”Bush romahdutti Amerikan & poliiseja on joka paikassa”, taiteilija Steve Vanoni perustelee, miksi haluaa muuttaa Suomeen. Äkkirikastunut kalifornialainen pisti hetkeksi Tampereen Hirvitalon ihan sekaisin.

”Olen tehnyt taidetta kolmivuotiaasta, ja se on ainut syy, miksi teen sitä yhä.”

Sacramentolainen renegadetaiteilija Steve Vanoni ampuu alastomia painijoita spagetilla ja väreillä itsetekemällään jylisevällä Pulssi Jet -tykillä Kalifornian outsider-areenoiden villeissä happeningeissä. Vanoni osallistuu art-car-skeneen tuunatuilla autoillaan, jotka ovat läpiväsättyjä, maalattuja kollaasikärryjä, joilla on kuitenkin ajolupa.

Esitykset ovat varsinaisia naamiopeijaisia, joihin Steve Vanoni maskeerautuu itsekin huolellisesti. Meksikolainen räikeä kuolemanhuumori ja amerikankitsch on niissä sisäkkäin maukkaana karnevalistisena truuttana.

Steve pitää hauskaa autoillaan myös Tallinnassa Non Grata -ryhmän kanssa. Komea naispoliisi oli kerran pysäyttänyt Steven riemuraudan ja sakottanut 200 dollarin edestä, koska ”hänellä oli auton katolle niitatussa istuimessa matkustaja ilman turvavyötä”.

Normaaliolossakin scifileffatähden näköisen Vanonin ”yes-yes-yes, right on” -heimohuudot kaikuivat heinäkuussa viikon ajan Tampereen Hirvitalolla. Hän innosti pirkkalaisia ITE-taiteilun riemuihin roskataidetyöpajassa.

Performanssi-illassa Vanoni säesti haitarillaan Roi Vaaraa, joka työnsi päänsä maan sisään kurkistaakseen undergroundin tilaa.

Steve Vanoni on elänyt ikänsä Sacramenton taiteilijayhteisöissä hylätyissä tavarataloissa ja pitänyt outsider-galleriaa. Työskenneltyään ammatikseen kehitysvammaisten kanssa hän tutustui enemmän outsider-taiteeseen.

Hänen ystävänsä oli saanut haltuunsa mielisairaalassa kuolleen mexikolaisen Martin Ramirezin 16 piirrosta. Sattumalta säästyneet teokset nousivat outsider-taiteen pörssissä lähes miljoonaan dollariin, josta Steve sai välittäjänä noin 10 prosenttia.

Tällä rahalla Vanoni loi oman kokoelmansa. Siitä Hirvitalossa oli kesällä esillä osa. Teoksista mukana olivat vain ne, jotka Steve pystyi tuomaan kapsäkissä: keskeisiä vammaistaiteilijoita sekä Raw Vision -lehden kansikuvatähti William Thomas Thompson, joka saatuaan vision maailmanlopusta alkoi pakonomaisesti maalata Apokalypsia huolimatta siitä, ettei ollut koskaan ennen koskenut pensseliin.

Kulttuuria ei ole se, mitä instituutiot määrittelevät, vaan se, mitä ihmiset luovat. Tämä asiahan on nykymaailmassa nurinniskoin. Kaliforniassa, Schwartzeneggerin hippilandiassa ITE-kulttuuri on vainottua.

Steve yritti pelastaa kotinsa lähistöllä asustaneen Duke Cahillin jättiläisveistoksia, jotka joutuivat puskutraktorin alle taiteilijan kuoltua. Osan hän pystyi siirtämään suojaan, mutta nyt nekin joutuivat tihutyön tuhoamiksi.

”Nämä pihamaateokset ovat hyvin haavoittuvaisia. Yhteiskunta ei tiedä miten suhtautua niihin, ne ovat tikku sen silmässä. Jolleivät omaiset tai joku asialle omistautunut suojele niitä, paikka myydään ja teokset tuhotaan. Vaikka Amerikassa on laki, jonka mukaan taiteen tuhoaminen on rikos, ei näistä pihamaateoksista piitata, koska ei tajuta, että teokset sisältävät valtavan kultturisen arvon ja ne tulisi säilyttää.”

Tämän voi allekirjoittaa Suomessakin. Tällä hetkellä Veijo Rönkkösen patsaspuisto Parikkalassa on uhan alla. Rönkkösen puistossa koko maailman kansakunnat ovat läsnä veistettynä betonista juuri niin ekspressiivisen kiinnostavasti, että se vetää ihmisiä puoleensa.

Päättäjille ne ovat kauhistus, koska hahmothan nauravat villisti tekohampaissaan! Outsider-taidetta käsittelevä Raw Vision on määritellyt Rönkkösen paikan sadan parhaan veistospuiston joukkoon maailmassa, mutta eräänä päivänä tätä ihmeellistä humanismin laulua ja satojen asanoiden joogapuistoa voi ehkä katsella vain Veli Granön kirjasta.

Kun kerron Stevelle tästä, hän sanoo: ”Let’s go there!”

Hän tarkoittaa, että vain konkreettinen väliin meno voi pelastaa tällaisia paikkoja jälkipolville systeemin vandaaleilta. Päättäjiä ei liikuta se, että yleisö tykkää ITE-teoksista ja ennemmin katselisivat niitä ja antaisivat puskutraktorin riehua nykytaiteen museoissa! Rönkkösen puiston voisi muuten pelastaa yhden pönäkän julkisen veistoksen hinnalla.

Hirvitalon tunnelmalliseen pihapuistikkoon nousikin melkoinen veistosrytö, josta Mia Änäkkälän Oil On Waves vavahdutti Steveäkin. Teos on kannanotto Meksikonlahden öljyaaltoihin, öljysotiin ja öljyvärimaalaukseen. Öljyvahinkoja kaikki tyynni.

Nyt Vanonilla on kova hinku muuttaa Eurooppaan, nimenomaan Viroon ja Suomeen.

”Bush romahduttii Amerikan, ja poliiseja on joka paikassa.”

Ehkä näemme jo ensi kesänä Vanonin taideautoshow’n Suomessa!

_______________

Maailman paras paikka

Hirvitalo on uuden ajan enne.

Steven mielestä Hirvitalo Tampereella on ”the best place in the world!”. Kauniin kaksikerroksisen puutalon tunnelmaa eivät häiritse normaaligallerioitten portsarit, vaan tila, teokset, keittiö ja toimisto nivoutuvat toisiinsa filosofiseksi luolastoksi, jota ylläpitää vaihtuva joukko osallistuvia nuoria.

Se on Pispalan Nykytaiteen Keskus ja lajissaan edelläkävijä Suomessa. Pian pystyynkuollut julkinen museolaitos romahtaa, ja tulevaisuus on tämänkaltaisissa toimintakeskuksissa, jotka säteilevät ideoita ympäristöön.

Hirvitalossa vallitsee nauru, ja se näkyy teoksissa ja performansseissa. Virolaisten nuorten c.n.o.p.t-taideryhmän esityksissä koeteltiin yleisön leikkisyyttä. Miehet ja naiset pistettiin vastakkain jonoon huuteleman ilkeyksiä toisilleen ja ryömimään ”häpeähaaraa”.

Hauska terapeuttinen nykykansantanhu, jota voi suositella jokaiseen takavittuilevaan työyhteisöön. Samaisen porukan omat esitykset ”huumekoukku” ja ”tullihirviö” esittivät juuri ne pelkosävärit, joilla rahalla rasvatut rakenteet pelaavat ihmisten päitten menoksi.

Kolmen naisen Juurikasvu -ryhmä esitti hauskimmat missikisat ever. Siinä kruunattiin ”Piss Suomi”.

Tekovalkohampaiset plakatut missiasuiset sussut kisailivat pissaamisessa. Miss Pissikset saivat raikuvat voitonhuumeet kuten oikeatkin valemissit.

Intiasta suomeistunut monitaituri Suvadeep Das ja lauttailija Sami Maalas pistivät porukan tanssimaan hulahulaa autonpyörien sisäkumeilla ja yrittivät lopulta tehdä niistä lautan Pyhäjärveen.

Kaikki illan esitykset olivat kuin näytöksiä uudesta sosiaalisesta leikistä, joka väistämättä kumoaa vanhat vakavat art-rattaat.

_______________

Erkki Pirtola