Kelvollisuus on velvollisuus

Teksti Siru Valleala

Japanilainen ei villiinny – paitsi kirsikankukkien aikaan.

Japanissa on parhaillaan menossa parin viikon vappu. Luonnon suurina ihailijoina tokiolaiset ovat jo viikkokausia vahdanneet silmuja puissa ja seuranneet ahkerasti uutisten ennustuksia. Ja viimein ne ovat täällä ja täydessä hehkussaan: kirsikankukat.

Ongelmana enää on se, että ihminen pystyy olemaan vain yhdessä paikassa kerrallaan. Kun kutsuja hanamiin, kirsikankukkapiknikille, satelee niin töistä, kavereilta kuin tutuiltakin, voi olla hankala päättää, minne mennä. Kun kohteliaisuusnormit määräisivät, että kaikkialle pitäisi.

Japanilaiset sosiaalisuussäännöt ovat länsimaalaiselle vaikeasti avautuvia. Ulkomaalainen Tokiossa ei useinkaan joudu kovin hankaliin tilanteisiin, sillä gaijineita ymmärretään: ulkopuoliset ja vieraat nyt vain ovat tietämättömiä moukkia. Jos sen sijaan on naimisissa japanilaisen kanssa tai työskentelee japanilaisyrityksessä, voi joutua pahemman kerran tukkanuottasille käsitteen giri, velvollisuus, kanssa. Giri tarkoittaa kiitollisuudenvelkaa ja vastapalveluksen pakkoa.

Ajatellaan tilanne, jossa aviomies ja vaimo asuvat yhdessä aviomiehen vanhan äidin kanssa. Äiti tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa. Vaimo kuulee, että hänen oma äitinsä toisessa kaupungissa on sairastunut. Girin mukaan tilanne menee näin: aviomies ehdottaa vaimolleen, että tämä lähtee hoitamaan omaa äitiään (vaikka hän haluaisi vaimon jäävän). Vaimo kieltäytyy (vaikka tahtoisi lähteä). Vaimo on nyt lojaali uudelle perheelleen.

Giri vaikuttaa myös moraalisiin valintoihin. Ravintolan konkarityöntekijä ei girin vuoksi vaihda työpaikkaansa, vaikka saisi muualta houkuttelevan tarjouksen ja paremman palkan. Ystävä, joka on lainannut toiselta rahaa, maksaa lainansa takaisin moninkertaisena itse rikastuttuaan. Työntekijä, joka tahtoo irtisanoutua, ei irtisanoudukaan, jos työnantaja niin toivoo. Vaikka inhoaisi työtään – ja työnantajaansa.

Mafiakuvioissa girillä on oma merkityksensä. Yleensä giri tarkoittaa lojaliteettirikkeestä johtuvaa anteeksipyyntöä tai rangaistusta. Tyypillisin toimenpide on yubitsume, pikkusormen ensimmäisen nivelen leikkaaminen irti. Yubitsume-rangaistuksen tarkoituksena on heikentää miekkakättä, sillä yakuza ei enää voi tarttua yhtä tukevasti aseeseensa.

Giri on peräisin Edo-kauden kauppiaiden bisnestavoista. Toinen saman ajan perimä on seken-tei, joka oli tuttu käsite soturien piirissä. Myös tämä näkemys elää yhä. Seken-tei liittyy sosiaaliseen hyväksyntään ja kasvojen menettämisen häpeään sosiaalisissa ympyröissä, kuten naapuruston kesken. Perheen omat arat asiat pyritään säilyttämään salaisuuksina, ja mahdolliset riitatilanteet, kuten avioeron sovittelu, ratkotaan asianosaisten kesken tiukasti seinien sisäpuolella.

Seken-tei aiheuttaa myös kilpailutilanteita, jos esimerkiksi perheen taloudelliset resurssit tuntuvat huonommilta kuin oman sosiaalisen yhteisön. On häpeällistä, ellei itse pysty samaan kuin muut. Jos nainen ei saa aviomiestä ennen 35 ikävuotta, hän saattaa muuttaa kauas lähiöön piiloon häpeämään. Jos toimii eri tavoin kuin sosiaalinen ryhmä vaatii, ei suinkaan ole rohkea edelläkävijä, vaan typerä ja kyvytön. Yhä tänäkin päivänä itsemurhia tehdään pelkästään siitä syystä, ettei kehdata enää kohdata naapuria.

Japanissa sosiaalinen normisto ylittää usein siis sekä lain kirjaimen että abstraktit käsitykset syyllisyydestä ja syyttömyydestä. Kohteliaisuus ja etiketti ovat tärkeämpiä kuin moraali ja laki. Sosiaaliset suhteet ovat tärkeämpiä kuin kognitiivinen totuus. Tunne on tärkeämpää kuin järki. On parempi olla kohtelias kuin kertoa totuus.

Tämä hienovarainen systeemi opetetaan japanilaisille pienestä pitäen myös kielen muodossa. Eri kohteliaisuustasojen myötä japanilainen asettaa sekä itsensä että tapaamansa henkilön tiettyyn luokkaan. Alatyylin, tavallaan slangin, epämuodollisen puhekielen ja kohteliaan tyylin oheen kuuluu vielä keigo-kieli, ylin kohteliaisuuden muoto, joka jakautuu kunnioittavaan sonkeigoon ja nöyrään kenjoogo-kieleen. Esimerkiksi verbi ”tehdä” on alatyylillä yaru, puhekielellä tuttujen kesken suru, peruskohteliaalla tyylillä shimasu, kunnioittavalla tyylillä nasaru ja nöyrällä tyylillä itasu.

Japani on häpeäkulttuuri, muttei suinkaan syntikulttuuri. Esimerkiksi furin, vieraissa käynti, on hyvin yleistä ja hiljaisesti hyväksyttyä. Asiaan tuntuu sisältyvän megalomaaninen ristiriita. Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka universaalia moraalikoodia rikottaisiinkin, merkityksellisempää on yhä se, mitä naapurit saavat tietää. Kaikki on okei, kunhan he eivät tiedä mitään.

Tokion häkellyttävän kauniit kirsikankukkaviikot ovat kuitenkin velvollisuudentuntoisille japanilaisille vapautumisen ja riemun aikaa. Kun on valinnut kutsujen joukosta kivoimmat eli pakollisimmat ja lahjonut muut kutsujat, ilo pääsee irti. Sake virtaa ja kevätlaulut raikaavat, serpentiini paukkuu, herkutellaan ja nauretaan koko porukalla.

Kirsikankukkapöllyissä pomollekin voi avautua ja unohtaa kelvollisuusvelvollisuudet. Ei avautumisesta mitään konkreettista hyötyä tosin ole. Kun paluu arkeen tapahtuu, humalassa hurjastelu on mennyttä elämää. Otetaan käyttöön jälleen giri ja seken-tei. Ollaan kuin ei oltaisikaan. Tai ollaan, kuin oltaisiin olematta kuin ei oltaisikaan!

Kommentoi Facebookissa
Route Couture
Migration Comics