Jouluostoksilla

Henkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Emmi Kantti

Lahjaksi itse tehtyä tai yhteistä aikaa? Sen kun näkisi.

Paita liimaantuu selkään toppatakin alla ja mieleen nousee aggressiivisia ajatuksia kanssakuluttajia kohtaan. Ihan perusteetta, sillä olen tukalaan tilanteeseen yhtälailla osasyyllinen. Tuskin nuokaan kassajonossa tupeksijat erityisemmin jouluruuhkasta nauttivat. Päässä takoo kysymys: ”Miten tähän on taas jouduttu?”

Joka vuosi suunnittelen marraskuuhun saakka skippaavani jouluruuhkat ja säästäväni luonnonvaroja, mutta aina joulunalusviikoilla löydän itseni keskeltä kiihkeintä kulutusjuhlaa hankkimassa paketoitavaa perheelle ja ystäväpiirille.

Vaikka jo ensimmäisten jouluvalojen syttyessä alkaa mediassa kriittinen keskustelu joulun kulutuskeskeisyydestä, harvassa ovat ne, jotka onnistuisivat asettumaan kokonaan lahjahässäkän ulkopuolelle. Joululahjat osoittavat kulttuurin velvoittavan voiman: yksilön on hankala asettua yhteisen rituaalin ulkopuolelle. Kuten antropologit ovat osoittaneet, lahjanvaihto on aina kaksisuuntaista ja siinä on pelissä paitsi tavara, myös vaihtoon osallistujien kunnia.

Ei siis pelkoa, että ystäväni ja sukulaiseni hylkäisivät minua, vaikka en antaisikaan heille joululahjoja, mutta pelkäksi vastaanottajaksi jääminen olisi noloa.

Tietysti olisi tiedostavaa antaa lahjaksi palveluita, mutta kiitos globaalien ja tehokkaiden tuotantoketjujen, tavaran hankkiminen on kaikkein halvin tapa selvitä kunnialla lahjanvaihtorituaaleista. (Montako minuuttia hierontaa saa samalla hinnalla kuin paketin reilun kaupan teetä?). Itse tehty olisi toki aina kivaa, mutta koska käsityöt ja kokkaaminen eivät ole vahvinta osaamisaluettani, joten on olemassa riski, että saaja jopa loukkaantuisi DIY-lahjuksista. Tietysti voisi antaa ”enemmän yhteistä aikaa” kuten kulutuskriittinen kehotus kuuluu, mutta ainakin meidän perhepiirissä joulunpyhissäkin on jaksamista. Tuskin ilahtuisivat, jos ilmoittaisin lahjaksi jääväni loppiaiseen saakka.

Nähtävästi moni muukin on tullut samoihin päätelmiin. Ainakin käsityömyyjäisiä, joulumarkkinoita ja reilunkaupanpuoteja kiertäessä tulee vastaan tuttuja kasvoja – kaikilla hiki otsalla ja pinna kireällä: vielä olisi keksittävä jotain veljenpojalle, kummitädille ja tyttöystävän vanhemmille. Yhteen ääneen päivittelemme lahjatouhun hulluutta ja vannomme, että ainakaan ensi vuoden jouluna emme hanki yhtään lahjaa. Näkis vaan. Kassajonossa tavataan.

Kommentoi Facebookissa
emmi kantti