Katsoin tämän dokumentin kerran, katsoin toisen. Olen ikäni katsonut dokumenttielokuvia eri maista, kirjoittanutkin niistä, mutta Nälkämaan Sampo on ehkä kaikkein hyytävin näkemäni todellisuustrilleri.
Kuva: Q-teatteri
Kuva: Q-teatteriPannaan hei päät pusikkoon! Saara Turunen: Tavallisuuden aave. Q-teatteri. Sekä: Juha Hurmeen Töpphörö. Kansallisteatteri. Ja Christoph Marthaler, Andriy Zholdak, Andres Noormets.
Klockriketeatern vaelsi 5000 kilometrin mittaisen raskaan tien fiktiosta faktaan. Kuva Dan Henriksson Edessä on rannaton meri, myrsky ja jossain sumussa kaukainen päämäärä, Eurooppa. Tuhannet hukkuvat.
Tabu. Kuvassa Tero Jartti ja Seela Sella. Kuvaaja Ulla Jokisalo.
Aku Hirviniemen Esko.
Aku Hirviniemen Esko.Suomipoika nuolee haavojaan Kansallisteatterin hurjapäisessä ja suoravainuisessa Nummisuutarit -tulkinnassa, jonka aika on nyrjähtänyt sijoiltaan – pahasti.
Olen seurannut Susanna Kuparisen määrä- ja päämäärätietoista työtä uuden poliittisen teatterin tekijänä, valopäämajakkana. Olen hurmaantunut hänen muinaisiin Helsingin Ylioppilasteatteriin tekemiinsä Valtuustoihin.
Globaali tositarina ihmiskaupan historiasta Näin eilen elokuvan, jonka musta korpinsulka kosketti minua, noitui ja jähmetti.
Blogini pääsiäiskirjoitus vie trullien – ei trollien – asuttamille etäisille seuduille, Himalajan vuoristoon ja kauas Jäämeren rannoille.
Jobin kirjassa kärsimys maksimoidaan, mutta lopulta valo lasehtii Jobin maailmassa. Elokuvassa Leviathan puhutaan Jobin kohtalosta, kun kaikki ympäriltä viedään. Koko elämä: koti, perhe, itsetunto, vapaus.
Tämä on blogisivuni avaus, Maailman teatteripäivän inspiroima.
