Teksti Kristiina Koivunen

Teetä, kauneutta ja hyviä naapureita.

Elämä Kalarin opiskelija-asuntolassa on asettunut jokapäiväiseen uomaansa. Päivät soljuvat eteenpäain saman kaltaisina. Asuntolan ainoana ulkomaalaisena asukkaana olen huippusuosittu, ja kaikki ovat innokkaita auttamaan minua käytännön asioissa.

Iltaisin istun usein eräässä toisen kerroksen huoneessa juomassa teetä. Kolmen hengen huoneessa asuu seitsemän tyttöä. Psykologiaa opiskeleva tomera Berfin suhtautuu minuun huolehtivasti, olenhan töissä psykologian laitoksella. Hän on huoneen äitihahmo, jonka laatiman työlistan mukaan kollektiivi toimii.

Berfin adoptoi minut tähän ryhmään jäseneksi mielipidettäni kysymättä. Kun kävelen heidän kerroksensa käytävällä vaikka viemässä ruokaa jääkaappiin – oma jääkaappini on rikki – huoneesta kuuluu: ”Come in! Sit down!” Berfinin englannin kielen taito kehittyy nopeasti, paria viikkoa sitten hän ei sanonut sanaakaan englanniksi. Irakin kouluissa englannin opiskelu tarkoittaa kieliopin pänttäämistä ja latinaisten aakkosten opettelua.

Kun keittiössäni ei ollut vielä kaasua eikä vedenkeitintä voinut käyttää sähkökatkojen takia, Berfin toi minulle joka aamu mukillisen teetä.

Eräänä päivänä lokakuun lopussa Kalariin saapuu satelliittitelevisio Kurdistan TV:n kuvausryhmä tekemään ohjelmaa kurdien kansanmurhasta Anfalista. Myös minua haastatellaan ohjelmaan, koska kirjoitan aiheesta kirjaa. Koska ulkonäkö on kurdeille tosi tärkeää, pyydän tytöiltä, että joku auttaisi minua meikkaamisessa kuvauspäivän aamuna. Kiireessä hoidan sen kuitenkin itse. Illalla olen tosi väsynyt. Kukaan tytöistä ei kysy haastattelusta tai ohjelman kuvaamisesta, heitä kiinnostaa vain se, kuka meikkasi minut. Kukaan ei näytä uskovan, että selviytyisin asiasta itse.

Punaiseksi hennatut hiukseni ärsyttävät kurdeja. Saan sekä naisilta että miehiltä neuvoja vaihtaa hiusten väriä, jotta näyttäisin nuoremmalta. Berfinin huonetoveri Sara kertoo, että on myös mustaa hennaa. Käydessään kotona Sulaymaniassa hän ostaa sitä minulle basaarista.

Sara ja Sonya käsittelevät hiukseni, ja lopputulos on niin järisyttävä, että jokainen Suomen gootti olisi siitä kateellinen. Suomalainen kampaajani on aiemmin kieltänyt minua värjäämästä hiuksiani mustiksi, koska kontrasti kalpealle suomalaiselle iholle (joka pysyy täälläkin kalpeana kun aurinkorasvan suojakerroin on 30) on liian raju. Tytöt onnittelevat minua upeasta lopputuloksesta, minä pohdin kauanko värin haalistuminen kestää. Sara ja Sonya kertovat ylpeinä, että kaikki asuntolan asukkaat tietävät, ketkä ovat värjänneet hiukseni.