Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Ada-Maaria Hyvärinen
Kreikkalaiset tekevät eron sukupuolten välille ja sanovat sen myös ääneen.
Kreikkalaisista saa helposti perhekeskeisen mielikuvan. Perheet käyvät yhdessä kaupassa ja istuvat pitkin iltaa ravintoloissa. Keskiyöllä voi vielä ihan hyvin nähdä äidin ja isän istuvan terassilla tyhjien ruokalautasten äärellä juttelemassa. Äidillä on taapero sylissä, vauva nukkuu vaunuissa ja vähän isompi lapsi juoksee katua edestakaisin kahden kaverinsa kanssa, joiden perheet istuvat viereisissä pöydissä.
Yhden yhtä homoparia en ole kahden Kreikassa vietetyn kuukauden aikana nähnyt. Naispuolinen kaverini järkytti kerran onnistuneesti lauman poikia, jotka vihelsivät meille ohi ajavasta autosta ja huusivat: ”I like girls!” Kaverini tarttui minuun ja huusi auton perään: ”I like girls too!” Poikien ilmeet olivat näkemisen arvoiset.
Vaikka Kreikassa tietysti vallitsee tasa-arvo, näkyy perinteinen käsitys perheestä myös tietyllä tapaa sukupuoliroolien asettamisena. Autoista tyttöjen perään viheltely on tästä yksi esimerkki. Oletus on, että kaikessa romanttisessa mielessä tapahtuvassa sukupuolten välisessä kanssakäymisessä poika tekee aloitteen. Jos ilmainen viini ja huonosti englantia puhuvien kreikkalaisten seura kiinnostavat, sitä on yleensä tarjolla joka ilta joka baarissa ainakin suuremmissa kaupungeissa. Xylokastrossa kaikki tietävät tähän aikaan vuodesta jo, että olemme vapaaehtoisia ja asumme täällä, koska muita ulkomaalaisia ei syksyisin pikkukaupunkiin juuri eksy ja muodostamme kyllä aika näkyvän osan kaupunkikuvaa vaeltaessamme kymmenien henkien porukoissa rannalle tai kuntosalille tai yökerhoihin. Emme siksi ehkä ole yhtä kiinnostavia, vaikka kuinka olisimme vaaleatukkaisia.
Kreikassa elää vielä tietyllä tapaa käsitys miesten ja naisten töistä. Joskus mietin, onko oikeasti niin, että päiväkoti- ja muihin lastenhoitoprojekteihin ei hakenut yhtään poikaa, vai työskenteleekö niissä toistakymmentä tyttöä siksi, että kaikki lastentarhanopettajatkin ovat naisia. Fakta ainakin on, että organisaatiomme kreikkalaiset tekevät eron sukupuolten välille ja sanovat sen myös ääneen. Meille annettiin viime viikolla tehtäväksi koota uuden vapaaehtoisille tarkoitetun asunnon Ikea-kalusteet ja sisustaa talo muutenkin. Pojat komennettiin kasaamaan sänkyjä ja kaappeja, ja me tytöt saimme väkertää lamppuja ja muovisia jakkaroita kasaan. En henkilökohtaisesti usko olevani fyysisesti niin heikko, etten sängyn kokoamiseen pystyisi, ja vaikka en olekaan suuri lahjakkuus teknisessä työssä, olisin toisin kuin tietyt vapaaehtoiskaverini käsittänyt ainakin sen, ettei pöydänjalkaa kannata hakata paikalleen vasaralla, koska maalipintaan jää jälkiä. Mutta mikäs siinä verhoja ripustellessa.
Jos organisaatiomme mielestä pojille sopii rakentaminen, tyttöjä pidetään vastaavasti siistimpinä ja esteettisimpinä. Näin ainakin koin viime viikolla, kun muutama asunnossamme asuva poika muutti toiseen huoneeseen tehdäkseen tilaa uusille tulijoille. Mentorini painotti minulle, että kun pojat ovat valmiita ja siivonneet huoneen, minun pitäisi mennä vielä katsomaan, onko se todella siisti, koska pojat eivät oikein ole hyviä tällaisissa asioissa ja on ikävä tulla uuteen paikkaa, jos joutuu nukkumaan likaisessa huoneessa. Nyökyttelin, mutta en todellakaan mennyt tarkistamaan huonetta, vaan kerroin mentorin kommenteista pojille, ja ihmettelimme asennetta yhdessä. Toinen ”pojista” on tarkennukseksi 30-vuotias. Siinä mentor oli toki oikeassa, että likaiseen huoneeseen on ikävä muuttaa. Itsellänikin on siitä kokemusta, mutta silloin huoneessa asui ennen minua kaksi tyttöä.
