Turvallinen, turvaton Japani

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Siru Valleala

Japani on lintukoto, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka.

Tokiossa tulee usein heittäydyttyä huolettomaksi. Kassiaan vahtii vähemmän kuin Helsingin asematunnelissa, öisin tepastelee sujuvasti pimeitä katuja vailla pelon häivää. Rikollisuutta on erittäin vähän muihin teollisuusmaihin verrattuna, ja turvallisuuden tunteeseen on helppo tuudittautua.

Aluksi hätkähdin baarissa, kun japanilaiset ystäväni veivät kassimme seinän vierelle hyllyyn häiritsemästä pöydissä istumista ja tanssimista. Nyt on jo tottunut jättämään laukkunsa oman onnensa nojaan – aivan liian helposti.

Japanilaiset ovatkin oivia ryöstön kohteita ulkomailla. Onneksi he ryhmämatkailua rakastavina saavat yleensä tehokkaan valmennuksen oppailtaan länsimaiden luonteesta. Nukahtaminen junassa känny kädessä ja kukkaro sylissä ei ole asia, jota kannattaisi harrastaa vaikkapa New Yorkin – tai Helsingin – metrossa. Tokiossa kyseinen näky on arkipäivää.

Edo-kaudella 1600-luvulta alkaen yleisimmät rikollisten rangaistusmuodot olivat mestaus, ruoskiminen, pakkotyö, vankila ja samuraipiireissä seppuku-itsemurha. Näpistyksestä ja tappelusta sai useimmiten ruoskaa, kuolemanrangaistus taas kohtasi esimerkiksi murhan, tapon tai tuhopolton tekijää. Shogunit hoitelivat mestauksen muun muassa seuraavilla tavoilla: keittämällä, polttamalla, sahaamalla, miekaniskulla, kurkun auki leikkaamalla ja ristiinnaulitsemalla. Meiji-kaudella 1800-luvulla käyttöön otettiin Ranskasta matkittuja lakeja ja oikeudenkäynti- ja rangaistusmenetelmiä, ja rikosrangaistuskäytäntö siirtyi oikeusistuimelle. Edo-kaudella yhden perheenjäsenen tekemä rikos saattoi johtaa koko perheen, jopa kokonaisen kylän surmaamiseen; nyt rangaistuksista tuli henkilökohtaisia.

Silti yhä tänäkin päivänä sosiaalinen piiri on Japanin merkittävin rikostenvastainen elin. Yhteisölle tuotettu häpeä on niin suuri, että rikoksen kannattavuutta kannattaa todella harkita. Perheen ja suvun julkinen nolaaminen on paljon isompi rangaistus kuin mikään oikeudellinen seuraamus voisi olla. Tästä syystä – ja myös syystä että oikeudenkäyntitapaukset tulevat kalliiksi ja kestävät kauan – rikoksia yritetään mahdollisimman pitkälle sovitella ilman oikeudenkäyntiä.

Kasvojen menettämisen paine kohdistuu myös syyttäjiin ja tuomareihin. Japanin oikeudenkäyntisysteemit ovatkin herättäneet huomiota maailmalla. Rikollisen tunnustuksella on merkittävä asema, ja paineen alla suoritettuja, puolipakotettuja tunnustuksia on kritisoitu suuresti. Usein syyttäjät myös välttelevät epäselviä tapauksia ja tapauksia, joissa tunnustusta ei ole tapahtunut, sillä ellei syyttäjä onnistu työtehtävässään, hänen uransa kärsii pahoista uskottavuusongelmista.

Toisinaan ilmi tulee tapauksia, joissa syytetty on tuomittu väärin perustein ja viattomana, ja tällöin häpeällinen kohu kohdistuu syyttäjään, tuomariin ja poliisilaitokseen. Tämä siksi, että myös rangaistusten määrä ja laatu ratkaistaan oikeudessa syyttäjän avustuksella. Suurin kohu syntyy, jos kyseessä on ollut kuolemanrangaistus, joka Japanissa on voimassa ja suoritetaan hirttämällä.

Väärien tunnustusten tilanteen helpottamiseksi viime kuussa järjestettiin ensimmäinen uudenlainen siviilivalamiessysteemiin perustuva oikeudenkäynti. Kuusi tavallista kansalaista avustaa tuomareita oikeuden päätöksen tekemisessä. Saiban-ineiksi kutsutut valamiehistön jäsenet tekevät kysymyksiä syytetyille, todistajille ja uhreille kuunnellen tasapuolisesti ja objektiivisesti kaikkia osapuolia. Yhdessä ammattituomareiden kanssa päätetään tuomio ja rangaistus.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Juryn on sanottu tuovan demokratiaa ja erityisesti nopeutta käsiteltäviin, toisinaan hyvin kinkkisiin tapauksiin. Vastikään uuden valamiehistön kanssa 22-vuotias mies tuomittiin jopa 15 vuodeksi vankeuteen raiskauksesta. Yleensä raiskaustuomiot ovat vain pari vuotta, joten siviilijuryn mukaantulo on selkeästi vaikuttanut tuomioiden ankaruuteen.

Aseiden vähyys hillitsee Japanissa henkirikoksia. Tuliaseet ovat kiellettyjä ja tarkasti rekisteröityjä. Veitset ja kuristaminen ovatkin yleisimpiä henkirikostapoja. Enemmän kuin henkirikoksia ja muita ”perinteisiä” rikoksia Japanissa tehdään moderneja tietoliikennerikoksia. Rikosten uutisointi on avointa: tekijöiden nimet ja asuinpaikat mainitaan usein – samoin kuin oikeustapauksen tuomarin ja syyttäjänkin. Lehdissä ja tv:ssä kerrotaan tarkasti yksityiskohdat rikosten motiiveista.

Yleisimpiä rikosuutisia japanilaisessa mediassa ovat perhesurmat ja hit&run-onnettomuudet, joissa uhriin törmännyt kuski pakenee paikalta. Tämä tukee sosiaalisen häpeän käsitettä: karkuun pääseminen tuntuu olevan tekijöillä yleensä ensimmäisenä mielessä. Eräs kuolonkolarin aiheuttanut nainen väitti yliajamansa miehen nukkuneen kadulla. Silti hän ei vaivautunut jäämään paikalle tarkistamaan, oliko uhri yhä unessa.

Toissaviikolla 22-vuotias osakalainen mies pidätettiin pahoinpitelystä, mutta tämä heittäytyi teeskentelemään kuollutta heti saatuaan raudat käsiinsä. Häpeä oli ilmeisesti niin kova, että kuoleminen tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Urheasti mies jatkoi elottoman urallaan, eikä inahtanutkaan, vaikka hoitohenkilökunta katetroi hänet. Poika havahtui vasta kuultuaan äidin äänen – ja väitti nukahtaneensa.

Perheenjäsenen surmat ovat viime aikoina olleet vahvasti esillä. 22-vuotias nainen pidätettiin isänsä puukotuksesta. Isä oli motkottanut kännykän käytöstä. 31-vuotias mies kuristi tyttöystävänsä koomaan, koska tämä tahtoi erota. 70-vuotias mies kuristi sähköjohdolla 63-vuotiaan sisarensa kuoliaaksi ja kertoi poliiseille siskon pyytäneen sitä. Sisar oli kuulemma väsynyt perheen 96-vuotiaan dementikkoäidin hoitamiseen.

Sosiaaliset surmat eivät ole aina selkeitä tapauksia. Sisäänpäin lämpiävä yhteiskunta luo paineita, joita länsimaalaisen on joskus vaikea ymmärtää.

Vaikka suurin osa rikoksista tehdään japanilaisten toimesta, yleinen mielipide on se, että ulkomaalaiset ovat pahin rikollisuutta aiheuttava tekijä maassa. Rikollisten kansalaisuus mainitaan aina, jos on pientäkin epäilystä siitä, että kyseessä saattaisi olla vaikkapa kiinalainen kelmi. Lisääntyvästä rikollisuudesta syytetään siitäkin ulkomaita.

Yakuza elää yhä ja hoitelee leijonanosan seksi- ja huumebisneksestä. Yakuzoja myös pidätetään ja tuomitaan, mutta yakuzan ja viranomaisten suhteet ovat usein niin monisyiset, että rikoksia selvitellään pitkälti maan alla tai katsotaan sormien läpi.