Sakea ja sakuraa

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Siru Valleala

Japanissa on joukkojuopottelun aika.

Koko Japani näkee vaaleanpunaista. On sakura-aika, kirsikankukille antautumisen aika. Uusi puu voi olla kauniimpi kuin edellinen, joten massa vaeltaa kirsikkapuulta toiselle ja puistosta uuteen. Kokemuksia vertaillaan, hoetaan kauneuden adjektiiveja. Nautitaan sakea, nauretaan, kannetaan koko kotikeittiö pahvilaatikkopöydille puistoon ja kokataan yhdessä. Muistetaan kerätä roskat, aina muistetaan. Puistoissa leijailee sakea ja makea alkoholin aromi, mutta roskat kerätään kännissäkin.

On oiva hetki puhua hieman japanilaisesta humalasta. Aloittaa voi vaikkapa siitä faktasta, että Japanissa rakastetaan alkoholia. Silti täällä ei ole kaduilla toikkaroivia juoppohulluja. Jalkakäytäville ja puskiin ei suihkita ylijäämiä. Grillikiskoja ei ole, joten jonoissa ei tapellakaan.

Kirsikankukkakausi saa kevään hullaannuttamat japanilaiset sekaisin. Piknikpeitoille kokoonnutaan lähes kolme viikkoa päivittäin ja laumoittain. Olut virtaa ja bajamaja lemuaa, aivan kuten koto-Suomen festareilla. Kitarat soivat ja pelejä pelaillaan. Illan pimetessä rohkaistutaan kenties juttelemaan tuntemattomillekin. Yleensä kuitenkin, kuten aina, ryypätään oman porukan kesken, sulassa sovussa ja suhteellisen siististi. Mutta ryypätään kuitenkin, ja joskus tuntuu, että kaikki juovat: nuoret, vanhat, isät ja äidit. Lapset eivät sentään. Koirista en ole varma.

Alkoholin kulutus varmasti moninkertaistuu sakuran aikaan, mutta kuivin suin Japanissa harvoin ollaan muulloinkaan. Niin miehet kuin naisetkin juovat valtavasti olutta, shochua ja sakea. Alkoholia ei nähdä epäterveellisenä, vaikka suurta osaa japanilaisista vaivaa ”alcohol flush reaction”, viinapunoitus, mikä kertoo ALDH2-entsyymin vähäisyydestä ja voi myös altistaa syövälle. Alkoholin nauttiminen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa on kuitenkin traditionaalinen tapa, jonka historia on syvällä. Jo antiikin Japanissa, Yamataissa, on kiinalaisten historioitsijoiden mukaan kovasti tykätty tissutella. Temppelimenoissa sake on yksi avainasioista, ja juhlassa kuin juhlassa, myös hautajaisissa, sitä juodaan.

Joskus viinan kittaaminen on velvollisuus ja kohtelias ele. Japanilaisen työläisen on usein pakko juoda. Tällaiset firman iltamat, joita kutsutaan nimellä nomikai, ovat iltoja, joissa pomo usein tarjoaa ja pomon tarjoama juoma on juotava työpaikan kestävän kehityksen kannalta. Näissä illoissa on aivan tavallista, että duunari avaa päissään sanaisen arkkunsa, unohtaa formaalin kielenkäytön ja parjaa pomon pataluhaksi. Sillä ei ole kuitenkaan väliä, sillä nomikai on karnevalistinen olotila, välitila, jonka kaikki tapahtumat on unohdettu seuraavana työpäivänä. Siis vähän kuin suomalaiset pikkujoulut, paitsi että vapautuminen tapahtuu yleisimmin vain miesseurassa.

Uusimmat tilastot kuitenkin kertovat, että nuorten japanilaisten keskuudessa alkoholi ei olekaan enää niin hitti juttu. Oluen litkimistä pidetään lihottavana. Oluen mausta ei pidetä. Tölkki-cocktailit maistuvat monille paremmin, ja esimerkiksi shochu-viinaa suositaan kevyempien kalorien vuoksi. Nuoremman sukupolven työpaikoilla ei myöskään entiseen malliin biletetä päivän päätteeksi pomon kanssa. Saa nähdä, kuinka patoumat sitten jatkossa puretaan, ellei viinan voimin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Yksi avainseikka siihen, että Japani alkoholinkulutuksellaan yltää maavertailussa vain juuri ja juuri 30 kuluttavimman maan joukkoon, on se, että juotavat määrät ovat aika pieniä. Känniin tullaan vähemmästäkin. Tullaan kuitenkin, ja hyvin yleinen näkymä viikonloppuöisin on baariin tai asemalle sammunut tyylikäs juhlija. Sakeen sammahtaneiden annetaan olla rauhassa; he menevät kotiin sitten kun hyvältä tuntuu. Baarimikko saattaa tuoda peiton nukkuvan ylle. Ajatellaan käytännöllisesti: juhlija selviää paremmin kotiin, jos hän nukkuu kännin pois. Humalaisia siedetään hyvin. Kukaan ei suutu tai sääli. Oksentajalle annetaan tilaa.

Sammunut japanijuoppo onkin oiva kohde piilokameralle. Satuin kerran seuraamaan televisiosta ohjelmaa, jossa kuvattiin kännisten toilailuja kaupungilla. Eräs pukumies yritti ylittää huitoa tiellä taksia, polvet lähes koukkuasennossa. Täpärästi hän aina onnistui horjahtamaan kauemmas likeltä ajavan auton tieltä. Toinen kohde olivat eri paikkoihin sammuneet juhlijat. Heidän havahtumistaan odoteltiin, ja kohokohta oli, jos sammumispaikalle unohtui kassi tai kännykkä. Tällöin seurattiin horjuvaa kulkijaa ja tämän hetkeä, jolloin hän huomaa unohduksensa ja lähtee takaisin hapuilemaan omaisuuttaan. Astetta rankempi kuvakulma oli sarjassa, jossa seurattiin Shibuyan kuuluisissa liikennevaloissa lojuvia nuoria, verisiksi naamansa teloneita miehiä.

Hupaisin oli kuitenkin heppu, joka oli sammunut juna-aseman penkille, heräsi havahtuen puolittain, veti housunsa nilkkoihin ja kävi istumaan penkin ja seinän väliseen rakoon – kuin pöntölle…

Kaipaatko havainnollistavaa kuvaa? Kuvahaku ”drunken salaryman” auttaa.

Kommentoi Facebookissa
siru valleala

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.