YleinenKirjoittanut siru valleala

Kummalla helpompaa?

Lukuaika: 3 minuuttia

Kummalla helpompaa?

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Siru Valleala

Onko hauskempaa olla japanilainen mies vai nainen?

Toisinaan pohdiskelen, olisinko mieluummin mies vai nainen, jos olisin japanilainen. Naisena joutuisin oletettavasti jättämään työni ja urani kesken, mikäli tahtoisin perheen. Miehenä taas elämässäni ei oletettavasti olisi mitään muuta kuin työ ja ura, joita en voisi jättää kesken, vaikka haluaisin.

Jos olisin mies, minua kunnioitettaisiin enemmän, minua puhuteltaisiin ensimmäisenä ja saisin rynniä metrossa istumaan ennen naisia. Voisin käydä töiden jälkeen baarissa eikä lasten hoidosta tarvitsisi stressata. Vaimo olisi tehnyt ruuan valmiiksi. Voisin käydä jopa hostessbaarissa, ja vaimo ehkä antaisi moisen synnin anteeksi. Tai sitten työskentelisin joka päivä kello yhteentoista illalla, nuokkuisin junamatkat, nukkuisin muutaman tunnin, nuokkuisin takaisin töihin ja pääsisin taas koko päiväksi – kirjaimellisesti – pomon paasauksen pariin. Ellei minulla olisi vaimoa, en koskaan ehkä sellaista saisikaan, koska en ehtisi ja jaksaisi ikinä tavata ketään. Ellei sitten osastoni sihteeri lämpenisi. Tästä kaikesta huolimatta joutuisin näyttelemään iloista ja hyväntuulista, sillä japanilaiset ovat iloisia ja hyväntuulisia.

mainos

Jos taas olisin nainen, minulla olisi aikaa istuskella kahviloissa ystävien kanssa rupattelemassa. Voisin ehkä matkustella, ja jos minulla olisi mies ja perhe, voisivat päivät kulua rattoisasti leikkipuistoissa ja ikkunaostoksilla. Mies toisi riisin pöytään ja Vuittonin käsivarrelle. Ellei minulla olisi perhettä eikä miestäkään, vanhempani olisivat epätoivoisia. He parittaisivat minua jatkuvasti kaikille tapaamilleen kaksilahkeisille. Minun olisi valtavan vaikeaa saada muuta kuin pätkätyötä, sillä ensin pomot pelkäisivät minun lisääntyvän ja sitten olisin liian vanha sekä lisääntymään että tekemään töitä. Yli 35-vuotiaat ovat auttamattoman vanhoja tällaisiin puuhiin. Tästä kaikesta huolimatta joutuisin näyttelemään iloista ja hyväntuulista, sillä japanilaiset ovat iloisia ja hyväntuulisia.

Mahdollista toki on, että olisinpa japanilainen mies tai nainen, olisin todellakin iloinen ja hyväntuulinen. Ainakin niin kauan, kunnes pääsisin yksin kotiin. Suomalainen ystäväni kertoi, että hänen alati nauravainen japanilaispoikaystävänsä ei pukahda sanaakaan kotioloissa. Mies on totaalisen kyllästynyt rupattelemaan ja hymyilemään. Kuulostaa suomalaiselta mieheltä – paitsi ettei suomalainen rupattele ja hymyile edes muiden seurassa.

Leikittelemme tässä toki stereotypioilla. Japanilaiset ovat yhtä yksilöitä kuin minkä tahansa maan kansalaiset. Erityisesti ollessaan omissa oloissaan.

Naispuoliset japanilaiset ystäväni ovat vahvasti uraihmisiä. Usealla heistä on ulkomaalainen poikaystävä ja kokemus ulkomailla asumisesta. He osaavat englantia suhteellisen hyvin. Siksi heidät tunnenkin. Sen sijaan en tunne yhtäkään niin kutsuttua ofisuleidiä, joka olisi palkattu firmaan sihteeriksi kauniiden kasvojen vuoksi (eli sopivaksi vaimoehdokkaaksi miesduunareille) ja joka mielellään jäisi kotiin perhettä pyörittämään heti, kun hääsakemalja on nostettu. En tunne myöskään ketään, joka olisi jättänyt lupaavan, jo pitkälle viedyn uransa perheen vuoksi, mutta tiedän, että tapauksia on enemmän kuin niiden päinvastaisia versioita.

Japanilaisissa yliopistoissa on sentään jo toimittu naisten uraa kehittävään suuntaan. Moni yliopisto tarjoaa nykyään lapsenhoitopalveluita naispuolisille tutkijoilleen ja luennoitsijoilleen. Taustasyy tässä on tosin hieman toinen kuin pelkkä naisten työelämään jäämisen helpottaminen. Japani maana on paljon jäljessä muista maista naispuolisten akateemisten, tieteellisen tutkimuksen tekijöiden määrässä. Japanissa naisten määrä tutkijoista on 13 prosenttia, kun sama määrä esimerkiksi Pohjois-Amerikassa on 39 prosenttia ja Italiassa 29,9 prosenttia. Naislehtoreita on myös huolestuttavan vähän, sillä moni lupaava uran luoja menettää työpaikkansa saatuaan lapsia. Japani tahtoo olla kilpailukykyinen muihin maihin verrattuna. Jo esimerkiksi Kiinassa ollaan menty ohi Japanin tässä(kin) asiassa. Japani alkaa kuitenkin hiljalleen huomata naisissa uinuvan taloudellisen kehityksen potentiaalin.

Yksi pääongelma naisten saattamisessa työelämään lasten syntymän jälkeen on kuitenkin myös miehet. Vaikka lastenhoitoapua järjestettäisiin naisten uran säilymisen vuoksi, ei mitään parannuksia tehdä miesten uran kustannuksella. Näin ollen miehet jatkavat työtään aivan kuten ennenkin. Ja näin ollen tilanne on kenties se, että lapset ovat hoidossa jopa huimat 12 tuntia päivässä! Äidille voi olla myös kohtuuttoman raskasta hoitaa koti kokonaan pitkän ylityöpäivän jälkeen. Ellei siis koko kansan työelämää helpoteta, on edessä uusia ongelmia. Äidin ei varmastikaan ole helppo työskennellä pitkäjänteisesti, mikäli hän tietää lapsen tapaavan vanhempiaan valveillaoloajastaan vain murto-osan verran. Tämäkään ei palvele toimivaa työkulttuuria. Toisaalta mielenkiintoinen ajatus on myös se, millainen japanilainen yhteiskunta olisi, ellei lapsi viettäisi koko varhaislapsuuttaan pääasiassa äidin seurassa. Olisiko itsenäisyys ja oma päätöksenkyky kenties suurempaa?

Samoin kuin on vaikeaa päättää, tahtoisiko olla japanilainen nainen vai mies, on vaikeaa päättää, onko työelämän muutoksen avain työntekijässä vai systeemissä ylipäänsä. Jos työntekijät kaikkialla alkaisivat yhteisvoimin vastustaa ylityötunteja, johtamistapaa ja kohtuuttomia vaatimuksia sekä perustaisivat omia ammattiliittojaan, voisi kenties jotakin tapahtua. Jos perheenäidit alkaisivat väkivoimin tunkea jalkaansa firman oven väliin, ehkä lopulta muutos hiljalleen syntyisi. Jos miesvalkokaulusväki intensiivisesti vaatisi isyyslomia ja lyhyempiä työpäiviä lasten vuoksi, ehkä he niitä viimein saisivat. Tyhjiin imetty, väsynyt duunari, kotiäiti, jota ei osata ottaa vakavasti tai isä, joka näkee vauvansa vain öisin sängyssä unessa, vain taitaa olla heikko nousemaan barrikadeille. Systeemin on helppo säilyä, jos tehdään aina, kuten on ennenkin tehty.

Lisäksi japanilaiset mielellään seuraavat johtajaa. He toisinaan kunnioittavat johtajaa enemmän kuin omaa perhettä. He toisinaan kokevat kotona sosiaalista väsymystä, mikä heikentää avioparin keskinäistä kommunikaatiota ja asioiden yhteistä sopimista. Tiimipeli ei aina ulotu työpaikalta kotiin saakka.

Ja entäpä viimeinen tekijä: naiset itse? Naisten työelämässä pysymistä eivät useinkaan kritisoi miehet – vaan toiset naiset. Eivät kaikki japanilaiset naiset suinkaan arvosta työelämää ja uraäitejä. Monet haluavat ehdottomasti naimisiin ja lapsia juuri siksi, ettei töissä tahdota olla. Mieluummin käydään ostoksilla, manikyyrissä ja pitkillä lounailla.

Jopa urakeskeisin, korkeasti ja kalliisti koulutettu, länsimaista tasa-arvoa kannattava ystäväni kerran heikolla hetkellään paljasti, että mikäli hän löytäisi aviomiehen, hän saattaisi jäädä kotiin. Töissä on raskasta ja tylsää. Manikyyrissä saattaisi olla paljon hauskempaa.

Suositus aihepiiriin liittyen: Tv-draama nimeltä Boku to Kanojo to Kanojo no Ikiru Michi (löytyy internetistä tekstitettynä).