Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Matti Kohonen
Ranskassa valmistaudutaan shokkiterapiaan.
Maailman ajautuessa kriisiin vain aurinkokuninkaat paistattelevat kriisien keskellä. Nicolas Sarkozyn presidenttiyden merkittävimmät saavutukset ovat ulkomaisilla sotatantereilla sekä kansainvälisissä kriisikokouksissa.
Kuninkaallinen presidentinkausi lähti varsinaisesti liikkeelle Georgian sodan sytyttyä. Tällöin humanitääriseen väliintuloon vankasti uskova Medecins Sans Frontieres -järjestön perustaja, nyttemmin Ranskan ulkoministeri, Bernard Kouchner lähetettiin välittäjäksi muiden väliintulijoiden joukkoon; niitä Kaukasuksella riittää molemmin puolin.
Sarkozyn hovin ansaittuaan kannuksensa Kaukasukselta nousi Atlantin takaa seuraava kriisi nimeltään Lehman Brothers. Finanssikriisin puhjettua Sarkozyn itse nimittämä Washingtonin vasalli, IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn, toteutti tunnollisesti Sarkozyn käskyjä kerätessään finanssialan taitureita yhteiseen veronmaksajien kustantamaan synninpäästöön.
Eiffel-tornikin valaistiin siniseksi Ranskan EU-puheenjohtajuuden ajaksi. Niin osoitettiin maailmalle (Arevan ydinreaktoreiden näyttävällä sponsoroinnilla päivälehdissä), että kyllä Ranskakin on ydinasevaltio ja pystyy turvaamaan omat energiatarpeensakin – sekä hieman ylimääräistäkin sähköä monumenttien valaisemiseen – omista ydinvoimaloistaan.
Ranska pääsikin paistattelemaan suurvallan elkein viimeiset kuusi kuukautta muiden G8-maiden ollessa valtatyhjiössä tai kriisissä – Yhdysvaltain odotellessa uutta presidenttiään ja Britannian menetettyä taloudellisen asemansa maan ajautuessa yhä syvempään finanssikriisiin ja sitä kautta lamaan.
Ulkomaankomennukseltaan palatessaan Sarkozylla on kuitenkin edessään sisäpolitiikan haasteita. Barrikadeilla odottavat Ranskan yleisradion työntekijät, jotka vastustavat keskusjohtoista medialakia, sekä supistuksia pelkäävät opettajat sekä postityöläiset. Jos finanssikriisin johdosta työpaikkoja menetetään samaan tahtiin jatkossakin, ainakin autoliiton työntekijät liittynevät joukkoon.
Lakkojen kevättä odotellessa Sarkozy varmaan pohtii omaa tulevaisuuttaan. Kuninkaallisena presidenttinä ja suoran vallan käyttäjänä hän varmaan hoitaa kotimaata samalla tavalla kuin ulkomaisiakin kriisejä: vaikeuksien edessä tulevaisuuden kuvia polarisoiden.
Tätä odotellessa Sarkozy ilmoitti lopettavansa tutkintotuomarin viran (juge d’instruction), joka huolehtii siitä, ettei presidentti itse puuttuisi valtionsyyttäjän tutkimuksiin. Keskittämällä valtaa omiin käsiinsä Sarkozy seuraa Euroopan muita karismaattisia ”uudistajia” kuten Tony Blairia, joka lopetti käskyllään British Aerospacen tutkinnan.
Näinhän muutkin ”reformit” ajetaan läpi, osoittamalla että vaihtoehtoja shokkiterapiaan (käyttäen Naomi Klein terminologiaa) ei ole kun sopeuttaminen on pakonomaista. Ranskan valmistautuessa shokkiin, tai paremminkin masinoituun shokkiin, on melko varmaa, että finanssikriisiä tullaan käyttämään ”reformien” läpiviemiseksi.
Mitä vaihtoehtoja sitten voisi kuvitella? Yleisradio voisi ainakin saada itsenäisyyden takaisin parhaiten seuraamalla itsenäisen säätiön mallia kuten BBC, jossa nimitykset eivät ole ministeriön alaisia. Opetuslaitoksessakin tulisi valtaa delegoida kunnille sekä muille alueellisille viranomaisille.
Ranska ehkä äänesti Sarkozyn valtaan hänen luvattuaan toimia kompuroivan julkisen hallinnon uudistamiseksi. Thatcherin oppikirjaa seuraamalla Ranskassa tuskin kuitenkaan saisi aikaan muuta kuin lamauttavan yleislakon. Tätä odotellessa on parasta jo ruveta maalaamaan banderolleja – sekä valmistelemaan todellisia vaihtoehtoja.
