Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Eva Nilsson
Tulivuorenpurkaus pakotti mepit ajattelemaan raideliikennettä. Johtaako se mihinkään?
Matkatessani sunnuntaina junalla Amsterdamiin Euroopan yllä leijalevan tuhkapilven alla toivoin hiljaa itsekseni, että Eyjafjallajökull herättäisi poliittista tahtoa parantaa Euroopan junaverkostoja. Belgiassa junalla voi matkustaa halvalla ja helposti mihin vain, vaikka junat ovatkin ränsistyneitä ja onnettomuuksiakin sattuu, kuten viime helmikuun talvikeleissä. Lisäksi väkivalta Belgian junissa ja metroissa on lisääntynyt viime aikoina niin paljon, että joukkoliikennettä valvova poliisikunta uhkaa mennä tällä viikolla lakkoon.
Yleisesti ottaen Belgian junaliikenne tarjoaa kuitenkin kaiken tarpeellisen: kattavan verkoston ja halvat hinnat. Toisin on esimerkiksi naapurimaa Saksassa.
Kuinka ollakaan, toiveeni kävi melkein heti toteen, kun Euroopan parlamentissa inspiroiduttiin keskustelemaan eurooppalaisten junaraiteiden tilasta ja tulevaisuudesta. Tuhkapilvi oli nimittäin sotkenut myös parlamentin täysistunnon Strasbourgissa, koska monet mepit eivät päässeet paikan päälle. Kaikki äänestykset jouduttiin lykkäämään seuraavaan täysistuntoon ja ohjelmaa typistettiin.
Monet parlamentaarikot peräänkuuluttivat parempaa, nopeampaa ja edullisempaa eurooppalaista junaverkostoa. Erityistä huolta herätti pohjoisesta etelään matkaaminen (pohjoisella tarkoitettaneen tässä kontekstissa Euroopan mantereen pohjoisoisaa). Parlamentaarikot olivat tehneet totuudenmukaisia havaintoja valittaessaan, että lippuja eri maiden juniin ei saa ostettua samalla kertaa, tarkkaa tietoa junayhteyksistä ei ole saatavilla ja hinnat ovat lentämistä korkeammat. Valittipa eräs itävaltalainen parlamentaarikko junavessojen kunnosta ja hajustakin.
Parlamentin puhemies Jerzy Buzek vaati keskustelun päätteeksi kirjallisessa lausunnossa, että jäsenmaat parantavat junaliikennettään tämän kaltaisen kaaoksen välttämiseksi tulevaisuudessa.
On monelta kantilta tärkeää, että keskustelua käytiin juuri Strasbourgissa. Koko Euroopan parlamenttihan rahtaa itsensä ja asiakirjansa kerran kuukaudessa viikoksi Brysselistä Strasbourgiin. Monet virkamiehet ja tietysti myös parlamentaarikot taittavat matkan lentäen. Syitä tähän on varmasti monia, muttei junalla matkustamista ole helpoksikaan tehty. Junalla Strasbourgiin körötellään nimittäin Luxembourgin halki lähemmäs 6 tuntia. Meppien avustajat tunkevat junaan kyynärpäätaktiikalla varmistaakseen itselleen tungoksessa paikan.
Mepit eivät itse tietenkään moiseen maitojunaan lähde. Niinpä tuhkapilven alla jokunen parlamentaarikko oli taas herännyt ehdottamaan Strasbourgin parlamentin hylkäämistä ja Brysselissä pysymistä. Ehkä tulivuori saisi Ranskan vihdoin luopumaan kynsin ja hampain kiinni pitämästään, täysin epäkäytännöllisestä, Strasbourgin täysistuntokäytännöstä?
Realistisempaa olisi ehkä toivoa, että Ranska panostaisi Brysselin ja Strasbourgin väliseen junarataan. Eikä syy ole yksin Ranskan. Belgian, Luxemburgin ja Ranskan välillä on nimittäin känää siitä, kuka rahoittaisi välimatkalle paremman, luotijuniakin kestävän radan. Belgia valittaa omaa rahattomuuttaan, Luxemburgilla ei puolestaan ole rataan suuria intressejä, eikä Ranskakaan rataa halua yksin maksaa. Ehkä Eyjafjallajökull tuo asiaan uutta potkua.
Vai onko se sittenkin yksityistäminen joka muuttaa kaiken? Tämän vuoden tammikuussa tuli nimittäin voimaan EU-direktiivi, jonka mukaan kansainväliset henkilöjunareitit olisi avattava kilpailulle kaikissa jäsenmaissa. Direktiivin on tarkoitus haastaa Saksan Deutsche Bahn, Ranskan SNCF, Belgian SNCB ja muut suuret valtio-omisteiset yhtiöt ja parantaa luotijunayhteyksiä muun muassa Etelä-Eurooppaan.
Liikenteen parantaminen kuulostaa hienolta tavoitteelta, mutta junaliikenteen yksityistämisestä on vaikea löytää hyviä esimerkkejä. Pahin esimerkki on surullisen kuuluisa Iso-Britannian junaverkosto. Saksassa pyrkimys tehdä Deutsche Bahnista osakeyhtiö on puolestaan lakkauttanut reittejä, nostanut hintoja ja huonontanut kalustoa. EU:ssa ei ilmeisesti ole huomattu, että monet junaliikenteen ongelmat johtuvat nimenomaan yksityistämisestä, ei sen puutteesta.
Niin, ja entäs sitten niin sanottu Euroopan periferia? Sinne eivät vie Brysselistä julkiset eivätkä varmasti ainakaan yksityiset junaliikennöitsijät.
Sain perjantaina yllätysvieraaksi Hollantiin tuhkapilven takia jumittuneen ystäväni. Tutkaillessaan ankeita paluumahdollisuuksia takaisin Suomeen tuli pohjanmaalainen bussiyhtiö Ingves Resor pelastukseksi. Yrityksen bussit ovat vieneet ainakin kaksi lastillista Brysseliin jumittuneita suomalaisia Ruotsin kautta Suomeen.
Junalla olisi periaatteessa päässyt Tukholmaan, mutta kaikki paikat olivat loppuunmyytyjä. Tallinnaan matkaaminen junalla olisi puolestaan vaatinut viisumin, koska juna kulkee Valko-Venäjän halki. Oma matkani Amsterdamiin jäi puolestaan suunniteltua vaisummaksi, koska matkaseurani jumittui Suomeen eikä lyhyt varoitusaika antanut mahdollisuutta kikkakonsteilla Hollantiin.
Olisipa ollut hyvä, nopea ja edullinen junaverkosto.
