Minun tarinani
Michelle Obama
Yhdysvaltain 44. presidentin puolison Michelle Obaman ajatusmaailman keskeiset elementit ovat koti, uskonto ja isänmaa.
Teosta lukiessa ei voi olla pohtimatta millaisia arvoja on patavanhoillisen valkoihoisen teekutsuestablismentin edustajilla, jos radikaalin ja edistyksellisen demokraatin maineessa ollut Michelle Obama vaikuttaa Nancy Reaganin aatteelliselta perilliseltä.
Michelle Obamalla on rakastava puoliso ja kiltit lapset. Kaunis koti.
Kirkossa käyminen on koko perheelle tärkeää, omaan luottopastoriin on läheinen suhde, illalla rukoillaan. Hän on epätoivoinen, kun presidenttiehdokas Trumpia komppaava rujo some-maailma alkaa epäillä aviomiestä muslimiksi.
Michelle Obama on patriootti ja vakuuttelee, miten rakas Yhdysvaltain imperiumi hänelle on. Hänen silmänsä kostuvat kyynelistä, kun hän pääsee tapaamaan uhrautuvia sotilaita sairaalassa. Rammat sankarit yrittävät hoitohenkilökunnan painokkaista kielloista huolimatta vääntäytyä seisomaan, kun ylipäällikön rouva saapuu sairaalasängyn viereen.
Michelle Obama on painottanut, ettei Minun tarinani ole vaalikirja. Miksi ihmeessä hän sitten on kirjoittanut sen? Miksi me joudumme lukemaan tyhjänpäiväisiä jorinoita Valkoisen talon mukavasta henkilökunnasta, salaisen palvelun rajoittamasta arjesta ja kasvimaan hoitamisen tärkeydestä, jos tämä ei ole vaalikirja?
Missä ovat pohdinnat Nobelin rauhanpalkinnon oikeutuksesta sotia käyvälle presidentille, miksi Michelle Obaman mielestä Guantánamon vankilaa ei voitu sulkea ja miksi demokraattien ehdokas Bernie Sanders juonittiin aggressiivisesti ulos presidenttipelistä?
Ai niin, Michelle Obama kirjoittaa, ettei puutu miehensä työhön.
Tasa-arvon tavoittelu on todella ottanut takapakkia Yhdysvalloissa.
Michelle Obama: Minun tarinani
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Otava 2018, 510 s.
