Vastarannan kiiskiä

Teksti Satu Taskinen

Onko normaalia ajaa moottoritiellä väärään suuntaan?

Kun on ensin päiväkausia ollut hautautuneena enimmäkseen sisätiloihin joidenkin niin sanottujen töiden takia ja sitten menee jälleen ulos, ”ihmisten ilmoille”, saattaa äkkiä tulla tunne, että kaikki muut ovat väärässä ja vain itse on oikeassa. Siinä käy sitten kuin taannoin ihmiselle, joka soitti poliisille ilmoittaakseen, että moottoritiellä häntä vastaan ajaa suuri joukko autoja väärään suuntaan.

Joskus on nimittäin vaikea sanoa, onko itse tuollainen jokseenkin kapeakatseinen, jopa toisten ihmisten hengen vaarantava hölmö vai suuri sankari. Itävallassa tuntuu olevan tilaa molemmille. Valitettavasti aina vasta jälkeenpäin voidaan sanoa, kummasta oli kysymys.

Kun tulin Wieniin kymmenen vuotta sitten, tapanani oli kuunnella aamusta iltaan radiota. Muutaman päivän kuluttua aloin kiinnittää huomiota toistuvaan yksityiskohtaan. Tietyllä kanavalla radio-ohjelma keskeytyi parikin kertaa päivässä erikoisen ilmoituksen takia. Ensin luulin, että asia on vitsi. Sitten uskoin, että se oli jokin ihmeellinen sattuma ja mainitsin siitä innostuneena muillekin. Eihän voinut mitenkään olla totta, että päivittäin useamman kerran radiossa varoitetaan moottoritiellä väärään suuntaan ajavasta kuskista.

Kukaan alkuperäisasukas ei ihmetellyt varoitusta. Sen sijaan minun kysymykseni tuntui heistä kummalliselta. Seurasi vastakysymys, mitä minä siinä ihmettelin, eikö kaikkialla ole näin?

Ei, kyllä näin suuri määrä haamukuljettajia on selvästi itävaltalainen erikoisuus.

Nyt heinäkuun lopulla uutistoimitukset saivat ilmoittaa haamukuljettaja-asiassa iloisina kerrankin myönteisiä uutisia: vuonna 2009 väärään suuntaan ajavien kuljettajien määrä on huomattavasti edellisvuosia alhaisempi. Kuudessa kuukaudessa kuultiin vain 187 varoitusta. Sehän ei ole kuin yksi per päivä.

Kymmenessä vuodessa olen oppinut pitämään itävaltalaista luonnetta melkoisen uhmakkaana, ”trotzig”. Kulkeminen itsepäisesti vastakkaiseen suuntaan kuin muut on minusta näin ollen aivan luonnollisesti, naturgemä?, juuri itävaltalainen erikoisuus, sekä hyvässä että pahassa, ja kun minua pyydetään kuvaamaan täkäläistä mentaliteettia, otan ehdottomasti esimerkiksi moottoritiet. Siitä abstrahoin ja laajennan kuvaa itävaltalaiseen sielunmaisemaan seuraavasti.

Itävaltalainen ihminen syntyy vastarannan kiiskeksi. Pahimmillaan tämä luonteenpiirre synnyttää roskaa ja rikollisia. Lievimmillään se ärsyttää, voi kuinka se saattaakin ärsyttää! Mutta parhaimmillaan itävaltalainen, jo pelkästä periaatteesta vastustaminen ja omasta ajatuksesta kiinnipitäminen, aivan sama mitä mieltä muut siitä ovat, synnyttää uusia ajatuksia ja nerokkaita leimauksia à la Wittgenstein, Jelinek, Haneke ja monet muut uudet ja vanhat kulttuurin luojat.

Kulttuurissa vastarannan kiisket kuuluvat asiaan. Heidän ehdotuksiaan voi rakastaa tai halveksia. Pääasia kuitenkin on, että kultuuriuhmakkuuden arvo nähdään eikä sitä hävetä. Onneksi myös täkäläinen yleisö ja kriitikot näkevät asian näin. Ilman vastavirtaan uijia kulttuuri kuivettuu aiemman hyväksi havaitun toistoksi ja sormiharjoituksiksi. Odotan innolla syksyn tarjontaa.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu