Hevoskärryillä Hollantiin

Teksti Oona Juutinen

Kun mikään ei tunnu enää miltään ja muita hyvinvointivaltion kasvatin huolia.

Joululomalta palatessa tuli huristeltua bussilla useamman maan halki. Taival kesti reilun vuorokauden, mikä on varsin vähän vaikkapa lentäen taitettuun matkaan verrattuna, mutta silti pää ei ollut pysyä perässä paikanvaihdoksissa. Bussissa vaipuu omituiseen horteeseen, jossa aika ei kulu eikä ikkunan takana näkyvän maiseman muutoksiakaan jollakin tapaa rekisteröi. Perille päästyä tuntuu kuin olisi vain istunut paikoillaan jonkinlaisessa laatikossa tuntikausia, eikä kaaliin mitenkään uppoa että tässä sitä nyt ollaan taas, melkein mantereen toisella laidalla.

Olen vakuuttunut siitä, ettei ihmisen mielenterveydelle ole hyväksi matkustaa niin paljon ja niin helposti kuin me nykyään teemme. Aikavyöhykkeeltä toiselle siirtyminen on, kun sitä oikein alkaa ajatella, jokseenkin luonnotonta ja ainakin melkein minun käsityskykyni ulottumattomissa. En edes osaa kuvitella miltä mannertenvälisten lentojen täytyy tuntua. Että voi lähteä paikasta A, kuluttaa tuntikausia matkalla, ja sitten päätyä paikkaan B… jossa kello on vähemmän kuin se oli paikasta A lähtiessä? Tämän sisäistäminen vaatinee jonkinlaista abstraktia ajattelua, johon minulla ei ainakaan ole kykyä. Lienee paras pysytellä parin lähimmän aikavyöhykkeen sisällä, sillä pääkoppani on ylikuumentua pelkästä asian pohtimisesta.

Sitä paitsi liiasta matkustamisesta seuraa modernin maailman pahin tauti, maailmankansalaisen angsti. Kun pitäisi ja haluaisi olla kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Ruoho on kai aina vihreämpää maan rajojen toisella puolella, ja toisaalla tuntuu aina olevan enemmän meneillään, tutut toisessa maassa pitävät parempia bileitä ja tekevät muutenkin mielenkiintoisempia asioita. Ja aina tahtoisi olla muualla kuin missä on.

Olen vakuuttunut siitä, että nykyihmisillä on liikaa vaihtoehtoja, eikä se ole kenellekään hyväksi. Emme osaa enää tyytyä mihinkään pieneen ja simppeliin, vaan tahdomme lennähtää Pariisiin shoppailemaan viikonlopuksi, Budapestin underground-baareihin keikoille ja sitten jonnekin lämpimään sukeltamaan koralliriutoille. Koetamme saada kaiken, kaikki mahdolliset erilaiset paikat, ilmastot ja kokemukset. Mutta kun ei kaikkea voi saada! Eikä pidäkään! Meillä on kaikkea jo vähän liikaakin, jos minun mielipidettäni kysytään.

Sitä paitsi matkustamisesta lienee kadonnut se viehätys, jota oletan siinä entisaikoina olleen. Kun paikasta toiseen lennähtää noin vain, törmätään pian 2000-luvun levottomuuteen, jossa mikään ei enää tunnu oikein miltään, ja ihmisten on mentävä äärimmäisyydestä toiseen kiksinsä saadakseen. Se nyt vain on fakta, että helposti saatavilla olevat asiat eivät tunnu yhtä hienoilta kuin sellaiset joiden eteen pitää kärsiä ja kestää. Minä tahdon hevoskärrykyydit takaisin! Haluan, että naapuripitäjään pääsy on seikkailu ja vieras kylänraitti elämys!

Tai ehkä tahdon vain takaisin jonkinlaiseen nostalgisoituun entisaikaan, jota ei todellisuudessa koskaan ollut olemassakaan, tai joka ei ainakaan ollut aivan niin hienoa kuin nyt saattaisi kuvitella. Runsaudenpulasta ja asioiden liiasta helppoudesta valittaminen tuntuu jokseenkin kiittämättömältä touhulta, länsimaisen ihmisen erityisaseman mahdollistamaa sekin. Minäkään tuskin näitä tekstejä kirjoittaisin jos Hollantiin olisi aina pakko kulkea jalkapatikalla tai kehäraakin konin selässä. Tai ehkä kirjoittaisinkin, enemmän ja paremmin – olisi ainakin aiheita joista kertoa, kun matkan kohokohdat eivät olisi enää Eurolines-bussin vessan käyttökelvottomaksi jäätyminen kesken matkan tai eri maiden rajavartiopoliisien vittumaisuuden vertailu.

Pienet ovat pulmat länsimaisella ihmisellä.

Kommentoi Facebookissa
Oona Juutinen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.