Aki Mäkiahon Saunatonttu on häpeilemättömän verinen ja pulp-kirjallisuuden perinteestä ammentava teos, jonka piti alun perin nähdä päivänvalo elokuvana. Koska elokuvaprojektit ovat hitaampia kuin mannerlaatat ja kalliimpia kuin kulta, Mäkiaho päätti muotoilla tarinansa kirjaksi. Hyvä että päätti, lukija kiittää.
Teoksen minäkertojana toimii saunatonttu, jonka asenne nykyihmistä kohtaan on välinpitämätön, toisinaan jopa lannistuneen misantrooppinen. Saunatonttu elää ja liikkuu ihmisten maailmassa ja auttaa saunojia vapautumaan taakoistaan mutta on samalla hämmästynyt yhteiskunnan menosta. Usein minäkertojan tuntemusten keskiössä on syvä paheksunta nykyaikaista kulutuskulttuuria, pinnallisuutta, itsekeskeisyyttä sekä kaiken sotkemista kohtaan.
Vuosisatojen mittaisen elämänkaarensa aikana saunatonttu on nähnyt kristinuskon saapumisen ja vanhojen uskomusten katoamisen. Ihmisten ja tonttujen välinen ymmärryksen puute ja harvinaiset kohtaamiset johtavat toistuvasti hyvin verisiin lopputulemiin – toisinaan tarkoituksella ja toisinaan ihan vaan epähuomiossa. Hyvää tarkoittava tonttu kuitenkin iloitsee vilpittömästi, jos ihmisen kuolema on kivuton, komea ja kunniakas.
Mikäli Mäkiahon tarina näkisi päivänvalon elokuvallisena hankkeena, siitä voisi syntyä jotain joulupukkimytologiaa purkavan Rare Exports -elokuvan kaltaista. Vanhoja myyttejä tarkastellaan vilpittömän kiinnostuneena, samalla niistä kuitenkin huumoria löytäen.
Saunatontun tehtävä on huolehtia siitä, että saunojat tulevat puhtaiksi. Toisinaan pelkkä pinnan puhdistaminen ei riitä – silloin varsinaisen löylyn lisäksi tarvitaan verilöyly.
Aki Mäkiaho: Saunatonttu
Omakustanne 2024. 214 s.
