Kuole, aviomies!

Teksti Siru Valleala

Japanilaiskotirouvia pelottaa isännän eläkeiän lähestyminen.

Olen itse kotirouva, tosin kirjoittamalla ansaitseva kotirouva, mutta kotirouva yhtä kaikki. Ja koska mieheni on töissä firmassa, jossa tehdään pitkää päivää, pystyn ainakin jollakin tavalla samastumaan japanilaisten kotirouvien arkeen. Tai heillä varmastikin aika käy pitemmäksi kuin minulla, jolla aika ei koskaan ole pitkä. Tiedän kuitenkin, miltä tuntuu, kun ilta hämärtyy ja yö lähestyy, eikä mies ole vieläkään kotona. Toisaalta tiedän myös, että minä kotihengettärenä olen suunnattoman vapaa mieheeni verrattuna. Parhaillaan kirjoitan tätä pikkulomalla Thaimaassa. Mies ei voi lähteä pikkulomille, sillä nyt vuoden vapaapäivät on jo kulutettu ja lisää tulee vasta loppukeväästä. Vuoden kahdestatoista lomapäivästä vähennetään myös sairaslomapäivät. Jos on puoli tuntia myöhässä töistä, lomista napataan pois puolikas päivä.

Tämänkertainen päivitys on kolmas osa setistä, jossa olen syventynyt naisten ja miesten aseman eroavaisuuksiin ja kummankin sukupuolen asemaan japanilaisessa yhteiskunnassa. Nyt puhutaan siitä, mitä naiset ajattelevat miehistään, jotka työskentelevät myöhään. Tai mitä he ajattelevat sitten, kun eläkeikä alkaa, eikä mies enää työskentelekään myöhään.

Pari viikkoa sitten aikakauslehdessä oli julman kuuloinen artikkeli. Siinä haastateltiin 57-vuotiasta Yojia, joka innolla odotti kolmen vuoden päästä alkavia eläkevuosiaan. Koko elämänsä firmalle omistanut duunari unelmoi omasta ajasta ja etenkin ajasta, jonka jakaa perheen kanssa yhdessä. Yhdessä vaimon kanssa. Mies suunnitteli jo kylpylälomia ja tanssi-iltoja. Nyt hän tahtoi tehdä vaimonsa onnelliseksi. Vaimon reaktio unelmiin oli kuitenkin tyrmäävä. Vuosien patoumat aukesivat, ja vaimo paljasti miehelleen pinnan alla kytevän vihan. Kaikki kuluneet vuodet vaimo oli toivonut edes yhtä yhteistä lomaa, edes yhteistä illallista, pientä huomionosoitusta, mutta mies oli aina liian kiireinen, aina menossa töihin tai työvelvoitteiden mukaisiin illanviettoihin. Vaimo totesi: ”Jos todella tahdot tehdä minut onnelliseksi, ole hyvä ja kuole tällä sekunnilla!”

Miehen hyvät aikeet tulivat liian myöhään. Avioliitto oli jo katkeroitunut ja kylmä. Vaimoa ennemminkin harmitti tieto siitä, että mies oli tulossa kokopäiväisesti nurkkiin lorvimaan.

Vaimon kommentti kuulostaa säälimättömältä, ja kyseessä olikin raflaavampi lehtijulkaisu. Mutta tilanne ei ole kuitenkaan tavaton Japanissa. Nettiin siirretty artikkeli virvoitti satoja kommentteja, joissa tunnistettiin tilanne ja joissa sekä vahvasti kannatettiin että vahvasti vastustettiin vaimon asennetta.

Asetelma ei ole yksiselitteinen, minkä vuoksi se on hyvin kiinnostava. Japanilainen avioliitto saattaa yhä tänäkin päivänä olla kahden kauppa taloudellisessa mielessä. Naimisiin mennään, koska kaksin on parempi kuin yksin. Jotta mies voisi käydä lähes ympäri vuorokauden töissä, hänellä tulee olla vaimo, joka hoitaa kotia. Vaimon taas on tietenkin edullista naida töissä käyvä mies, koska silloin ei ole pakko itse käydä töissä. Monille japanilaisille naisille ja heidän äideilleen on yhä tärkeää ottaa aviomiehen tulotaso selville ennen naimisiinmenoa. Mitä parempituloinen, sitä otollisempi naimakauppa. Tässä vaimo kaivaa itse omaa yksinäisyyden kuoppaansa, sillä korkeat tulot tarkoittavat usein myös useampia työtunteja, enemmän velvollisuuksia ja enemmän vastuuta. Eli kiireisempää, väsyneempää ja vihaisempaa aviomiestä.

Monet lehtiartikkelin lukijoista tuomitsivat rajusanaisen vaimon. Heistä suurin osa oli länsimaalaisia miehiä, jotka ilmeisesti olivat liian läheisesti tutustuneet tulotasoa tiukkaaviin japanilaistyttöihin. Heidän näkökulmansa oli se, että vaimon sietäisi olla kiitollinen miehelleen, joka on vuosikaudet työskennellyt orjan lailla yhtiölleen, nauttimatta hetkeäkään vapaudesta ja tuskin edes omista ansioistaan, kun taas vaimo on tullut ja mennyt mielensä mukaan, ilakoiden ja shoppaillen miehen selkänahasta revityt rahat.

Osa kommentoijista, pääasiassa japanilaisia tai länsimaalaisia naisia, jotka olivat naimisissa japanilaisen miehen kanssa, tunnistivat vaimon tilanteen suoralta kädeltä. He sanoivat toki kunnioittavansa miestensä uskomatonta työpanosta, mutta jatkuva työpaikan laittaminen vaimon ja perheen edelle käy väistämättä raskaaksi suhteelle. Rakkautta se ei ainakaan lisää, ei, vaikka ajattelisi miehen uhrautuvan orjaksi. Töistä stressaantuneen puolison kanssa on henkisesti raskasta, vaikka omaa vapautta olisikin. Miehestä tulee muukalainen, kun elämät eriytyvät liian vahvasti. Jos miehen pakolliset firmaillalliset sisältävät vierasta naisviihdykettä, kylmenee makuuhuoneessa pakkasen puolelle.

Monet mieslukijoista, joista harmillista kyllä yksikään ei ollut japanilainen mies, totesivat, että älkääpä miestenne varoilla käsilaukkuja ostelleet naiset valittako, vaan erotkaa, jos siltä tuntuu ja mies on dorka. Totta onkin, että länsimaalaisesta tuntuu oudolta, että naiset, etenkään lapsettomat, eivät tahtoisi käydä töissä ja ansaita omaa rahaa. Eroaminen ei kuitenkaan ole välttämättä helppoa, ei etenkään yhteiskunnassa, jossa avioero on suvun mielestä häpeällistä ja tuomittavaa. Lisäksi, jos avioon on astuttu romanttisesti rakastaen, ei oikeaksi luullun jättäminen on yksiselitteisen helppoa.

On yhä myös runsaasti japanilaisia aviopareja, jotka elävät niin kutsutussa järjestetyssä avioliitossa. Alun alkaenkaan toiseen ei olla rakastuttu. Tällaisessa suhteessa miehen eläkkeelle pääseminen voi tuntua pelottavalta. Kuinka katsella tunnista toiseen kodissaan puolituntematonta hahmoa, josta ei erityisemmin edes pidä?

Lehtiartikkeli kertoi myös naisten suorittamasta fyysisestä ja henkisestä pahoinpitelystä miehiään kohtaan. Tässä yhteydessä ei kerrottu niistä miehistä, jotka potkut saatuaan tappavat itsensä, vaimonsa ja lapsensa.

Onneksi lehtiartikkelin kommentoijilla oli positiivisiakin, kauniita tarinoita. Monet japanilaisista aviomiehistä järjestivät ehdoin ja tahdoin aikaa vaimolleen. Monet laittoivat mielellään ruokaa ja nauttivat vähäisistäkin vapaahetkistä perheen kanssa yhdessä. Toisinaan miehet kävivät lounaalla vaimon kanssa kesken päivän. Tällaisissa, tilanteesta huolimatta toimivissa suhteissa avainmerkitys oli kommunikaatiolla. Kumpikin osapuoli osaa kertoa, miltä tuntuu ja mitä toivoisi suhteelta. Omiin oloihin ei jääty vuosikausiksi mököttämään.

Meillä suomalainen parisuhde joustaa japanilaisen työelämän vaatimusten mukaisesti, mutta asiaa auttaa se, ettei tilanne ole pysyvä, toisin kuin japanilaisten elämässä. Me pääsemme jonakin päivänä takaisin suomalaisen työoikeuden piiriin.

Ja auttaapa asiaa hyvinkin myös kotirouvan leppoisat Thaimaan-pikkulomat..!

Kommentoi Facebookissa
Route Couture
Migration Comics