Kahdentoista kulttuurin elämää

Teksti Ada-Maaria Hyvärinen

Vapaaehtoisten yhteistaloudessa eri kulttuurit huomaa ruokailutilanteissa.

EVS:nä olo Kreikassa ei tarkoita vain kreikkalaiseen kulttuuriin tutustumista vaan myös uutta kokemusta eurooppalaisuudesta, ainakin jos on EVS:nä Xylokastrossa kuten minä. Xylokastron pikkukaupungissa asukkaita on 6 500, nuoria heistä on noin 500 ja näistä nuorista kymmenen prosenttia muodostamme me vapaaehtoiset. Toiset meistä viettävät täällä kuusi kuukautta, kuten minä, ja toiset ovat tulleet vain yhdeksi kuukaudeksi. Short term -vapaaehtoisista suurin osa on naapurimaasta Turkista, mutta heitä on tällä hetkellä myös Bulgariasta, Ranskasta ja Virosta. Long term -vapaaehtoiset ovat juuri nyt minun lisäkseni ranskalaisia, itävaltalaisia, espanjalaisia, latvialaisia, unkarilaisia ja tšekkiläisiä. Kulttuurisia yhteentörmäyksiä syntyy yllättävän vähän, mutta keskustelua sitäkin enemmän.

Lopulta eurooppalaiset kulttuurit eivät arkielämässä tunnu poikkeavan kovin paljon toisistaan. Vaikeampaa ehkä olisi, jos vapaaehtoiset olisivat hyvin eri-ikäisiä, mutta koska EVS:n säännöt rajaavat ikäryhmän 18–30-vuotiaisiin, elävät kaikki tietyllä tapaa samaa elämänvaihetta ja ovat saman globaalin mediakulttuurin vaikutuksen alaisina. Kaikki tietävät samat tv-ohjelmat ja samat yhtyeet tiettyjä vain kansallisesti tunnettuja lukuun ottamatta. Kaikilla on myös samankaltainen käsitys elämän kulusta ja esimerkiksi harrastamisesta. Jos eroja löytyy, ne eivät ole kulttuurisia vaan enemmänkin yksilöiden välisiä. Ehkä nuorimmat meistä vaikuttavat hiukan keskimääräistä aikuisemmilta ja vanhimmat puolestaan nuorekkaammilta – ei kai vapaaehtoiseksi lähde, jos ei pysty ottamaan vastuuta itsestään ja esimerkiksi talon siistinä pitämisestä, tai toisaalta on vaikea lähteä, jos on jo naimisissa tai perhettä, eikä moni uskalla vakituista työpaikkaakaan jättää puolen vuoden ulkomaan kokemuksen takia. Tämä kaikki yhtenäistää ryhmäämme: kaikki ovat tulleet tänne kokeakseen jotakin uutta, mutta ehkä myös päästäkseen hetkeksi pois tavallisesta elämästään, ja tietysti tutustuakseen uusiin kulttuureihin – jo senkään takia monikulttuurisuus ei voi muodostua ongelmaksi.

Kiinnostava ilmiö on, että eniten eri kulttuurit huomaa ruokailutilanteissa ja juhlapäivien yhteydessä. Vielä en ole päässyt yhtään merkittävää juhlapäivää Xylokastrossa kokemaan, mutta olemme käyneet jo lukuisia keskusteluja siitä, kuinka aiomme viettää joulua, ja siitä tulee varmasti äärimmäisen mielenkiintoista. Samoin pääsiäistä on muisteltu täällä sen verran, että huomaa, että joka maassa on todellakin aivan erilaisia perinteitä juhliin liittyen. Ruokailu on sen sijaan niin arkipäiväinen asia, että eri maiden ruokakulttuureista tulee keskusteltua oikeastaan jatkuvasti. Yleensä kaikki syövät itse laittamaansa ruokaa, mikä antaa tietysti ainesta huomioiden tekemiseen myös, esimerkiksi kun minä leivon itse itselleni ruisleipää. Noin kerran viikossa ruuasta päästään keskustelemaan varsinaisesti, kun päätämme pitkäaikaisvapaaehtoisten kanssa viettää yhteisen illallisen, jota varten jokainen kokkaa jotakin. Oletus usein on, että kun esimerkiksi suomalainen laittaa ruokaa, ruoka on suomalaista, vaikka kyseessä olisivat ihan tavalliset suklaakeksit. Toisaalta itse olen usein laittanut ihan tarkoituksella esimerkiksi korvapuusteja, jotta voin näyttää kiinnostuneille kavereilleni jotain suomalaista. Olenhan itsekin oppinut vaikka mitä muiden maiden ruokakulttuureista, erityisesti espanjalaisesta, koska yksi kämppäkavereistani on espanjalainen kokki.

Erityisesti suuren ranskalaisten määrän ansiosta olen oppinut kahden Kreikassa vietetyn kuukauden aikana varmasti yhtä paljon ranskalaisesta kulttuurista kuin kreikkalaisesta. Huomaan myös kiinnostukseni muita maita kohtaan kasvaneen huimasti. En ennen ollut esimerkiksi koskaan ajatellut, että unkarilaisessa kirjallisuudessa voisi olla jotakin erityisen mielenkiintoista, mutta nyt harmittelen sitä, etten pääse käyttämään Töölön kirjastoa kuin vasta tammikuussa. Toisaalta monikulttuurinen seura antaa hyvän peilin kreikkalaiselle kulttuurille. Esimerkiksi kreikkalainen ruokakulttuuri ei ole turkkilaisille lainkaan uusi ja ihmeellinen, koska naapurimaassa syödään käytännössä samoja ruokia eri nimisinä – jos kreikkalaisilta kysyy, kyseessä on kreikkalainen ruoka, jos turkkilaisilta, turkkilainen. Silti moni sellainen asia, jonka olisin yhdistänyt kaikkiin Etelä-Euroopan maihin, koskee eteläeurooppalaisten mielestä vain Kreikkaa, esimerkiksi alituinen myöhästely. Tämä korvaa sitä määrää, joka Kreikkaan jää tutustumatta muiden kulttuurien ohella. Ja olen toki tyytyväinen siitä, että saan olla vapaaehtoisessa paikassa, joka ei ole vain kaksikulttuurinen, vaan aidosti monikulttuurinen.

Kommentoi Facebookissa
Route Couture
Migration Comics