Yrittäjä
Virpi Suutari
Kaiuttimista kuuluu vinkua ja rahinaa, kun mies puhuu mikrofoniin. Hän pohtii vakavaan sävyyn, miten tärkeä ja rakas puoliso on. Ilman ei mies pärjäisi. Ja yhteisiä lapsiakin on siunaantunut. Elämä on hyvää. Tunteellinen puhe katkeaa ja ajatus katoaa. On aloitettava alusta: ”Rakas Satu…”
Kuva laajenee näyttämään äijämäistä kotiluolaa. Mies onkin huoneessa yksin. Seinällä on kiekkoleijonien paita ja taulussa nainen rinnat paljaana. Sähkökitara, olutmainos ja Harley Davidson -logo tuovat rujoa kontrastia körilään takeltelevalle romanttisuudelle.
Ennen kuin puhe valmistuu, päästään seuraamaan miehen ja perheen johtotähden eli Satu-puolison kivikkoista uraa tuulessa ja tuiskussa, sateessa ja paisteessa. Välillä perheen kolme lastakin osallistuvat työntekoon. Talvella myydään ”perinnelihaa” eli kinkkuja, ja kesällä perhe pyörittää tivolia. Illalla lasketaan tarkkaan päivän kassa – muutamia seteleitä ja kolikkokasoja.
Välillä siirrymme satojen kilometrien päähän pääkaupunkiseudulle. Maijan ja Reetan startup-firmaan on juuri saapunut Kiinasta valtavia laatikoita. Niistä kuoritaan koneita, jotka alkavat tehdä nyhtökauran tehtailua ja pakkaamista mahdolliseksi.
Kaurafirmassa eletään huimassa nousukiidossa. Naiset neuvottelevat miljoonadiileistä. Uusi tuote on menestys ennen kuin sitä edes saa mistään.
Dokumenttielokuvassa reissataan kahdessa maailmassa. Yrittäjän keskeisimmillä henkilöpareilla eli periferiassa sinnittelevillä lihakauppiailla ja suursijoittajia houkuttelevilla älykkönaisilla ei elokuvan alussa näyttäisi olevan mitään yhteistä. Dokumentin edetessä toisilleen ventovieraat pääparit alkavat kuitenkin ikään kuin keskustella elokuvan leikkausten ja musiikin rytmittäessä tarinaa.
Yrittäjän voima on nimenomaan siinä, miten se yhdistää vastinparit samantapaisen katseen alle.
Käsikirjoittaja ja ohjaaja Virpi Suutari oli etsinyt elokuvan päähenkilöitä Suomen Yrittäjät -järjestön kautta. Vihjeen johdettua toiseen ja sattumankin puututtua peliin Suutari tapasi lihakauppiasperheen Pohjois-Satakunnan Honkajoella.
”En ollut koskaan ennen käynyt Honkajoella. Se oli kuin olisi saapunut villiin länteen”, muistelee Suutari ensimmäisiä vierailujaan.
”Kun auton nokka kääntyi Tampereen–Porin-päätieltä pohjoiseen, tuntuu kuin vaihdettaisiin eri aikakaudelle.”
Yksi pääkatu, jossa kauppoja on tyhjillään ja taloja myynnissä. Elämän tahti on verkkaista. Honkajoki tuntui Suutarista niin oudolta, että häntä mietitytti, saako sieltä elokuvaa.
Pian alkoi löytyä Suutaria kiinnostavia asioita.
”Minua liikutti tämä fellinimäinen perhe, joka kauppasi lihaa ja sirkushuveja.”
Viisihenkinen perhe päästi Suutarin ryhmineen lähelle. Elokuvan hämmästyttävimpiä persoonallisuuksia on kivikasvoinen äiti Satu, jonka kuullaan puhuvan vasta elokuvan puolivälin paikkeilla. Hän oli dokumentintekijän unelmahahmoja.
”Tuo työn hiljainen sankari kykeni kameran edessä olemaan täydellisesti oma itsensä!”
Maaseudun tyhjille parkkipaikoille aamuhämärissä kurvaava liha-auto näyttää kiihkeästä teknis-taloudellisesta elämänrytmistä katsoen menneiden maailmojen jäännökseltä. Samoin pikkuisen tivolin värivalot ovat kuin tuulahdus aikojen takaa. Tämä korostuu kohtauksessa, jossa lihakauppias-tivoliperheen isä hoitelee nyrkkeilypallokonetta paikalle huvittelemaan pelmahtaneiden romaninuorten riemuksi. Perinteisiä vaatteitaan ylpeästi kantavat suomalaiset romanit ja tivoliperhe heittävät pelkällä läsnäolollaan valkokankaalle viestin ajasta, jolloin kiertolaisuus oli arvostettavaa ja vähän mystisestikin romantisoitua vapautta.
Ruuhkasuomalainen nyhtökaura on tuote, jolla on tulevaisuus, mutta sen eteen on tehtävä työtä ankeissa kokoushuoneissa, jumputtavan melusaasteen kyllästämissä tehdassaleissa tai mikroskoopilla proteiiniketjuja tarkkaillen.
Elokuvan rytmi sulauttaa maailmoja toisiinsa. Eräs tehokeino on kohtausten äänimaailmojen yhdistyminen. Kohtauksen lopussa saattaa kuulua jokin ääni, kuten puhelimen soittoääni tai koneen surina, joka ennakoi satojen kilometrien päässä, toisessa maailmassa alkavaa tapahtumaa.
Dokumenttielokuvaa tehdessä tapahtumat etenevät usein suuntiin, joita ei alussa osata ennakoida. Yrittäjässä paljastuu ravisuttavia asioita myös menneisyydestä.
”Dokkaria tehdessä on pysyttävä totuudessa, vaikka käyttäisikin joskus fiktiivisiä tarinankerronnan muotoja”, valottaa Suutari työskentelyprosessia.
”Tekijöiden täytyy pysyä rehellisenä sille, mitä ovat havainneet.”
Suutari osaa myös leikitellä havainnoillaan: ”Kuvailen tätä humanistis-karnevaalissävytteiseksi luontoelokuvaksi.”
Mikä on tärkeintä yrittäjille, maallisen mammonan kahmiminen vai vain tulevaisuuden turvaaminen? Hiljattain luovan alan yrittäjäksi ryhtynyt Virpi Suutari tietää: ”Yrittäjille tärkeintä on vapaus päättää omista asioistaan.”
Yrittäjästä opimme, että vapaudella on hintansa. Honkajokinen perhe elää arjessa ja juhlassa kuin yhteenliimattuina, ja ehkä juuri se auttaa heitä ylitse vastoinkäymisten. Nyhtisnaiset kiireissään ovat läheisimpiä toistensa kanssa, eivätkä juuri ehdi jakamaan aikaansa puolisoidensa ja lastensa kanssa. Kipakka nahistelu paljastaa valtavat paineet ja stressin.
Arjen keskellä on juhlaa. Luvassa on sairauden selättämistä, häitä ja vauvailoa. Etelän bileissä kuohujuomia nautitaan komeissa puitteissa.
Vaan juhlahetket eivät ole vain maljojen kohottelemisia ja puheita: kun honkajokinen perhe polskuttelee järvessä hikisen työpäivän jälkeen, rentoutuminen vedessä näyttää arvokkaammalta kuin vuosikertasamppanja.
Kun tivoliperhe käy petiin asuntoautossaan, jäyhä äiti paijaa elämän syviä mysteerejä pohtivaa pikkutyttöään. Pian porukka matkaa höyhensaarille.
Perheitä koossa pitävistä voimista vahvin on rakkaus.
Virpi Suutari: Yrittäjä. Ensi-ilta 23.3.