös olla hyvin eksoottinen ja harvan tuntema. Vapaaehtoisten porukka on kuitenkin sen verran kansainvälinen, että kuitenkin vastaan tulee vähintään joku virolainen, joka osaa suomea suunnilleen. Sitten selvisi, että eräs maahantulovalmennustamme ohjaava kreikkalainen oli vähällä muuttaa Suomeen. Hän tarjosi minulle salmiakkia ja kertoi, että vitsailee mielellään ihmisten kanssa niin, että tarjoaa heille sitä karkkina ja katsoo sitten järkyttynyttä ilmettä. Nauroin. Itsekin olen tietysti syöttänyt kaikille vastaantulijoille salmiakkia. Suurin osa reagoi odotetusti, mutta yhdeltä jos toiselta olen kuullut, että nam, meilläkin Baskimaassa ja Hollannissa syödään tällaista. Ja kun vielä itävaltalaiset olivat ihan innoissaan leipomastani ruisleivästä, aloin tosissani miettiä, onko Suomella ollenkaan omaa tyypillistä ruokalajia, edes karkkia tai vastaavaa.

Itse tietysti osoittelen Nokian mainoksia ja otin valokuvan siitä, kun kertakäyttömukin kannessa luki Huhtamaki, enkä aio lopettaa, vaikka useimmista kansainvälisistä kavereistani tapa on hassu. Puolustelen innostustani perinteiseen tapaan sillä, että kukaan ei tiedä Suomesta koskaan mitään. Kukaan ei ole vielä kysynyt minulta, mikä Suomi on, mutta olen melko varma sen johtuvan hienotunteisuudesta, nyt kun olen tavannut ranskalaisen, joka ei tuntenut käsitettä Ruotsi, sekä saksalaisen, joka ei ollut koskaan kuullut Virosta.

Eniten puun takaa iskenyt Suomi-kokemus oli varmasti se ilta, kun päätimme lähteä ulkoilmakonserttiin kuuntelemaan kreikkalaista kansanmusiikkia. Useimpia ei kamalasti kiinnostanut kreikkalainen kansanmusiikki, mutta pakkohan sitä oli lähteä, kun Xylokastrossa kerrankin tapahtui jotakin. Sain ohjelman käteeni ja järkytyin. Kreikankielisten kappaleiden joukosta löytyi Vanha haamarssi ja Sakkijarven polkka. Muusikoiden nimiä tutkimalla selvisi, että muutama heistä oli mitä ilmeisimmin Suomesta. En mennyt juttelemaan.

Olen täysin varma siitä, että kun palaan Suomeen, alan osoitella asioita ympäriinsä ja kertoa, mikä kaikki on Kreikasta. Itse asiassa luultavasti alan valistaa kanssaihmisiäni siitä, kuinka Skype on keksitty Virossa, Luxemburgilla on oma kieli ja gouda ei äänny gouda vaan hollantilaisen kaupungin mukaan ”chauda”.

Kommentoi Facebookissa
Route Couture
Migration Comics