Natsismi ei ole diagnoosi

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Veli Itäläinen

Kuka tappoi Stanislav Markelovin ja Anastasia Baburovan?

Venäjä on salaliittoteorioiden luvattu maa. Viime viikolla oikeusistuntoon tuotiin kaksi natsia, Nikita Tihonov ja Jevgenia Hasis, joita epäillään ihmisoikeusasianajaja Stanislav Markelovin ja Novaja Gazetan toimittajan Anastasia Baburovan murhista. Silloin päätettiin vasta tutkintavankeudesta, mutta salaliittoteorioiden mylly lähti jo pyörimään.

Eniten huhumyllyyn vettä heittävät maahanmuuttokriitiset bloggajat, jotka ovat kovasti huolissaan natsitoveriensa ihmisoikeuksista. He parkuvat nyt ”uudesta Guantanamosta”, vaikka tuskin heillä oli mitään vanhaakaan vastaan. Jotkut oikeat ihmisoikeusaktivistit menivät halpaan, mutta huput syytettyjen päässä ovat kuitenkin heidän ja tutkinnan yhteinen etu.

Jos todistajat näkevät syytettyjen naamat televisiosta, he tunnistavat syytetyt murhaajaksi siitä huolimatta, että heidän muistikuvansa tapahtumista olisivat oikeasti hatarat.

Oma oletukseni on, että tutkijat löysivät oikeat henkilöt, vaikkakaan eivät välttämättä kaikkia. Oletan myös, että Nikita Tihonov ei ollut pelkästään murhan toimeenpanija vaan myös sen suunnittelija. Kaikista puutteistaan huolimatta Venäjän oikeuslaitos on todennäköisesti pätevämpi päättämään epäiltyjen syyllisyydestä kuin minä – mutta oman oletukseni voin kyllä tässä perustella.

Luoti päähän keskellä kaupunkia ei ole ensi kertaa tositoimissa olevan teinin hapuilua. Antifasisti Stanislav Korepanovin puolivahingossa kuoliaaksi maaliskuussa 2007 Iževskissä nuijineet Andrei Fazlijev ja Kiril Vahrušev saivat kovat 13 vuoden tuomiot. On selvää, että heillä ei ollut edes varaa kunnon asianajajaan.

Myös Ilja Borodaenkon puolivahingossa protestileirillä Angarskissa kesällä 2007 tappaneilla natseilla saattoi olla vaikutusvaltaisia suojelijoita siitä päätellen, että poliisi otti heidät kiinni samana yönä ennen iskua, mutta päästi saman tien menemään.

Tykinruoka ei ollut mahdollisille suojelijoille niin arvokasta, että heistä olisi huolehdittu enää esitutkintavankeuden aikana. Nuoria natseja kidutettiin niin raa’asti, että ainakin yksi yritti itsemurhaa.

Nikita Tihonov ei kuitenkaan kuulu tähän sarjaan. Hän teki virheitä vähän, ja hänen asianajajansa selvästi osaa työnsä, eivätkä sellaiset asianajajat ole Venäjällä mitään ilmaisia. Kaikki, mitä Tihonov on sanonut tai tehnyt pidätyksen jälkeen, on hyvin harkittuja askeleita hänen tuomionsa minimoimiseksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Laittomien ampuma-aseiden hankkiminen Venäjällä ei ole lasten leikkiä siinä missä veitsiä, tyrmäyspyssyjä, teleskooppipamppuja ja pippurikaasua voi hankkia miltei joka kadulta. Näin ollen hän, joka ottaa kaikki riskit, mitä laittomien ampuma-aseiden hankkiminen vaatii, kuuluu ihmisryhmään, joka tekee kaikkensa ettei joutuisi likaamaan käsiään ja vaatteitaan työtä tehdessä. Hän kuuluu intellektuaaleihin.

Ja Tihonov kuuluu kiistatta natsien älymystöön. Tästä voi vakuuttua heti avaamalla Russki Obraz-lehden, jonka Tihonov perusti vuosikymmenen taitteessa Ilja Gorjatševin kanssa, jonka kanssa hän opiskeli historiaa Venäjän arvostetummassa historiallisessa tiedekunnassa Moskovan valtionyliopistossa.

Russki Obraz-lehdestä et löydä teorioita Siionin viisaiden salaliitoista, vapaamuurareista etkä Pekka Siitoin-henkistä vaatefetisismiä puhumattakaan muumipeikkojen hirttämisestä. Venäjän obraz-sanalla on monia merkityksiä.

Esimerkiksi ”Obraz žizn” tarkoittaa elämäntapaa, mutta se voi tarkoittaa myös kuvaa, muotoa, luonnetta, imagoa, hahmoa tai ikonia. Ja ennen kaikkea Obraz on erään serbialaisen nationalistisen järjestön nimi.

Lehden ideologinen pohja olikin serbinationalismin tukeminen, mikä oli looginen valinta. Balkanin sodat osoittivat etnisten puhdistusten olevan ajankohtaisia myös tämän päivän Euroopassa. Samaa mallia oli luontevaa ajaa myös monikansalliselle Venäjälle. Nykyäänhän Kosovan skenaario on päämörkö kaikille Euroopan maahanmuuttokriitikoille, tässä suhteessa Russki Obraz oli jopa edellä aikaansa.

Gorjatšev ja Tihonov eivät ehkä olleet ihan Alain de Benoist ja Julius Evola, mutta he kykenivät luomaan venäläiselle äärioikeistolle uuden, uskottavamman imagon. Russki Obraz-lehden levikki ei ollut suuri, ehkä 500 kappaletta, mutta älyllisyytensä takia se oli vaikutusvaltainen ja pian sen ympärille ryhmittyivät myös Venäjän vaikutusvaltaisimman White Power-rockyhtyeen, Kolovratin eli hakaristin fanit.

Kolovratin johtaja Denis Gerasimov muuten soitti kauan sitten vähän aikaa myös Skygrain-yhtyeessä, joka aloitti täysin vastakkaisen liikkeen. Skygrain ei ollut Venäjän ensimmäinen straightedge-yhtye, se oli vuodesta 1993 Volžkissa perustettu Koleso Dharmy, joka nykyään vaikuttaa Tampereella nimellä Wheel of Dharma . Mutta Skygrain alkoi ensimmäisenä soittaa amerikkalaistyylista hardcorea antifasistisella sanomalla Moskovassa, joten se on Moskovan nykyisen antifasistisen alakulttuurin perustaja (nykyään Skygrainin laulaja Kiril ”Student” vaikuttaa yhtyeessä Argument 5.45.

Gerasimov kuitenkin värvättiin armeijaan. Tarinan mukaan hän joutui Tšetšeniaan, sai tärskyn päähänsä ja palasi natsina. Juuri Gerasimovin Kolovratin konsertin Ilja Gorjatšev järjesti 4.11. Bolotnajan aukiolla kivenheiton päässä Kremlissä, tämä oli varmaankin yhtyeen ensimmäinen laillinen konsertti Venäjällä vuosikymmeneen – ja Russki Obrazin valitseman huolellisen taktiikan tulosta.

Venäjän äärioikeistossa käydään jatkuvaa kamppailua hegemoniasta, ja Russki Obraz on tällä hetkellä nousussa muiden ryhmien kustannuksella. Se ei pyri irtisanoutumaan natsi-skinheadeista samalla tavalla kuin maltillisempaan imagoon pyrkivä Liike laitonta siirtolaisuutta vastaan (DPNI).

Se on myös onnistunut luomaan hyvät suhteet moniin vaikuttajiin, esimerkiksi hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen kansanedustajaan Maksim Mištšenkoon, joka on tavallinen vieras Russki Obrazin tilaisuuksissa. Saa nähdä, onnistuuko Gorjatševin hätäinen irtiotto julkisuudessa vanhaan ystäväänsä pelastamaan Russki Obrazin aseman vallanpitäjien luottonatseina.

DPNI:n entisen johtajan Aleksander Potkinin mukaan Tihonov työskenteli nykyisen duuman puheenjohtajan ja Yhtenäinen Venäjä -puolueen Boris Gryzlovin speechwriterinä eli puheiden kirjoittajana tämän toimiessa sisäministeriön johtajana 2001–2003.

Tämän Yhtenäinen Venäjä tietysti heti kielsi, mikä ei ole yllättävää koska Gryzlov on todennäköisesti Putinin ja Medvedevin jälkeen Venäjän kolmanneksi vaikutusvaltaisin poliitikko. Joka tapauksessa Tihonov oli poliittisen median ammattilainen, jonka suhteet ja taidot varmasti olivat merkittävässä osassa Russki Obrazin kehittämisessä pienlehdestä johtavaksi Venäjän äärioikeiston brändiksi.

Miksi Tihonov hylkäsi lupaavan natsi-intellektuellin uran, katosi ensin maan alle ja nyt todennäköisesti vankilaan seuraavaksi pariksi vuosikymmeneksi?

Tämän selittämiseksi pitää palata yli kolme vuotta ajassa taaksepäin, huhtikuun 16. päivään 2006. Tuolloin viittä päivää alle 20-vuotias antifasisti Aleksander Rjuhin murhattiin puukoniskulla hänen kävellessään hardcore-punk konserttiin. Parin kuukauden päästä otettiin kiinni kolme teininatsia, joista yksi oli käyttänyt matkakorttiaan samoihin aikoihin murhapaikan läheisellä metroasemalla, ja tunnustukset irtosivat pian. Itse murhaaja, Aleksander Parinov, ehti kuitenkin kadota maan alle.

Poliiseille tämä olisi riittänyt, puoliksi selvitetyt rikokset kun eivät näytä hyvältä tilastoissa. Stanislav Markelovin päättäväisyyden takia poliisin oli kuitenkin pakko etsintäkuuluttaa myös Tihonov, joka kaikesta päätellen oli aktion pääorganisoija.

Mitä oikein tapahtui tuona huhtikuun päivänä? En suoraan sanoen usko, että Tihonov suunnitteli kenenkään tappamista. Parinov arvatenkin toimi omin lupineen. Jos haluat tappaa jonkun, ei ole kovin fiksua ottaa mukaan kolmea kokematonta teiniä, jotka todennäköisesti mokaavat tavalla tai toisella.

Tietysti ennen tuota päivää Moskovan natsi-skenessä vallitsi kaikkivoipaisuuden ilmapiiri. Jo vuosikausia pieni piiri oli murhannut kymmeniä ulkomaalaisia Moskovassa vuosittain. Tihonovin ja Parinovin ystäväpiirissä oli normaalia murhata ja päästä kuin koira veräjästä.

Tästä huolimatta uskon, että Tihonov joutui maan alle vastoin omia suunnitelmiaan, eikä niinkään poliisin kuin Stanislav Markelovin yritteliäisyyden takia.

Fiksuna kaverina Tihonov kuitenkin orientoitui nopeasti uudelleen, alkoi keräämään aseita ja kaikkea muuta mitä maanalainen solu tarvitsi.

En usko, että Markelov oli ensimmäinen eikä viimeinen, jonka hän tappoi viimeisen kolmen vuoden aikana. Tekotavan puolesta selvä kandidaatti Tihonovin ansioiksi on oikeudenkäyntiin 3. syyskuuta matkalla olleen Rasip Halulovin murha, kaukasialaista opiskelijaa, jota syytettiin natsiaktivistien pieksemisestä ja puukottamisesta metrossa (media nimitti tämän ryhmän ”mustiksi haukoiksi”, vaikka he eivät ilmeisesti koskaan itseään näin kutsuneet).

On väitetty, että Tihonov jäi kiinni siksi, että viranomaisista riippumattomat harrastelijat olivat murtaneet Jevgenia Hasisin kirjeenvaihdon Venäjän facebook-kopiossa, vkontaktessa.

Oli loogista, että Tihonov jäi kiinni toisen virheen takia – itse hän oli todennäköisesti tarpeeksi fiksu ollakseen mokaamatta tuolla tavalla. Tämä on kuitenkin maanalaisen elämäntavan haittapuolia: kun kontaktit ulkomaailmaan ovat rajoitetut, ei ole paljoa valinnanvaraa sen suhteen kenen kanssa voi toimia.

Salamurhan toteuttaminen täysin omin avuin on vaikeaa, koska ampuja ei saa näyttää kasvojaan mutta tiedustelijan on lähes mahdotonta peittää ne huomaamattomasti.

Venäjän valtamedia on spekuloinut paljon Jevgenia Hasisin kansalaisuudella – hänen sukunimensähän on juutalainen. Natsien monikansallisuuden ei kuitenkaan enää pitäisi yllättää ketään. Jo mainitut Stas Korepanovin tappajat olivat tataarisuvuista.

Hiljattain lyhyeksi ajaksi vankilaan tuomitiin Maksim Martsinkevitš, joka perusti Format 18-videokollektiivin. Se levitti netissä suuren suosion saavuttaneita videoita, joissa raa’asti pahoinpideltiin maahanmuuttajia. Martsinkevitš itse on puolalaista sukujuurta.

Kirovissa vuonna 2003 tadžikkimiehen kuoliaaksi pahoinpidellyt natsi Roman Ragimov oli taas azerbaidžanilainen. Alkuvuodesta Moskovassa vangitun aseistetun uuspakanaryhmän jäsenen, Volgogradissa raa-asti azerbaidžanilainen miehen murhanneen ja Moskovassa pommeja muun muassa moskeijassa ja McDonald’s ravintolassa räjäytelleen David Bašelutskovin isä oli armenialainen.

Hiljattain vangitun “valkoiset sudet”-ryhmän, jota syytetään 11 murhasta ja yhdestä murhan yrityksestä, johtaja Aleksei Džavahišvili on georgialainen. Venäjän ahkerimman maahanmuuttokriittisen sarjamurhaajan, moskovalaisen Artur Rynon, joka taannoin tuomittiin 20 murhasta ja 12 tapon yrityksestä, isä on tšuktši.

Jevgenia Hasis ei myöskään ole ensimmäinen juutalainen maanalaisten natsiryhmien riveissä. Moskovalaisessa synagoogassa yhdeksää henkeä puukolla havoittanut natsi Aleksander Koptsev on joidenkin tietojen mukaan juutalainen. Varmasti juutalainen oli pietarilaisen Borovikovin jengin jäsen Rostislav Gofman, joka tosin teloitettiin ryhmän sisäisen puhdistuksen yhteydessä. Yhteensä Borovikovin ryhmän tilillä on ainakin kuusi murhaa.

Natsien monikansallisuus ei myöskään ole puhtaasti venäläinen ilmiö. Ruotsin ehkä kuuluisimman uusnatsin Jackie Arklövin äiti oli liberialainen, eikä ilmiö ole vieras myöskään Suomen natsipiireissä.

Lehtitietojen mukaan Jevgenia Hasis oli alkoholisti-yksinhuoltajaäidin kasvattama, joten epäonnistuneen isäsuhteen vaikutuksella voi spekuloida sekä hänen kuten monen muunkin yllämainitun natsin kohdalla. Tämä kuitenkin vie sivuteille, koska natsismi ei ole mikään diagnoosi – mielisairaat eivät murhaa sillä harkinnalla ja järjestelmällisyydellä, millä natsit murhaavat.

Samanlaista aliarviointia on mielestäni myös termi ”uusnatsi”, vaikka tämän päivän äärioikeistolaisilla on vielä laajempi kirjo erilaisia ideoita kuin 1930-luvulla, ideologian ydin on pysynyt samana.

Nämä ihmiset eivät ole mitään naurettaviin uniformuihin pukeutuvia harmittomia pellejä, he ovat jo moninkertaisesti ansainneet tulla kutsutuksi sillä nimellä, jolla kutsutaan heidän esikuviaan.

Kommentoi Facebookissa
Veli Itäläinen