Aikamme sankareita, osa 2

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Veli Itäläinen

Moskovassa on 2 000 mellakkapoliisia. Missä muussa kaupungissa heitä voisi olla enemmän?

Kaksi viikkoa sitten kirjoitin majuri Dymovskista, ja siitä miksi hän päätyi vankilaan . Leppoisalla Mustanmeren rannalla majuri sai lekotella lähes kolme kuukautta ennen kuin virkavaltakoneisto sai pyöränsä pyörimään. Nopeatempoisessa Moskovassa taas hoppuillaan enemmän.

1. helmikuuta Novaja Vremja julkaisi ”sisäministeriön erikoistarkoitusjoukkojen” (OMONin eli mellakkapoliisin) toisen Moskovan pataljoonan taistelijoiden haastattelun, joka oli lähes saman mittakaavan skandaali kuin Dymovskin ensimmäinen vetoomus. Lehti haastatteli kymmentä entistä ja edelleen palveluksessa olevaa mellakkapoliisia, jotka myös kirjoittivat omilla nimillään vetoomuksen presidentti Medvedeville. Vetoomuksessaan he valittivat työolosuhteita (17–20 tunnin työvuoroja ilman lounastaukoja), korruptiota, ”keppi”- eli kannustinjärjestelmää, prostituution ja muun järjestäytyneen rikollisuuden suojelua ja poliisivoimien palveluksien myymistä yksityisille yrityksille.

Viimeisin on muuten jälleen yksi esimerkki siitä, miksi Venäjällä markkinatalous on ainakin 35 prosenttia Suomea edellä. Siinä missä Suomessa vasta varovaisesti hankitaan yliopistoille yksityisrahoitusta, haastattelun mukaan vihamielisen yritysvaltauksen suojelutarkoituksiin voi Moskovan mellakkapoliisin ostaa 50 000 ruplalla eli noin 1 200 eurolla. Jos taas paikalliset asukkaat esimerkiksi vastustavat supermarketin laajennusta, kuten taannoin kävi Ljublinossa Kaakkois-Moskovassa, mielenosoituksen hajoittaminen käy myös supermarketin omistajien tilauksesta. Työntekijöiden motivaatiota taas parannetaan kannustusjärjestelmällä, joka velvoittaa jokaista mellakkapoliisia ottamaan kiinni vähintään kolme mielenosoittajaa, kun massatapahtumat määrätään hajoitettavaksi – muuten 40 prosenttia palkasta muodostavat bonukset voivat jäädä saamatta.

Haastattelu oli ulkona maanantaina 1. helmikuuta, ja jo samana päivänä Moskovan poliisi ilmoitti kunnianloukkaussyytteestä Novaja Vremja -lehteä vastaan. Saman viikon torstaihin mennessä oli ilmoitettu, että kirjeen allekirjoittaneita mellakkapoliiseja epäillään lokakuussa tapahtuneesta ryöstöstä. He kaikki myös tulivat julkisuuteen ilmoittaen, että haastattelu on väärennös. Venäjällä kaikista asioista on yleensä kaksi totuutta, ja lukija saa itse päättää kumpaan uskoa. On kuitenkin selvää, että Moskovassa virkavalta toimii sutjakammin kuin Mustallamerellä, ja että kaiken ripeä kiistäminen todennäköisesti säästi Moskovan mellakkapoliisit Dymovskin kohtalolta.

Ehkä kuitenkin opettavaisinta mellakkapoliisien haastattelussa on se, mitä se kertoo Venäjän vallanpitäjien pelosta. Moskovassa on 2 000 mellakkapoliisia, jotka ovat vuorotellen passissa kaksi päivää kerrallaan 12 tunnin vuoroissa. Missäköhän muussa maailman kaupungissa heitä voisi olla yhtä paljon? Kremlin luona on passissa kolme ryhmää, pormestarin viraston luona yksi, ja maneesiaukiolla vielä yksi ryhmä jatkuvasti valmiina toimintaan. Näiden haastateltavien mainitsemien ryhmien lisäksi itse olen nähnyt uneliaita mellakkapoliiseja torkkumassa vaunuissaan ihan tavallisina arkipäivinä myös Puškinskajalla ja Kitaj-gorodissa. Eikä tämä ole jatkumoa Neuvostoajalta, ei 1990-luvulta eikä edes 2000-luvun alkuvuosilta, vaan Moskova on alkanut muistuttaa vihollisarmeijan miehittämää kaupunkia vasta viimeisten parin vuoden aikana.

Huvittavaa oli lukea myös ”koulutustilaisuuksista”, joissa mellakkapoliiseille selitetään miten liberaaliopposition ”tyytymättömien marssit”, natsien ”venäläisten marssit” ja gay pride ovat kaikki ulkomaiden salaisten palveluiden järjestämiä. Mutta vallankumouksen pelko, joka pitää otteessaan Venäjän eliittiä sukupolvesta toiseen, myös pitää koko maan kasassa.

Esimerkkinä tästä tammikuun alusta voimaan tullut lähiliikenteen lippu-uudistus. Moskovassa yritettiin siirtyä eurooppalaistyyliseen vyöhykehinnoitteluun, jossa jokaisesta vyöhykkeestä pitää maksaa erikseen. Samoin matkustaja, joka matkustaa yhdenkin vyöhykkeiden ylittävän pysäkinvälin, joutuisi maksamaan molemmista vyöhykkeistä, samalla tavalla kuin Puistolasta Tikkurilaan matkustava joutuu ostamaan seutulipun.

Uusimaalainen olisi korkeintaan lähettänyt vihaisen tekstarin ilmaisjakelulehden palstalle ja sitten kaivannut kuvetta. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen hinnat ovat varmaan kaksi kertaa kalliimpia bensalitran hintaan verrattuna kuin 20 vuotta sitten, mutta suomalainen nurisee ja sietää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Moskovalainenkaan ei varsinaisesti noussut barrikadeille. Lippu-uudistus kaksinkertaisti satojentuhansien ihmisten työ- ja opiskelumatkojen kustannukset, mutta mitään massiivisia mielenosoituksia ei nähty. Sen sijaan moskovalainen otti käsiinsä rautasahan ja sahasi uuden reiän aseman aitaan ja kömpi sieltä laiturialueelle tai sitten vain haasti entistä enemmän riitaa tarkastajien kanssa. Älyllisemmin suuntautuneet keräsivät allekirjoituksia blogeissa. Mutta tämä oli tarpeeksi eliitin vallankumouspelon herättämiseen. Jo 3. helmikuuta lippuuudistus peruttiin ja lähijunien hinnat palautettiin entiselle tasolleen. Moskova on esikaupunkeineen yli kymmenen kertaa Helsinkiä suurempi, mutta vallanpitäjien säikäyttämiseen ja typerien päätösten perumiseen riittää usein yli kymmenen kertaa vähempi kansalaispalaute kuin pääkaupunkiseudulla.

Suomessa kansa on henkisesti valmis fasismiin – yli puolet ihmisistä äänestää vanhempiensa puoluetta, ja oikeasti liikkuvia äänestäjiä on varmaan vain kymmenesosa. Suomessa demokratiaa ei pidä pystyssä kansa vaan valtiosääntö ja vallanpitäjien varovainen mentaliteetti, jonka ansiosta todella tyhmiä päätöksiä tehdään vain harvoin. Toisaalta silloin kun niitä tehdään, kun esimerkiksi rakennetaan lisäydinvoimaloita ja lähdetään sotaretkelle Afganistaniin, ei ole mitään voimia, jotka saisivat koneiston pysäytettyä sen kerran lähdettyä liikkeelle. Venäjällä taas valtiosääntö muuttuu vuodesta toiseen yhä autoritaarisemmäksi, mutta paljon muodollisia pykäliä enemmän merkitsee kansan ja vallankumouksen pelko.

Kommentoi Facebookissa
Veli Itäläinen