Tuija Teiska, 26, on ”rättitaiteilija” Tampereelta. Hän veistää tai oikeammin punoo matonkuteista jättiperhettä. Projekti lähti liikkeelle mummon mökiltä Sotkamosta, mistä löytyi huone täynnä kudepalloja.
Tuija Teiska on valmistunut Imatran taidekoulusta, missä hän ei suostunut opiskelemaan mitään vaan keskittyi tekemään rättiväkeään koulun tiloissa. Rehtori Juhani Järvisen armosta hän sai lopputodistuksen – olihan hän ollut erittäin tuottelias. Lopputyönäyttelyssä Helsingin Kaapelilla 2009 Tuijan värikkäästi räjähtäneet kutimet nousivat omiin korkeuksiinsa.
Perheen pää on dinosauruksen muotoinen Mummo, Alfanaaras, jolla on pitkän kaulan päässä yksi suuri silmä ja jolla lapset tykkäävät ratsastaa. Jättiäidillä on mittaa kolmatta metriä, monta rintaa ja kainalossaan pikku Jeesus ja Maria. Äidin kieli on ulkona ja silmät verestävät ilkikuristen kakaroiden aiheuttamasta stressistä.
Tuija pitää itseään ateistipakanana, mutta ei halua pilkata kenenkään uskontoa.
”Kukaan ei vaan ole koskaan nähnyt Jeesuksen imetystä. Nyt voi pikkujeesuksen ottaa Äidin kainalosta ja imettää sitä”, Teiska kertoo.
Maria on täysverinen nainen jo syntyessään. Maria ja Jeesus ovat samankokoisia pikku rättivauvoja, ja Jeesuksen vatsassa on maailmannapa, josta ”hän on itsensä synnyttänyt”.
Äidillä, Alfanaaraan tyttärellä, on myös utareet, joilla voi imettää suurta pässiä. Valkoinen pässi kuvaa Tuijaa itseään, ja koska hänellä on laktoosi-intoleranssi, saa pässi äidinmaidosta ripulin ja paskoo rätinkudepaskaa pitkin seiniä.
Tuija Teiska edustaa sitä uutta nuorta ITE-taidepolvea, joka tarttuu lähimpään materiaaliin ja piittaamatta esikuvista, opeista tai taidehistoriasta tekee omat kuvansa omista tarinoistaan.
Matonkudinperhe alkoi yhteistyönä mummon kanssa. Kun mummo ei enää jaksa nyttemmin repiä kuteita, jatkaa Teiskan äiti, koska rättiperhe saa suosiota. Keravan taidemuseon Puumorsian-näyttelyn menestyksestä johtuen osa rättiperheestä matkustaa myöhemmin tänä vuonna Rotterdamiin ja Wieniin.
Teiskan avaruusperhe laajenee sitä mukaa kuin kuteita riittää. Hän on löytänyt paralleeleja omalle tekemiselleen outsider-taiteesta. Judith Scott, amerikkalainen Downin syndroomasta kärsinyt ”accidental” artisti, eli 35 vuotta täysin omassa pimennossaan hoitolaitoksessa. 1980-luvulla kaksoissisar Joyce haki Judithin pois sairaalasta, ja tässä tapahtui muutos.
Yhtäkkiä Judith Scott alkoi kietoa löytämäänsä tavaraa peittoon kaikenlaisilla nyöreillä. Näistä maagisista ”möykyistä” tuli sittemmin suosittuja ja Judithista maailmankuulu.
Teiskan rättiperhe syntyy kääntäen samalla metodilla. Tuija tunkee matonkudenahkoihin makuupusseja, vanhoja vaatteita ynnä muuta saadakseen ne tukeviksi. Suuren Äidin sisällä on polyuretaanilla täytetty mummonmekko.
”Materiaalit ovat vain materiaalia, väline, ne eivät ole ajatusta tärkeämpää. Kädet ovat pään ja pää käsien varassa. Ilman toisiaan niillä ei olisi käyttöä, sillä mitä kädet tekisivätkään ilman päätä tai minkä taakse pää menisi häpeämään ellei käsiensä”, Teiska kertoo. ”Matonkude on kätevä, siitä tulee koti mieleen kun on vihainen tai surullinen.”
Punaiset pallot kannattaa kuulemma jättää viimeiseksi ja jos mahdollista, säästää ne.
”Väkertäminen saa aikaan illuusion itsestä parempana ihmisenä, mutta toistaiseksi taide ei ole poistanut huonoja tapojani. Ja toisaalta, jos sitä ei väkertäisi, mihin ne kädet ja pään taas pistäisi.”
Naisten tekemä ITE-taide on piilossa. Voisi kuvitella, että kangaspuilla voisi helskytellä mitä lennokkaimpia mattoja tai ompelukerhoissa puikot kilkkaisivat enemmän sitä ”väärää” kuin ”oikeata”.
Naisten käsityöt ovat yleensä tiukasti traditionaalisten mallien mukaan tehtyjä. Tuijan mummo tekee omintakeisia patalappuja, mutta ei näytille. Nykytaiteilijat kyllä käyttävät tekstiiliä vapaasti kuten Tuijan suosikki Sonja Salomäki, joka tekee valokuvista ryijyjä.
Tuijan nyöritetyssä perheessä naaraat ovat voimahahmoja ja miehenä on homeisesta rottinkikorista tehty autolohikäärme, joka syöksee isän vanhoista vöistä tehtyä tulta.
Kun sen pyörän alta ottaa pois rättipaskan, se rauhoittuu ja lähtee keinumaan vanteilla paikallaan. Sydämen paikalla on pääkallo, mutta sillä on ”pelottavuuden” lisäksi pään päällä yksi sarvi, joka viittaa viattomuuteen.
Toinen ukkohahmo on jättimäinen Tallaaja, jonka möhkälemäisen hahmon jalan alta pikkulapsi liiskaantuu pitkin seiniä ”verisinä” matonkuderäiskeinä. Muita jättihahmoja ovat Paniikkihäiriö, Kaljasieppo ja Naapurin kyttä.
Teiska käyttää hätkähdyttävän voimakkaalla tavalla tätä jokakodin lattiaklasaria ja loihtii tästä materiaalista, missä vilkkuu koko vaatteiden historian kirjo, olentoja, jotka ovat hyvin nykyhetkisiä, hassunkarmeita peli- ja pilakuvahahmoja, meidän näköisiä ökyreitä.
Teiskalla on taiteessaan poliittinen ohjelma.
”Minun mielestäni kaikki ihmiset ovat taiteilijoita. Kaikilla vain ei ole mahdollisuuksia taidettaan tehdä. Suomen kaltaisessa vauraassa valtiossa tulisi taiteelle antaa aivan erityinen rooli ihmisten hyvinvoinnin rakentajana. Kaikki yhteiset päätöksenteot tulisi keskustella taiteen keinoin selviksi. Kulloinkin paras taideteos johdattaisi meidät päämääriimme yksilöinä ja yhdessä.”
Tuija Teiskan Rättiperhe on esillä Helsingin kierrätysverstas Remakessa 16.4. asti, Hakaniementorinkatu 2. arkisin 11–18, lauantaisin 11–15.
Erkki Pirtola
