Otavassa tai Newportissa

Henkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Pertti Laesmaa

Jazzdiggari pääsi oopperan kanssa tähtimatkalle.

Meitä oli parisenkymmentä, jotka lähdimme aamulla oopperan takaa bussilla kohti Otavaa. Tarkkaa määrää ei tuntunut tietävän Nixukaan, Suomen Kansallisoopperan patarumpujen soittaja, vaikka veti porukkaa.

Jokaiselta taukopysähdykseltä lähdettäessä pohdittiin aina tuota määrää. Sitten alkoi ”Trumpetit, pasuunat..?”, kunnes todettiin, ettei tuostakaan konstista ole apua. Jatketaan matkaa.

Tarkka lukumäärä lienee jälkeenpäin laskettavissa Otava Happy Jazzissa otetuista lehtikuvista. Bussissa matkustavien määrä oli kuitenkin yhtä suurempi, koska minä olin mukana jäniksenä.

”Olet sinä aika sissi, kun lähdit mukaan!” sanoi Reija Lang jollain taukopaikalla. Totta. Olen aina yhdistänyt itseni Hectorin kappaleessa Ake, Make, Pera ja mä enemmän ujoon kertojaan kuin siihen kaimaani.

Perillä soittimien purkaminen oli mielenkiintoinen tapahtuma. Huomasin, etten ainakaan minä pysty ihmisen ulkoisesta olemuksesta päättelemään, mitä instrumenttia hän soittaa. Eniten yllätyin, kun se matkanvarrelta kyytiin tullut nätti naispuolinen kaivoi järeän saksofonin esiin.

Reija vinkkasi minut Jerzy Dubielin luo. Sen jälkeen oli pärjättävä yksin. Äänetön sopimuksemme oli, että muut hoitavat musiikin ja minä PR-puolen katsomossa käsin. Kymmenkunta paikallista tuttavuutta sain solmituksi. Uusilta tutuiltani sain muun muassa aina viimeisimmät tiedot lämpötilan kehittymisestä. Yli kolmeenkymmeneen asteeseen mentiin heti kättelyssä.

Jerzy on puolalaissyntyinen jazzpianisti, joka on koko Otava Happy Jazzin isä. Tämän vuotinen puistokonsertti on jo järjestykseltään 25. Juhlakonsertti siis. Kävijämäärä on kaikkine tapahtumineen noin 5 000, Otavan opiston puiston 4 000.

Mikkelin pamauksena tunnettu järkyttävä pankkivankitraama torin laidalla oli sattunut samalle viikonlopulle kuin ensimmäinen puistokonsertti. Se toimi ikään kuin lähtölaukauksena.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Kertaakaan ei tapahtuman aikana ole satanut. Tosin kerran oli ollut aika lähellä. Jerzyn mukaan syynä sateettomuuteen on mitä ilmeisimmin se, että jazz-toimikunnassa on mukana pappi. Yhteydet eri suuntiin ovat turvatut.

Soundcheckin aikana Hani soitti. ”Tunnut olevan taas Espalla!” ”Missään Espalla ole. Ollaan bändin kanssa Otavassa keikalla.”

Konsertin aloitti Opera Big Band feat. Reija Lang, Conductor Jukka Linkola. Tribute to Anita O´Day.

Jukka Linkola osoittautui muun lisäksi todella hauskaksi mieheksi.

Reija oli ihan Anita. Ihana mekko, valkoiset hansikkaat ja korkokengät. Hattua ei tosin ollut. Tuskin puutetta huomasi kukaan muu kuin minä.

Ensimmäinen kappale oli Them There Eyes. Loistava aloituskappale.

Kappaleiden välissä Reija kertoi Anitasta. Reija on paitsi ylittämätön jazzlaulajatar, myös käsittämättömän hyvä juontaja. Tämän olemme todenneet Kilun kanssa moneen kertaan.

Kuulutuksissaan Reija sanoi tilaisuuden muistuttavan tunnelmaltaan Newportin festivaaleja. Ihan totta! Sama oli tullut minullekin mieleen. Joku söi jäätelöä, joku maukasta kanakeittoa. Kaikki me nautimme päivästä ja hyvästä musiikista.

Ohjelmistossa olivat myös Tea for Two ja Sweet Georgia Brown. Juuri ne kaksi kappaletta, jotka Anita O´Day esitti Newportissa vuonna 1958.

Ohjelmiston viimeisenä kappaleena oli vauhdikas Cherokee. Yleisö melkein sekosi.

Se oli siinä, tunnin setti. Bussiin ja takaisin Stadiin. Seuraavaksi esiintyviä Maarit ja Sami Hurmerintaa ehdin vain pikaisesti moikata. ”Tällaista tämä keikkamuusikon elämä on. Aina ei ehditä jäädä toistemme esityksiä seuraamaan”, totesimme yhdessä.

Viimeistään paluumatkalla bussissa tunsin kuuluvani täysin seurueeseeni.

Oltiin hyviä! Hyvä me, ajattelin.

Kommentoi Facebookissa
pertti laesmaa