Opettaja, nyt
Katariina Numminen, Milja Sarkola
Q-teatteri
Elina Knihtilän esittämä opettaja moukaroi yhtä aikaa mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaa. Kuva: Ilkka Saastamoinen.
Katariina Nummisen kirjoittama ja Milja Sarkolan ohjaama Opettaja, nyt alkaa pitkällä kohtaussarjalla, jossa Teatterikorkeakoulun professori Elina Knihtilä esittää teatterikorkeakoulun professoria, jonka mentoroitavaksi vaeltaa kavalkadi erilaisia Satu Tuuli Karhun, Olli Riipisen ja Eero Ritalan ilmentämiä oppilashahmoja. Vaikka karikatyyrit ovat hauskoja, niissä on arkisen traagista itsensä etsimisen ja jopa omakohtaisuuden makua.
Yhtä lailla kuinka opettaja kommentoi tilaansa ja oppilaitaan brechtiläisittän suoraan yleisölle, myös oppilaat purnaavat opettajastaan. Simultaanisti näyttämöllä kulkee myös opettajan muisto itsestään opiskelijana, jolla on oma ehkä sopivuuden rajan ylittänyt kohtaamisensa oman opettajansa kanssa.
Esityksen ensimmäisessä näytöksessä korotsuvat auktoriteettikuilun yli kurottavat kohtaamisen vaikeudet ja epäilyt opettamisen ja taiteen tekemisen oikeutuksesta. Väliajan jälkeen lähdetään liikkeelle opettajan omasta isäsuhteesta ja elämän rajallisuudesta. Tämä laajenee häkellyttävällä tavalla etsimään koko taiteen ja kaiken muunkin elämänpyristelyn mielekkyyttä ja merkitystä.
Nummisen teksti on upea rakennelma, joka koostuu itseään selittävistä sisäkkäisistä luupeista, jotka ulottuvat ikääntymisen vahvistamasta eksistentiaalisesta ahdistuksesta historian ja kulttuurirakenteiden painon tunnistamiseen.
Sarkolan ohjaus on tekijälle tyypilliseen tapaan tavattoman tarkkaa, selkeää ja taiten erilaisten toiston ja kierron rakenteille pystytettyä. Samalla kun koko ensemble tekee loistavaa työtä, nimenomaan maestra Knihtilä hallitsee kaiken virtaavan kiertoliikkeen keskellä kiteytyvää tila-aika-momenttia täydellä intensiteetillä koko kolmetuntisen esityksen ajan.
Vaikka esitys näennäisessä pessimismissään intoutuu julistamaan taiteen ajautuvan nykymaailmassa kohden tuhoaan ja olevan ehkä muutenkin turhaa, se silti todistaa omalla jykevällä panoksellaan tasan päinvastaista. Taide kuolee vain, jos se on itsetarkoituksellista ja unohtaa elämän. Tässä tämän syyskauden monella tapaa merkityksellisemmässä esityksessä sitä vikaa ei ole vähääkään.
Esitykset Q-teatterissa 5.12. asti.
