Englantilainen John Milton kirjoitti klassikkoteoksensa Kadotettu paratiisi vuonna 1667. Syntiinlankeemusta kuvaavassa runoelmassa annettiin ensimmäistä kertaa ääni itselleen Saatanalle, josta tehtiin psykologinen hahmo. Ilmestyskirjaan perustuva tarina alkaa siitä, kun Jumalaa vastaa kapinoinut Saatana on ajettu muiden langenneiden enkelien kanssa Helvettiin, jossa he punovat juonia kostaakseen kokemansa vääryyden. Lopulta he päättävät turmella Jumalan uusimmat luomukset: Maan ja ihmiset.
Tarinan antisankarin Saatanan lisäksi keskeisessä roolissa teoksessa on Aatamin ja Eevan tarina ja heidän karkottamisensa Paratiisista. Miltonin kuvaus syntiinlankeemuksesta edustaa ajalleen tyypillistä patriarkaalista maailmankuvaa, jossa nainen on miestä heikompi ja tämän vuoksi Saatanan houkutuksille alttiimpi. Tämä tuhansia vuosia jatkunut kaunainen näkemys naisen turmeltuneisuudesta on jatkunut näihin päiviin saakka – ja on isolta osalta vaikuttanut naisten asemaan historian saatossa.
Tampereen Työväen Teatterin Janne Pellisen ohjaama Kadotettu paratiisi on Suomen kantaesitys kanadalaisen näytelmäkirjailija Erin Shieldsin vuonna 2018 kirjoittamasta näytelmästä. Shieldsin feministisessä tulkinnassa Eevan omaa toimijuutta on korostettu ja hänestä on tehty tasavertainen Aatamin kanssa. Samalla tarina on päivitetty ansiokkaasti nykypäivään kuvaten sulavia jäätiköitä, avohakkuita ja kaasukammiota Saatanan työn ilmentyminä.
Kadotetun paratiisin ansiot ovat erityisesti näyttelijätyössä. Varsinkin pääroolit korostuvat ilahduttavalla tavalla: Riikka Papusen karisma kantaa kertojana toimivan Saatanan roolin väkevästi, kun taas Verneri Liljan ja Pihla Pohjolaisen välinen kemia tuntuu kohtaavan oikealla tavalla Aatamin ja Eevan jännitteisessä dynamiikassa.
Suhteellisen yksinkertaisista elementeistä rakennettu lavastus muuntautuu projisointien myötä kosmisista välitiloista paratiisin rehevyyteen. Näytelmässä tavataan demoneja Moolokista Beelzebubiin sekä tutut arkkienkelit, Jeesus ja itse Jumalakin.
Hykerryttävän hauska hetki koetaan, kun hieman höppänän arkkienkeli Mikaelin (Petra Ahola) luomassa teatteriesityksessä enkelit Gabriel (Jari Ahola), Zephon (Heidi Kiviharju) ja Ithuriel (Hiski Vihertörmä) esittävät Aatamille ja Eevalle tarinaa Saatanan kapinasta Jumalaa vastaan. Ongelma on että hieman pihalla olevilta Aatamilta ja Eevalta puuttuu sanastoa ja ymmärrystä käsitellä kontekstia. Metatasoinen kohtaus nojaa kekseliäästi ylinäyttelyyn ja lavasteisiin, joiden avulla näytelmä luodaan näytelmän sisälle.
Saatana esiintyy tarinassa eräänlaisena Prometheuksena, joka antaa ihmisille tietoisuuden ja tiedon houkuttelemalla heidät maistamaan kielletyn puun hedelmää. Ja tästä seuraa rangaistus, jonka me kaikki tunnemme. Esitys ei siis ole mustavalkoinen tulkinta hyvästä ja pahasta. Kadotetun paratiisin kuvaama tragedia ei myöskään synny pelkästään Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksesta, vaan myös valmiista roolista, johon Saatana kokee olevansa pakotettu.
Kadotettu paratiisi kuvaa yhtä lailla aikuistumista ja vastuun ottamista omasta elämästään kuin kaipuuta takaisin aikaan, jota ei enää koskaan saa takaisin tai jota ei koskaan ollut olemassakaan. Näytelmä saa pohtimaan sitä kuinka kovin helposti tämä kaipuu kääntyy kaunaksi, joka lopulta ilmenee pahuutena.
Janne Pellinen: Kadotettu paratiisi
Esitykset Tampereen Työväen Teatterissa 4.5. asti.
