Lofoottien valaat ovat alueen vetonaula, joita saavutaan ihailemaan matkojen takaa. Paikalliset sen sijaan pitävät valaistaan kuolleina & haluavat jatkaa perinteistä valaanpyyntiä, joka on menettänyt merkityksensä jo vuosikymmeniä sitten. Onneksi on eräs Heike.

Matalapaineen keskus on laskeutunut Pohjois-Norjassa sijaitsevan Lofoottien saariryhmän ylle. Vuorenhuiput peittyvät harmaisiin pilviin, sataa lakkaamatta ja näkyvyys merellä on huono. Valastutkija Heike Vester ei pääse tänään vesille. Se tarkoittaa sitä, että hänellä on aikaa tavata minut ja kertoa kuulumisiaan.

Viime kerrasta onkin pari vuotta.

Opiskelin silloin elokuvan tekemistä Kabelvågissa, pienessä lofoottilaisessa kylässä. Keväällä 2009 tein lopputyökseni dokumentaarisen lyhytelokuvan naapurikylä Henningsvaerissa asuvasta Heikesta.

Tuolloin Heike kamppaili väitöstutkimuksensa rahoitusongelmien kanssa ja tasapainoili tutkimuksen ja perustamansa yrityksen Ocean Soundsin välillä. Nyt olen jälleen kerran palannut Lofooteille ja kiinnostunut siitä, mitä Heiken tutkimukselle kuuluu. Ja koska sää on haastattelijaa kohtaan armollinen, suuntaan siis Henningsvaeriin.

Henningsvaer on pieni kalastaja- ja valaanpyytäjäkylä Lofoottien sisäsyrjällä. Ennen sitä tälle tuulten piiskaamalle luotorykelmälle kuljettiin lautalla varsinaisilta Lofooteilta. Kun alueelle rakennettiin sillat 1980-luvulla, turismi alkoi kasvaa voimakkaasti. Lopputulos on, että 500 hengen Henningsvaerissa saattaa sesonkiaikana vierailla tuhansia turisteja päivässä.

Heike on muuttanut uusiin tiloihin tänä keväänä ja väsynyt muuttopuuhista. Ocean sounds on ekologista ja tieteellistä turismia edistävä yritys, jonka tarkoituksena on tehdä Lofoottien luontoelämää tutuksi siitä kiinnostuneille vierailijoille ja paikallisille.

”Ocean Sounds tukee yleisön ja tieteentekijöiden välistä jatkuvaa tietoisuutta, ymmärtämystä ja sitoutumista, joiden tarkoitus on ainutlaatuisen meriympäristön suojelu”, Heike kirjoittaa yrityksensä manifestissa.

Heike perusti Ocean Soundsin vuonna 2005 osin tutkimuksensa rahoittamiseksi ja osin kutsumuksestaan edistää ihmisten luontosivistystä. Alun perin ideana oli antaa matkailijoille mahdollisuus osallistua Heiken kenttätyömatkoille. Heike pitää myös esitelmiä keskuksessaan.

Talvella 2008–2009, jolloin kuvasin Heikea, hän teki vaikean päätöksen ja lopetti vierailijoiden ottamisen mukaan miekkavalasretkilleen.

Nopeasti kasvanut valassafaribisnes on alkanut lipsua käsistä, koska Norjassa ei ole asetettu minkäänlaisia säädöksiä valassafareille. Safarilaivat menevät liian lähelle valaita ja viipyvät niin kauan, että siitä aiheutuu stressiä eläimille.

Miekkavalas on älykäs delfiini, joka kommunikoi äänin. Valassafarilaivojen potkuriäänet sotkevat eläinten kommunikoinnin, eikä Heike enää halunnut olla tekemisissä kyseisen toiminnan kanssa. Hän ainoana seurasi vapaaehtoisia säädöksiä, jotka oli tutkimuksiin perustuen laatinut yhdessä WWF:n kanssa.

Valassafarilaivat häiritsevät myös Heikea, sillä tutkimustaan varten hänen on nauhoitettava eläinten ääniä hydrofonilla, veteen asetettavalla mikrofonilla. Pahimmassa tapauksessa potkuriäänten kakofonia peittää alleen valaiden ääntelyn.

Silti Heike on säännöstellyn valassafaritoiminnan puolestapuhuja – kun vaihtoehtona on valaisiin tutustuminen ruokalautasen kautta.

Miekkavalaat ovat viimeiset vuodet saaneet olla rauhassa safarilaivoilta siitä yksinkertaisesta syystä, ettei valaita enää ole talvisaikaan näkynyt Vestfjordissa. Tämä on vaikuttanut myös Heiken työhön.

Toinen suuri muutos Heiken elämässä onkin pallopäävalaiden sisällyttäminen tutkimuskohteeksi miekkavalaiden rinnalle. On käynyt ilmi, että pallopäävalasryhmiä tulee Vestfjordiin joka kuukausi. Miekkavalaat oleskelevat Lofoottien läheisyydessä marraskuusta tammikuuhun seuraten silliparvia vuonoihin.

Viime vuosien miekkavalaskato Vestfjordissa johtuu silliparvien liikkeiden muutoksista. Syytä reittien muuttumiseen ei tiedetä, mutta siihen on Lofooteilla totuttu. Vaikuttaa siltä, että reittimuutokset ovat osa luonnollista vaihtelua. Pallopäävalaiden ympärivuotiset vierailut helpottavat huomattavasti Heiken tutkimustyötä.

Pallopäävalaat ovat miekkavalaiden tapaan älykkäitä ja sosiaalisia delfiinejä, jotka elävät matrilineaarisissa ryhmissä. Tämä tarkoittaa sitä, että jälkikasvu jää seuraamaan emäänsä koko elämänsä ajaksi.

”Ne pysyttelevät yhdessä läpi elämän ja voivat elää jopa 80-vuotiaiksi – voi vain kuvitella minkälaista informaationvaihtoa ne käyvät eläessään laajalla alueella ja matkaten pitkiä välimatkoja. Vaikuttaa itsestään selvältä, että niillä olisi pitkälle sofistikoitunut kommunikointi”, Heike sanoo.

Heiken väitöstutkimuksen ydin on miekkavalaiden ja pallopäävalaiden kommunikoinnin tutkiminen. Tarkoituksena on analysoida valaiden äänirepertuaari ja purkaa, dekoodata, äänet.

Heike tutkii, miten äännähdykset järjestäytyvät, onko löydettävissä jotain syntaksiin eli lauseoppiin viittaavaa ja voitaisiinko valaiden ääntelyä näin ollen tarkastella primitiivisenä kielenä.

On selvää, että ihmisen kielellinen kommunikaatio on aivan eri tasolla kuin muiden älykkäimpienkin eläinten. Heike on tutkinut monien pitkään ja tiiviissä sosiaalisissa yhteisöissä elävien eläinten, kuten apinoiden ja elefanttien, kommunikointia. Vasta delfiinien kommunikointi on vaikuttanut lupaavalta.

”Nämä eläimet tuottavat suuren määrän erilaisia ääniä, joiden järjestys ja käyttötapa eivät vaikuta sattumanvaraisilta”, Heike sanoo.

Heiken tutkimuksen kannalta kiinnostavia ovat ne eläimet, jotka kykenevät oppimaan uusia äännähdyksiä matkimalla. Tämän taidon delfiinien tiedetään hallitsevan.

Kiinnostavia ovat myös eri miekkavalasryhmien murteet. Miekkavalaita esiintyy maailman lähes kaikilla merialueilla. Eri miekkavalasryhmillä on erilaiset ”murteet”, eivätkä eri ryhmät välttämättä ymmärrä toisiaan.

Tästä on hyötyä sisäsiittoisuuden välttämiseksi. Miekkavalaat eivät valitse kumppanikseen samaa murretta puhuvaa yksilöä.

Heike on vastikään päättänyt kokonaan lopettaa safariajelut. Lopetettuaan miekkavalassafarit pari vuotta sitten hän jatkoi muiden luontoretkien järjestämistä merelle, mutta nyt nekin saavat jäädä. Hän on silmin nähden helpottunut tästä päätöksestä. Aiemmin Heike palkkasi kuljettajan venereissuilleen mutta nyt hän ajaa itse.

Vestfjord, Heiken kenttätutkimusalue, on Lofoottien ja Norjan mantereen väliin jäävä vuono, joka kokonsa puolesta muistuttaa enemmän avomerta. Vestfjord on tunnettu kovista myrskyistään, jotka saattavat nousta hetkessä.

Heikea ei kuitenkaan pelota. Jos hän löytää valasryhmän, hän saattaa jäädä eläinten seuraksi hyvinkin pitkäksi aikaa.

”Työni tarkoittaa veneessä istumista liikkumattomana jopa 12 tuntia valaita tarkkaillen. Kenellä olisi kärsivällisyyttä tehdä tätä kanssani? Kaikki sanovat, että minulla, minulla, mutta oltuaan merellä muutaman tunnin…”, Heike pudistaa päätään.

Nyt Heiken ei tarvitse ottaa huomioon kuljettajan työaikoja tai merisairaita turisteja. Löydettyään lauman hän valokuvaa ensin valaat tunnistaakseen yksilöt. Tämän niin kutsutun fotoidentifikaation avulla Heike hahmottaa ryhmän koon ja erottaa ryhmät toisistaan.

Pienet lovet selkäevissä tai laikkujen muodot auttavat tunnistamaan yksilöt. Valokuvaamisen jälkeen Heike laskee hydrofonin mereen ja nauhoittaa eläinten ääntelyä. Valaat saattavat pysytellä samassa paikassa useampia tunteja, varsinkin ruokaillessaan.

Kun ne jatkavat matkaa, Heike vetää hydrofonin veneeseen ja seuraa laumaa seuraavaan paikkaan. Edes yön tulo ei haittaa näin yöttömän yön aikaan: Lofooteilla aurinko ei enää laske keskimäärin toukokuun lopusta alkaen ja pysyttelee horisontin tällä puolen heinäkuun puoleenväliin asti.

Tähän mennessä Heikelle on kertynyt 23 tuntia miekkavalaiden ääniä yhteensä yhdeksältätoista ryhmältä. Heike on tunnistanut äänistä 59 erilaista äännähdystyyppiä ja 35 eri ääniyhdistelmää. Vastaavasti seitsemän eri pallopäävalasryhmän ääniä on 17 tunnin verran. Niistä Heike on analysoinut esiin 135 eri äännähdystyyppiä.

Tutkimustyö on kenttätyöhön verrattuna sitkeää sisätyötä. Heike istuu tietokoneensa äärellä ja kuuntelee ääniä yhä uudestaan seuraten samalla Avisoft-nimisen tietokoneohjelmansa spektrogrammeja, visuaalisia esityksiä äänistä.

Äänten näkeminen on tarpeen, sillä ihmiskorva kuulee vain murto-osan miekkavalaan käyttämistä äänitaajuuksista. Heikea huolestuttaakin merten kemiallisten saasteiden lisäksi äänisaaste, joka voimistuu liikenteen kasvamisen myötä. Muitakin huolenaiheita on. Vaikka Norjan hallitus teki maaliskuussa periaatepäätöksen olla edistämättä öljynporausta Lofooteilla, Heike kuuli silti toukokuussa hydrofoninsa välityksellä seismisten kokeiden ääniä.

”Tosin en voi tietää tulivatko ne etelämmästä, sillä äänet kulkeutuvat jopa 200 kilometrin päähän.”

Heike uskookin, että öljynporaus Lofooteilla on vain ajan kysymys.

”Nyt niillä on vielä muita paikkoja. Ja sitä paitsi, jos etelässä tapahtuu onnettomuus, Lofootitkin tuhoutuvat. Golfvirta kulkee etelästä tänne. Öljynporaus tulisi siis kieltää kaikkialla eikä vain täällä, että siitä olisi hyötyä.”

Seismisten tutkimusten ultra-aallot tunkeutuvat merenpohjaan ja heijastuvat sitten takaisin. Tällä menetelmällä saadaan kuva mahdollisista kaasu- tai öljyesiintymistä. Seismiset kokeet ovat haitallisia eläimille, koska niissä käytettävät ääniaallot ovat hyvin voimakkaita.

Suoraan ääniaalloille altistuneiden eläinten tiedetään jopa kuolleen siihen paikkaan. Heike kertoo, että myös Norjan armeija on kiinnostunut miekkavalaista ja testannut, miten ne reagoivat kaikuluotainten signaaleihin. Valaiden kerrotaan karttaneen laivoja testien älkeen.

Mihin armeija tarvitsee tietoa miekkavalaista on mysteeri, mutta tuskin kyseessä on eläinsuojelullinen hanke.

Heike on koko Ocean Soundsin olemassaolon ajan etsinyt liikekumppania, joka voisi huolehtia firman markkinointipuolesta ja ottaa vastaan vierailijoita. Kumppania, joka hoitaisi turismiosuuden niin, että Heike voisi keskittyä tutkimukseensa. Nyt hän on päättänyt luovuttaa ja keskittyä tutkimukseensa, meni syteen tai saveen.

”En voi olla poissa tiedemaailmasta liian kauan, tämän huomasin kun kävin Göttingenissä viimeksi. Minua kritisoitiin siitä, etten ole tarpeeksi tieteellinen, että olen ollut tiedemaailman ulkopuolella liikaa.”

On harmi, että Heiken idealistinen hanke yhdistää tiedettä ja turismia uhkaa nyt kariutua käytännöllisistä syistä. Vapaaehtoistyöntekijöitä on vuosien varrella tullut ja mennyt, mutta vaikka tulijat ovat innostuneita, heidän läsnäolonsa vaatii Heikelta enemmän kuin mitä se antaa. Kukaan ei tähän mennessä ole ollut valmis sitoutumaan.

Asiat ovat muuttumassa parempaan päin. Heike on löytänyt yhteistyökumppanin Saksan Göttingenistä, Max Planck -instituutin tutkijoista. Tutkijat etsivät uusia menetelmiä analysoida valaiden ääntelyä.

Heike on myös löytänyt yritysmaailmasta mahdollisen yhteistyökumppanin, tämänkin Saksasta. Yritys rakentaa kaikuluotaimia ja on kiinnostunut tukemaan Heiken työtä. Tarkoituksena on muun muassa rakentaa hydrofoni kahdella mikrofonilla.

Tämä auttaisi paikantamaan valaita, loisi tilallisen kuuntelukokemuksen ja helpottaisi myös äänten erottelua. Nyt käytössä olevalla yksinkertaisella hydrofonilla Heiken on hankala hahmottaa, äänteleekö yksi vai useampi valas.

Rahoitus on yhä Heiken suurin ongelma, varsinkin nyt kun hän on päättänyt antautua tutkimukselle. Vuosien ajan hän on tehnyt erinäisen määrän apurahahakemuksia useimmille ajateltavissa oleville norjalaisille tahoille, mutta tukea ei ole myönnetty. Ihmettelen tätä ääneen.

Kiinnostava tutkimusaihe ja trendikäs ekologisen ja tieteellisen turismin yhdistäminen siihen – luulisi Heiken hankkeen olevan juuri sitä mitä Lofooteilla kaivataan. Onko syy siinä, että Heike ei ole norjalainen, vai liittyvätkö kielteiset vastaukset hänen aiheeseensa, valaisiin?

”Luulen, että se johtuu siitä, että aihe on hieman kriittinen, se on poliittinen. Sillä voi olla tekemistä valaanpyyntikysymyksen tai öljynporauskysymyksen kanssa, en tiedä. On hankalaa käsitellä resursseja merialueilla, koska Norjassa kalastusministeriöllä on kaikki valta tässä kysymyksessä. Monet ihmiset eivät yksinkertaisesti uskalla sekaantua asiaan”, Heike vastaa.

Niinpä.

Norjalaiset harjoittavat valaanpyyntiä eivätkä aio sitä lopettaa. Tänä vuonna kiintiö on 1?286 lahtivalasta. Heikella on selkeä näkemys asiasta:

”Sinun pitää todella kirjoittaa tästä: Valaanpyytäjillä on cowboymentaliteetti. Ei ole kyse traditiosta tai rahasta, kukaan heistä ei tarvitse tuota rahaa, he ovat kaikki rikkaita – kyse on yksinomaan cowboymentaliteetista.”

Valaiden tappaminen saa Heiken voimaan pahoin. Viime vuonna hän yritti päästä paikallisten valaanpyytäjien juttusille, mutta nämä eivät halunneet tavata Heikea. Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat Heiken ja tämän mielipiteen asiasta. Valaanpyytäjät haluavat rauhassa harjoittaa toimintaansa kenenkään – varsinkaan ei-norjalaisen – sotkeutumatta asiaan.

”Valaanliha on luksustuote, kukaan ei oikeasti tarvitse sitä”, Heike lisää.

Lofooteilla valaanpyyntikausi alkaa toukokuussa, ja paikallisessa lehdessä kehuskellaan saaliilla. Kesäkuun alkuun mennessä on pyydetty 229 eläintä. Aiemmin Vestfjordissa oli valaanpyyntialueet, mutta nyt säännöstelyt on poistettu ja alukset saavat liikkua missä tahansa. Myös Heiken silmien alla on ammuttu valasta, Heiken mukaan machoilumielellä.

Argumentti, jonka mukaan on parempi syödä luonnosta pyydettyä lihaa kuin teollisesti tuotettua, ei saa Heikelta kannatusta. Heike itse rupesi kasvissyöjäksi 13-vuotiaana, kun hänen lapsuutensa kotitilan lempisika teurastettiin.

”Meillä on ongelma teollisesti tuotetun lihan suhteen, ja se on ratkaistava muulla tavalla kuin menemällä ampumaan villejä eläimiä. Teollinen lihantuotanto on mielestäni yksi nykyajan ihmiskunnan karmeimpia ilmiöitä.”

Vaikka valaat ovat saaneet elää vapaan elämän, pyyntitapa aiheuttaa niille tuskaa.

”Minkään suuren eläimen tappaminen ei ole helppoa, varsinkaan meressä elävän nisäkkään, oli se sitten hylje tai valas. Ne ovat hyvin vahvoja, ne on luotu elämään meressä ja niillä on esimerkiksi enemmän verta, ne todellakin kestävät enemmän kuin maalla elävät nisäkkäät. Ammutuksi tuleminen tarkoittaa niille vaivalloista kärsimystaistelua. Niiden kohdalla ei ole olemassa mitään sellaista kuin nopea kuolema.”

Valaansyönnin puolestapuhujat ovat nyt tarttuneet vallalla olevaan terveysruokabuumiin ja markkinoivat valaanlihaa vähärasvaisena, ruodottomana ja terveellisenä ruokana, jonka uusimpien tutkimusten mukaan uskotaan sisältävän sydän- ja verisuonisairauksia ehkäiseviä ainesosia.

Mikään ei viittaa valaanlihan syömisen hiipumiseen.

Tänä vuonna elokuussa Heike on päättänyt järjestää Valasfestivaalin Henningsvaeriin. Festivaalin tarkoituksena on valaanlihavastaanottokeskuksen varjossa juhlistaa eläviä valaita.

Festivaalin ohjelmaan kuuluu muun muassa valassafareita purjeveneellä, kansainvälisten tieteilijöiden luentoja valaita koskevista uusimmista tutkimustuloksista sekä taidetta ja keskusteluja. Erityisnumerona on muusikko ja filosofi, professori David Rothenbergin klarinettikonsertti pallopäävalaille.

Tarkoituksena on tutkia, miten valaat reagoivat musiikkiin. Heikea on jo kauan kiehtonut ajatus ihmisten ja valaiden välisen kommunikaation mahdollisuudesta.

”Me haluamme antaa jotain valaille, ja tieteelliseltä kannalta katsottuna minua kiinnostaa, matkivatko valaat musiikkia. Kutsumme tänne muusikoita esiintymään, kaikki genret ovat tervetulleita klassisesta punkiin.”

Viime vuosien aikana Lofooteille matkaaminen on käynyt itsellenikin tutuksi, ja voin lämpimästi suositella yöjunaa Tukholmasta Narvikiin. Eli nyt kaikki valasintoilijat, myöhäiskesän suunnitelmat uusiksi ja suunta kohti Lofootteja!

Heiken pihalle saa pystyttää telttansa ja Henningsvaerista löytyy myös muita majoitusmahdollisuuksia, kuten rorbu-kalamajat tai hotelli. Tänä vuonna pilottihanke on tee-se-itse-henkinen, mutta valasfestivaalista toivotaan pysyvää tapahtumaa.

Valasfestivaali Henningsvaerissa 1.–7. elokuuta. www.ocean-sounds.com

Karin Pennanen