Yöjunan ajatuksia

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Matti Kohonen

Junamatkailun ei tarvitse hävitä lentämiselle. Ilmaiset wurstit kehiin!

Sunnuntain vastaisena yönä kuljin Münchenistä Pariisiin. Ystäväni häistä Salzburgista, wienerschnitzelien, sachertorten, dindeleiden, mozartgugeleiden ja weißbierin luvatusta maasta, takaisin luunlaihojen ja punkkua vetävien pariisilaisten pariin.

Siinä missä muut palasivat lentäen tai alppiautobahnia pitkin koteihinsa, itse palasin yöjunalla Pariisin itäiselle rautatieasemalle ja sieltä suoraan töihin maanantaiaamuna vielä kello 10.30:ksi. Kun kerroin reittivalinnasta, se herätti sekä pientä vierastusta että epäluuloja: pidä arvoesineet peiton alla, laita lukot matkalaukkuihin, älä puhu turkkilaisille ja pidä ovet hyvin lukossa.

Lontoolaiset taas palasivat pankkiiritöihinsä British Airwaysin Club World -luokassa, jossa kuulemma virtaa samppanja, ruokaa riittää sekä lentoemännät flirttailevat. Lentäminen siis kuulostaa lähes paratiisilta. Kaiken lisäksi saa hillua lentokentän Club Loungessa, jossa taas on lisää virvoitteluja sekä muuta voitelua. Kuulostaa ainakin kivalta – siis kaikin puolin korruptoituneelta ja irvokkaalta.

Mitenkä tämä siis vertautuu yöjunailuun? Sain ensinnäkin kyydin morsiamen siskon autossa Müncheniin, sillä hän sattui asumaan aika lähellä rautatieasemaa. Jos olisin lentänyt, tuskin kukaan olisi minua heittänyt sen enemmän Salzburgin kuin Müncheninkaan lentokentälle. Aikaa olisi siis mennyt hukkaan mennessä kentälle ja siellä odotellessa. Nyt sain kyydin asemalle asti, ja nautimme Pauleanerit yhteisen matkan päätteeksi.

Itse rautatieasemalla en kaivannut yhtään Club Loungea, sillä sieltä löytyin asemaravintola, jossa nautin perinteiset 6 kpl. Nürnberger Rostbrastwousteja hapankaalilla ja puolivoimakkaalla sinapilla. Asemalla toimi myös hyvin langaton verkko, jonka käyttöä varten minulla oli ennestään jo käyttösopimus, joten odotteluaikakaan ei mennyt hukkaan.

Junaan pääsin puoli tuntia ennen sen lähtöä. Veturia vaihdettiin Kölnissä, ja osa vaunuista jatkoi Amsterdamiinkin asti, joten eri määränpäille oli omat vaunut. Etiketti yöjunassa on kohtuullisen rento, sandaalit ja sortsit kuuluvat yleisvarustukseen, kun taas jakkupuvut ja mustat kengät saa unohtaa sinne Club Worldiin.

Itse yö sujui kohtuullisen leppoisasti. Veturinvaihto tuotti hieman kolistelua keskellä yötä – joten korvatulpat on hyvä ottaa matkaan. Punkat neljän hengen hyteissä oli jäykkiä, joten tässä hieman kaipaisin mukavuutta: Club Worldissä pedit ovat ainakin pehmeämmät. Lakanoita annettiin yksi kappale, mutta pussilakanaa ei ollut. Ensimmäisessä luokassa on sekä yksityisiä että parihyttejäkin.

Matka kesti yksitoista ja puoli tuntia. Päiväjunat liikkuvat paljon nopeamminkin, mutta yöjuniin ole vielä tuotu nopeita luotijunia: niillä matka olisi kestänyt ehkä 6 tuntia, mutta silloin itse yö olisi ollut liian lyhyt nukkumista varten. Pidemmätkin matkat kyllä taittuisivat, jos nopeat ja mukavammat yöjunat tuotaisiin käyttöön.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Nyt vaikuttaa siltä, että yöjunia ei ole uusittu sitten 60-luvun, jolloin kun lentäminen yleistyi keskipitkillä matkoilla. Nyt, kun junat ovat tulossa takaisin, pitäisi myös kalustoa uusia, pienentää matka-aikoja ja tuoda erilaisia mukavuusluokkia käyttöön omine baareineen ja oleskelutiloineen. Siis esimerkiksi junamatka Lontoosta Muncheniin olisi vain yhden vaihdon päässä ja kestäisi hieman nopeammilla junilla ehkä tämän saman 10 tuntia.

Näitä yhteyksiä odotellessani, ja parempia vaunuja toivoessani, ehkä liityn vielä jonakin päivänä Club Deutsche Bahnin kerhoon, jossa luontaisetuna on bonusmatkat saksan rautateillä, ilmaiset Süddeutsche Zeitungit ja vaunuhenkilökuntaa tarjoamassa Pauleaneria ja wursteja. Tässä on markkinarako, joka kilpailee lentämisen kanssa.

Kommentoi Facebookissa
matti kohonen