Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Siru Valleala
Rusetti päälle! Tokion-kirjeenvaihtaja esittäytyy.
Otsikosta huolimatta en aio haukkua Koreaa, vaikka monet japanilaiset niin tekevätkin. Se johtuu siitä, että korealaiset ovat vähän hitaita antamaan anteeksi. Japanilainen ystäväni paheksui sitä, että korealaisten koulujen historian oppikirjoissa kerrotaan japanilaisten hirmuteoista Japanin vallan aikaan. Hämmentävää, että historia paljastetaan herkille lapsukaisille, kun taas Japanissa toimitaan terveellisemmällä tavalla: historiankirjoja on siistitty pahimmasta hurmeesta, paukkeesta ja raiskauksesta – ja muutamissa rohkeimmissa opuksissa Japanin toimia jopa vähätellään.
Tästä johtuen ihan kaikille nuorille japanilaisille ei ole täysin selvää, kuinka oma maa miehitysten aikaan toimikaan. Ja toisaalta, vaikka olisikin, on se aika jo kuollut ja kuopattu, hyväksytty ja sitten unohdettu, sillä japanilainen mieli ei vello menneessä. Japanilaisista on kummallista ja ärsyttävää, että korealaiset (sekä kiinalaiset ja taiwanilaiset) jaksavat vieläkin vaatia anteeksipyyntöjä ja rahallisia korvauksia kaltoin kohtelemisesta ja piittaavat siitä, missä pyhäkössä kukakin valtion virkamies vierailee. Unohtaisivat, juntit!
Tässä yhteydessä on mainittava, että mitä historiankirjoihin Pohjois-Koreassa tulee, ovat ne luvut aivan erikseen.
Mutta tätä aihetta en nyt käsittele tarkemmin. Sillä tarkoitus oli puhua toisenlaisesta roskasta. Ihan vain roskasta.
Kuten Alan Macfarlanen kiintoisassa teoksessa Japanin sydämessä (Atena 2008) kerrotaan, Japani on yksi maailman ristiriitaisimmista maista, ellei ristiriitaisin. Täällä itse ristiriitakin on ristiriitaista. Yleensä kaikilla asioilla on vähintään kaksi puolta, jotka useimmiten tuntuvat täysin vastakkaisilta. Tässä blogissa aion ottaa esille näitä pohdintaa herättäviä ristiriitaisia ristiriitoja.
Tänään vastakkaisia voimia edustavat äärimmäisen taidokas paketointikulttuuri, joka kulutusvimman vaikutuksesta muuttuu äärimmäisen tainnuttavaksi pakkauskulttuuriksi sekä yltiötehokas, toisinaan raivostuttava, roskienkierrätyssysteemi.
Alkuaikoina Japanissa en ymmärtänyt myyjän kysymystä kassalla ja sain uudet sisätossuni paketoituina vaaleanpunaiseen muoviin ja rusetti päälle. Ostos kuin ostos pakataan kaupassa kassiin, joka teipataan kiinni. Jos shoppailee enemmän, kuten väkisin joutuu tekemään muuttaessaan uuteen maahan, saattaa palata kotiin kymmenen kassin kera. Tuntuu törkeältä sanoa ei innokkaalle myyjälle, joka häärää teippeineen, naruineen ja niitteineen kiinnittämässä isoon muovikassiin isoa muovikahvaa kantamisen helpottamiseksi. Etenkin kun tietää, että japanilaiset rakastavat paketoimista, koristelua ja kaunistelua – paketin kuori kertoo yleensä lahjan antajasta ja lahjan tarkoituksesta enemmän kuin itse sisältö.
Sitten sitä ollaan kotona muovi-, paperi-, naru-, niitti- ja kahvavuoren keskellä ja ryhdytään lajittelemaan. Omalla seudullamme Tokiota roskat jaetaan kierrätettäviin muoveihin, palaviin jätteisiin (myös biojäte), palamattomiin (sekametalli, kemikaalit, keramiikka), papereihin, pahveihin, maitopurkkeihin, styroksiin, muovipulloihin, lasipulloihin, tölkkeihin, isoihin roskiin ja vaarallisiin roskiin. Vähintään. Yokohamassa, Tokion naapurikaupungissa, käytössä on 27-sivuinen roskienlajitteluohjekirja, joka sisältää yksityiskohtaiset neuvot 518:lle eri roskalle. Ja me Suomessa olemme tehokkaita kierrättäjiä?
Roskien lajittelu on kunniakysymys. Tietyt roskat viedään ulos vain tiettynä päivänä. Jos hommaa ei hallitse, on vähän yksinkertainen. Naapurit vakoilevat toisiaan. Yleensä jokaisessa talokunnassa on obaasan, isoäiti, joka vahtaa silmä kovana väärien roskien ilmaantumista talon nurkalle vääränä päivänä. Jos talokunnassa asuu ulkomaalaisia, syy sysätään usein heidän niskoilleen. Mekin olemme saaneet ovellemme takaisin tuotuina joidenkin muiden jätteet – vaikka olemme uskollisesti tavanneet ohjekirjaa ja solmineet rusetteja.
Roskien lajittelukin nimittäin muodostuu toisinaan pakkaustaiteeksi. Paperit, lehdet ja pahvit pitää erotella omiksi kasoikseen, jotka nyöritetään narulla kiinni. Ilta jos toinenkin on kulunut pinotessa ja paketoidessa. Ja rusetti päälle!
Kaikki eivät silti jaksa, osaa tai tahdo. Yokohamassakin uusien lajitteluohjeiden jälkeen alkoi kauppojen ja puistojen yleisiin roskiksiin ilmaantua yön hämärissä salaperäisiä sekajätepusseja. Toiset jemmaavat jätettä kotiinsa kuukausikaupalla, kun eivät osaa tai ehdi alkaa lajittelutyöhön. Kerran mokattuaan eräs pariskunta häpeää viedä roskiaan talon nurkalle, joten aviomies kuskaa pussin töihin mukanaan. Mokia varten on jopa pestattu niin kutsuttuja roskavahteja, jotka partioivat kaduilla tutkimassa roskapussien sisältöjä ja huomauttelemassa virheistä. Heti, kun roskansa vie ulos ovestaan, pussukasta tulee julkista riistaa. Äläkä yritäkään viedä roskia salaa ja yöllä! Roskapussin saa viedä ainoastaan kello aamuviiden ja -kahdeksan välillä.
Japanilaiset eivät tunnu näkevän yhteyttä pakkaus-, kertakäyttö- ja krääsäkulttuurin sekä kierrätysasioiden monimutkaisuuden välillä. Ostosten kääriminen huolella ja säästelemättä kuuluu asiaan. Kierrätys kuuluu asiaan. Mutta ympäristön suojelu ei oikeastaan kuulu. Kyse on ennemminkin Sääntöjen noudattamisesta, asioiden tekemisestä Oikein. Kyse on yhteisön laeista ja omasta paikasta osana järjestelmää.
Siihen yhteisöön ja järjestelmään ulkomaalaisen – ulkopuolisen – ei ole helppo päästä. Ei, vaikka tietäisi, että oikeaoppisesti puutarhan jäterisut tulee katkoa 80 senttimetrin pätkiksi ja sitoa 80×30 senttimetrin nipuiksi, jotka eivät saa painaa yli 10kg. Ja harjata syksyn lehdistä liat pois ennen niiden laittamista läpinäkyvään roskapussiin, joita kerralla saa jättää vain kaksi kappaletta.
