Köln 75
Ido Fluk
★★★★
Promoottoreiden legenda, saksalainen Vera Brandes, tuli alalle 16-vuotiaana napattuaan jazzdiggarin kädestä jäätelön ja ojennettuaan sen hikiselle englantilaiselle saksofonistille. Muusikko pyysi Brandesia (Mala Emde) järkkäämään Saksan-turneen, koska hänelle ”kukaan ei voi sanoa ei”. Brandes onnistui ja alkoi hamuta isoja kaloja.
Yhdysvaltalainen Keith Jarrett oli puolestaan voinut sanoa ei jopa Miles Davisille. Vuonna 1975 Jarrett toteuttaa unelmaansa Euroopassa ja soittaa laajan kiertueen improvisointeja. Brandesia parempaa jazzin ymmärtäjää Jarrett ei Saksasta löydä – mutta Kölnissä on ongelmia: Keikkapaikka eli oopperatalo ei ole vapaa. Siellä esitetään, tuota noin, oopperaa. Ja piano on epävireessä ja sen pedaali rikki. Alkaa ammattilaisten ja tahtojen taistelu.
PIANO ON LYÖMÄSOITIN ja kielisoitin. Kun painaa kosketinta, pianon sisällä huopapäällysteinen vasara lyö pingotettua kieltä ja kieltä vaimentava huopa nousee pois tieltä. Pianon kielen ääni sammuu, kun kosketin nousee takaisin ylös ja huopa palaa takaisin. Kuitenkin usein soittaja haluaa edellisten kielten jäävän soimaan, vaikka hänen sormensa kiirehtivät jo muualle. Tällaisen valuvan äänimaailman saa aikaan pedaali, joka pitää edelliset koskettimet soimassa, vaikka vasaran lyönnit kohdistuvat jo toisiin ääniin.
Tässä mekaniikassa piilevät soittimen kauneus ja kauheus, helppous ja vaikeus: kaunista ja helppoa on se, että pianosta saa äänen kuka tahansa ensi yrittämällä ja aina – toisin kuin monista puhallinsoittamista, joiden ansatsia eli äänen muodostamista puhalluksen ja suun kosketuksen avulla voi joutua harjoittelemaan kuukausia ellei vuosia.
Pianon vaikeus piilee puolestaan siinä, ettei soittaja voi muuttaa sen virettä. Ei ihme, että Jarrett oli haittämässä pyyhkeen kehään.
KÖLN 75 ON dokudraama, joka kaikkien pitää nähdä. Vaan on siinä kömpelyytensäkin. Rautalangasta vääntävä toimittaja-kertoja on hölmö ratkaisu. Omituisesti puhuva John Magaro ikään kuin esittää Pedro Pascalia näyttelemässä Jarrettia. Ja jos Jarrettin musaa ei voi käyttää, miksei siinä voinut soida elokuvaa varten sävellettyä jazzia lopun pop-iloittelun sijaan?
Silti: hellyyttävä Köln 75 muistuttaa, ettei taide-elämyksiä saada aikaan vain taituruuden ja sattuman yhdistelminä, vaan kaikkeen, aivan kaikkeen, tarvitaan intohimoisia ihmisiä.
Elokuvateattereissa nyt.
Lisätty 11.10. kello 9.35: pianon toimintaperiaate.
