Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kristiina Koivunen
Kirjoittaja muutti tyttöjen asuntolaan Irakiin.
Ei uskoisi, että tällaista paikkaa on olemassa. Mutta ehkä Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolella kaikki opiskelija-asuntolat ovat tällaisia: kotiintuloaika klo 17.30 eli silloin kun aurinko laskee. Vankilan, anteeksi asuntolan, ympäröi ulospäin kaartuva piikkilanka-aita. Vartija lukitsee oven ulkopuolelta paksulla kettingilla ja munalukolla. Myöhässä tulevien on soitettava asuntolan johtajalle ja kerrottava myöhästymisen syy, muuten heitä ei päästetä sisään.
Yliopiston kampuksella on öisin turvamiehiä kalashnikovien kanssa, heidän vartiokopistaan näkee koko alueen. Kuusikerroksiset asuntolarakennukset – toinen tytöille, toinen pojille – on valaistu ulkoapäin tehokkailla valonheittimillä, joten asiattomat kulkijat huomataan varmasti.
Kampus sijaitsee kaupungin ulkopuolella puuttomalla mäellä. Rakennusten ympärillä soraisessa maastossa on syviä kaivantoja. Niitä ei ole ruopattu kivikkoon sattumanvaraisesti: jokaisen rakennuksen ympärillä on valli, jonka yli ei pääse minkäänlaisella ajoneuvolla.
Kalarin kaupungin sijainti: Irakin Kurdistan, 200 km Bagdadista pohjoiseen.
Täällä ei pelätä murtovarkaita, vaan räjähteillä lastattuja kuorma-autoja, joiden ratissa on al-Qaidan edustaja.
Puoli vuotta sitten naapurikaupunki Khanaqeenissa, 40 kilometrin päässä, asiakas laukaisi räjähdevyönsä suositussa ravintolassa. Viisitoista ihmistä kuoli.
Olen asuntolan ensimmäinen asukas. Koska olen opettaja, saan pienen huoneiston, jossa on oma keittiö ja vessa. Opiskelijat asuvat kuuden hengen huoneissa, neljällä huoneella on yhteinen keittiö ja kylpyhuone. Kävin kerran yhteisvessassa, kun omassa kylpyhuoneessani ei ollut vettä kymmenen tuntia kestäneen sähkö- ja vesikatkon aikana. Siellä oli ämpärissa vettä – ja siinä kuollut hiiri. Sen jälkeen en ole avannut yhteisvessan ovea.
Ensimmäisen yön nukuin yksin lukkojen takana. Yön hiljaisuus oli ihanaa ja hiekka-aavikko hohti kuutamossa. Sen vörit vaihtelevat päivän mittaan: illalla auringon laskiessa erämaa on punertava, yöllä se näyttää hopeiselta. Haluaisin lahettää kuvia maisemasta, mutta internetyhteyden kapasiteetti ei riita Kalarissa kuvien lähettämiseen. Hyvä, että sain edes tämän kirjoituksen tulemaan Suomeen.
Internet on suurimmalle osalle Kalarin yliopiston neljästä tuhannesta opiskelijasta Irakin ulkopuoliseen maailmaan kuuluva käsittämätön asia. Useimmat heistä eivät osaa käyttää verkkoa.
